Cattedrale di San Martino on ollut osa Luccan kaupunkikuvaa jo 1000-luvulta lähtien. Yksityiskohtainen arkkitehtuuri on peräisin restaurointitöistä 1100-luvulta eteenpäin, joten alkuperäisestä kirkosta on enää vähän jäljellä. Kirkossa on ikivanha ja hyvin arvostettu krusifiksi.
Uhraa muutama minuutti kirkon ihailemiseen ulkoapäin. Ylemmillä tasoilla näet veistosten peittämiä ja geometrisillä kaiverruskuvioilla koristeltuja pylväitä. Huomiota herättävissä pylväänpäissä on groteskeja eläin- ja ihmishahmoja. Muista ottaa mukaan kiikari tai hyvällä objektiivilla varustettu kamera, jotta näet kaiken tämän kunnolla.
Julkisivun alemmassa kerroksessa on kolme asymmetristä holvikaarta: oikeanpuoleisin on kahta muuta pienempi. Keskimmäisen holvikaaren oikealla puolella on kirkolle nimensä antaneen Pyhän Martinon patsas. Hän on ratsailla ja jakaa viittansa kerjäläisen kanssa. Tämä patsas on kopio 1200-luvulta peräisin olevasta alkuperäisestä, joka löytyy pääsisäänkäynnin sisäpuolella. Ovisyvennyksessä on basreliefejä, muun muassa kuvaus siitä, kun gootit mestaavat Pyhän Regolon.
Kun pääset sisälle kirkkoon, mene pieneen kahdeksankulmaiseen kappeliin. Siellä näet Volto Santo di Luccan (Luccan pyhät kasvot), joka on yksi Luccan tärkeimmistä pyhäinjäännöksistä. Se on puusta veistetty krusifiksi, jossa on yksityiskohtainen muotokuva Jeesuksesta Kristuksesta. Perimätiedon mukaan sen on veistänyt Nikodemos, joka auttoi Jeesuksen ruumiin hautausvalmisteluissa. Tutkijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että kyseessä on kopio alkuperäisestä.
Pientä maksua vastaan voit käydä myös Ilaria del Carretton hautakammiossa. Hän oli vuonna 1405 kuollut italialainen aatelisnainen. Kauniissa marmorisarkofagissa on muotokuva Ilariasta makaamassa kannella koira jaloissaan. Sivut on koristeltu alastomien kerubien hahmoilla.
Cattedrale di San Martino on avoinna joka päivä. Se sijaitsee Piazza San Martinon aukion itäpäässä lyhyen kävelymatkan päässä Luccan rautatieasemalta.