Tällberg matkavinkit

Matkaopas

Tällberg
Matkusta Tukholmasta pohjoiseen Tällbergiin nauttimaan ruotsalaisista juhannusjuhlista, veneilystä ja uimisesta Siljanjärvellä ja ulkoilma-aktiviteeteista upeassa luonnossa.

Tällberg on erityinen kylä Ruotsin Taalainmaalla. Puutaloista koostuvassa kylässä on vain 200 ympärivuotista asukasta mutta silti yhteensä kahdeksan hotellia. Tällbergissä on selvästi jotain ruotsalaisia ja ulkomaalaisia vierailijoita vuodesta toiseen kiehtovaa nähtävää. Tutustuttuasi hieman paremmin pikkuruisen kylän nähtävyyksiin et enää ihmettele, miksi niin monet lähtevät matkalle Tällbergiin.

Tällbergin suosion salaisuus piilee tietenkin upeassa ympäristössä. Kylä sijaitsee Siljanin kaakkoisrannalla. Voit nauttia upeista järvimaisemista Tällbergs Bryggan venesatamassa. Uskaliaat voivat pulahtaa kesäisin uimaan Tällbergin rannalta, mutta muina vuodenaikoina voit nauttia Tällbergin monien hotellien lämpimistä sisäaltaista.

Tällbergin rannalla on myös yksi kylän suosituimmista paikoista eli tanssilava. Paikalliset asukkaat kokoontuvat sinne tanssimaan perinteisen kansanmusiikin tahtiin valoisina kesäiltoina. Rannalla juhlitaan kesäkuun loppupuolella myös juhannusta, joka on yksi kylän tärkeimmistä tapahtumista. Tämä on juuri oikea paikka nauttia perinteisistä juhannusjuhlista, jossa koristaudutaan kukkaseppeleisiin ja tanssitaan juhannussalon ympärillä.

Myös muina vuodenaikoina riittää kuitenkin runsaasti tekemistä, jos et satu lähtemään Tällbergin-viikonloppumatkalle keskikesällä. Talvella voit hiihtää metsässä tai luistella Siljanin jäällä. Monet kylän kaupoista ovat avoinna ympäri vuoden. Voit ostaa käsitöitä ja koriste-esineitä muun muassa Tällbergs Hemslöjdistä, Tällbergs Keramikista ja Klockargårdens Hantverksgårdista.

Kivenheiton päässä Tällbergin asemalta sijaitsee Tällbergin golfkerhon 9-reikäinen golfkenttä. Voit osallistua halvalla Tällbergin-matkalla myös Tällbergin puolimaratonille tai johonkin lyhyemmistä juoksutapahtumista. Monissa Tällbergin hotelleissa on tarjolla kylpylähoitoja, jotka tuntuvat erityisen ihanilta juoksukilpailun jälkeen.

Tällbergin lähin kansainvälinen lentoasema sijaitsee Tukholmassa, mutta Siljanin toisessa päässä on lisäksi paikallinen Mora-Siljanin lentoasema. Perille pääset Tukholmasta lentämällä 50 minuutissa tai junalla tai autolla noin 3,5 tunnissa. Jos päätät lentää, ota huomioon, että Mora-Siljanin lentoasemalta on vielä noin tunnin matka Tällbergiin, joten sinun kannattaa ehkä vuokrata auto. Vuokra-autolla voit myös tutustua moniin Siljania ympäröiviin mielenkiintoisiin ja kauniisiin kohteisiin.

Dalecarlia Hotel & Spa, BW Premier Collection

Dalecarlia Hotel & Spa, BW Premier Collection

4 out of 5
Tällgårdsgattu 21, Tallberg, Dalarna
Hinta on 113 € per yö ajalle 24.8. viiva 25.8.
113 €
24.8.–25.8.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 4 tähden kylpylälomalle soveltuvassa hotellissa kohteessa Tällberg. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. ...
8,4/10 Very Good! (1 026 arvostelua)
Vackert men dålig service
"Vi kom tidigt men fick besked att rummet garanterat var klart kl 15.00. Först kl 15.15 fick vi besked att rummet var klart och vi checkade in. När vi kom till rummet var städarna ännu inte klara, vi fick vänta utanför i ytterligare 10 minuter. Rummen hade ingen luftkonditionering och det var 28 grader ..."

Arvosteltu 23.7.2025

Dalecarlia Hotel & Spa, BW Premier Collection
Åkerblads Gästgiveri Hotell Spa

Åkerblads Gästgiveri Hotell Spa

4 out of 5
Sjögattu 2, Tallberg
Hinta on 107 € per yö ajalle 25.8. viiva 26.8.
107 €
25.8.–26.8.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 4 tähden kylpylälomalle soveltuvassa hotellissa kohteessa Tällberg. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. ...
9,2/10 Wonderful! (1 025 arvostelua)
"Kompisresa. Vi var nöjda överlag, rummen trevliga, sängen skön, rent och snyggt. Restaurangen också trevlig, men personalen verkade ha mycket att göra. Förrätterna inte så prisvärda, matjessillen sladdrig och gav en fettchock med smör och konfiterad äggula Efter varmrätten som var god, risotto tog ..."

Arvosteltu 28.7.2025

Åkerblads Gästgiveri Hotell Spa
Green Hotel

Green Hotel

4 out of 5
Ovabacksgattu 17, Tallberg
Hinta on 141 € per yö ajalle 24.8. viiva 25.8.
141 €
24.8.–25.8.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 4 tähden golfin pelaamiseen sopivassa hotellissa kohteessa Tällberg. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. ...
8,6/10 Excellent! (731 arvostelua)
Hotelli keskellä luontoa
"Huone lisärakennuksessa sinänsä asiallinen, kylpyhuone heikosti varusteltu . Päivällinen hotellissa hintaan nähden vaatimaton, ainoastaan yksi menuvaihtoehto tarjolla."

Arvosteltu 17.6.2018

Green Hotel
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
4 Person Holiday Home in Tallberg-by Traum

4 Person Holiday Home in Tallberg-by Traum

2 out of 5
Tallberg, Dalarna County
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Tällberg. Nauti ilmaisesta pysäköinnistä. Lähellä sijaitsevat Leksand Sommarlandin lomakeskus ja Leksand (golfkenttä), jotka ...
4 Person Holiday Home in Tallberg-by Traum
4 Person Holiday Home in Tallberg-by Traum

4 Person Holiday Home in Tallberg-by Traum

2.5 out of 5
Tallberg, Dalarna County
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Tällberg. Nauti ilmaisesta pysäköinnistä ja puutarhasta. Lähellä sijaitsevat Wasan kivi ja Rättvikin kirkko, jotka ovat suosittuja ...
9/10 Wonderful! (2 arvostelua)
Genuin Dala-miljö vid Siljan
"Enkelt och funktionellt boende i genuin Dala-miljö alldeles vid Siljans strand. Veranda med utsikt mot sjön. Mycket lugnt och tyst. Nära till alla turistmål öster om Siljan inklusive Dalhalla."

Arvosteltu 24.6.2025

4 Person Holiday Home in Tallberg-by Traum
Vacation home Alice by Interhome

Vacation home Alice by Interhome

Tällberg
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Tällberg. Nauti puutarhasta, pyykinpesutiloista ja huoneessa olevasta takasta. Lähellä sijaitsevat Leksand Sommarlandin lomakeskus ...
Beautiful, historic home, but downsides
"First the good things: This is a classic home in Dalarna, what's known as a "gård" – a collection of wooden houses, often hundreds of years old, that form a ring around a yard. The view of lake Siljan is beautiful. Tällberg is a historic town in one of the most beautiful areas in Sweden that's known ..."

Arvosteltu 11.7.2025

Vacation home Alice by Interhome
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Kohteen Tällberg lähellä sijaitsevat kaupungit