Teguise matkavinkit

Matkaopas

Teguise featuring kaupunki ja patsas tai veistos
Teguise johon kuuluu kyltit
Teguise
Jameos del Agua joka esittää allas ja trooppiset näkymät
Jameos del Agua featuring luksushotelli tai lomakeskus, trooppiset näkymät ja allas
Teguise on Lanzaroten historiallinen keskus, jossa on viehättäviä espanjalaisia kirkkoja, nykytaidetta vanhoissa luostareissa ja kiinnostavia kanarialaisia toreja.

Loma Teguisessa on matka Lanzaroten historiaan, sillä vanhat rakennukset kertovat omaa tarinaansa. Lanzaroten entisen pääkaupungin asukasluku on noin 20 000, ja Teguise on samannimisen kunnan suurin taajama. Varaa Teguisen lomalla muutama päivä aikaa nähtävyyksiin tutustumiseen. Käy myös taidemuseoiksi muutetuissa luostareissa ja tutustu kiehtoviin ympäröiviin alueisiin.

Teguise oli Lanzaroten pääkaupunki 1400-luvulta 1800-luvulle saakka, jolloin se menetti asemansa Arrecifelle. Teguisen entiset hallintorakennukset ja kauniit aukiot ovat muistutus pääkaupunkiajasta, ja niiden ansiosta Teguise onkin nimetty arkkitehtonisesti, historiallisesti ja taiteellisesti kiinnostavaksi kohteeksi.

Tätä arkkitehtuuria voi ihailla San Miguel Plazalla, jossa siirtomaa-aikaiset rakennukset reunustavat rauhallista aukiota. Aukiota vartioi 1500-luvulta peräisin olevan kirkon, Nuestra Señora de Gaudelupen, valkoiseksi maalattu kellotorni. Kirkon sisällä on hämäriä ja koristeellisia uusgoottilaisia keskilaivoja. Sunnuntaisin aukio muuttuu vilkkaaksi toriksi, jossa myydään kanarialaisia käsitöitä, afrikkalaisia puuveistoksia ja käsilaukkuja. Voit ihailla tanssiesitystä ja maistella ruokakojujen paellaa.

Tutustu Teguisen matkan aikana myös entiseen hallintokeskukseen, Palacio de los Spinolaan. Tämä rakennus oli 1700-luvulla Lanzaroten käskynhaltijan asunto. Voit kulkea sen upeasti sisustetuissa huoneissa ja ihailla valkoista julkisivua ovineen.

Voit nauttia uskonnollisesta taiteesta Convento de San Franciscossa. Tässä 1500-luvulta peräisin olevassa barokkirakennuksessa on Uskonnollisen taiteen museo. Convento de Santo Domingon historiallisten seinien sisällä on puolestaan aivan erilaiseen taiteeseen keskittyvä nykytaiteen galleria.

Kaupunki sijaitsee saaren keskellä, ja matka Teguiseen Lanzaroten kansainväliseltä lentokentältä kestää 15 minuuttia. Kaupungin nähtävyyksiin voi tutustua kävellen. Jos haluat tutustua kaupungin ulkopuolella oleviin nähtävyyksiin, vuokraa auto tai käytä paikallisbusseja.

Kun olet tutustunut kaupunkiin, näet sen toisesta kulmasta Castillo Santa Barbaran linnoituksesta. Myös Cueva de los Verdesin tuliperäisiä luolia kannattaa käydä katsomassa.

Barceló Teguise Beach - Adults only

Barceló Teguise Beach - Adults only

4 out of 5
Plaza Janubio s/n, Costa Teguise, Teguise, Lanzarote
Hinta on 223 € per yö ajalle 27.8. viiva 28.8.
223 €
27.8.–28.8.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 4 tähden rannalla sijaitsevassa hotellissa kohteessa Teguise. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja 2 ulkouima-altaasta. Asiakkaamme ...
9/10 Wonderful! (999 arvostelua)
"Hood"

Arvosteltu 16.7.2025

Barceló Teguise Beach - Adults only
Hotel THB Lanzarote Beach

Hotel THB Lanzarote Beach

4 out of 5
Plaza del Janubio, 2, Costa Teguise, Teguise, Lanzarote
Hinta on 187 € per yö ajalle 3.8. viiva 4.8.
187 €
3.8.–4.8.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 4 tähden perheille sopivassa hotellissa kohteessa Teguise. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, 2 ravintolasta ja 2 baarista/loungesta. Asiakkaamme ...
8,2/10 Very Good! (266 arvostelua)
"Great location, exit to the beach from the hotel!"

Arvosteltu 20.7.2025

Hotel THB Lanzarote Beach
Barcelo Lanzarote Active Resort

Barcelo Lanzarote Active Resort

4 out of 5
Av. del Mar 6, Costa Teguise, Teguise, Lanzarote
Hinta on 194 € per yö ajalle 24.8. viiva 25.8.
194 €
24.8.–25.8.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 4 tähden rannalla sijaitsevassa hotellissa kohteessa Teguise. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja 9 ulkouima-altaasta. Lähellä ...
8/10 Very Good! (597 arvostelua)
"Ystävällinen henkilökunta."

Arvosteltu 20.11.2024

Barcelo Lanzarote Active Resort
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
El Guarapo Apartamentos

El Guarapo Apartamentos

3 out of 5
Calle Tabaibas, 10, Teguise, Lanzarote
Yövy tässä 3 tähden liikematkustukseen soveltuvassa huoneistohotellissa kohteessa Teguise. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja lentokenttäkuljetuksista ...
9/10 Wonderful! (207 arvostelua)
"Hotel was very good location. Staff very friendly and helpful. We only stayed one night but the apartment was well equipped and comfortable had we stayed there for a week! We will re book to stay again."

Arvosteltu 20.7.2025

El Guarapo Apartamentos
Vitalclass Lanzarote Resort

Vitalclass Lanzarote Resort

4 out of 5
Avda. Las Palmeras, 15, Teguise, Lanzarote
Yövy tässä 4 tähden kylpylälomalle soveltuvassa huoneistohotellissa kohteessa Teguise. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja 3 ulkouima-altaasta. ...
8,8/10 Excellent! (106 arvostelua)
"Room we had overlooked the pool and had a separate living room/bedroom/kitchen and bathroom which we felt was the best accomodation we have had from our many stays in lanzarote .I felt the food was not a 4 star standard ,chicken wings and drumsticks mainly only once chicken breast.A lot of pork and ..."

Arvosteltu 16.7.2025

Vitalclass Lanzarote Resort
BLUESEA Costa Teguise Gardens

BLUESEA Costa Teguise Gardens

3 out of 5
Avenida del Golf s/n, Costa Teguise, Teguise, Lanzarote
Yövy tässä 3 tähden huoneistohotellissa kohteessa Teguise. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, kuntokeskuksesta ja ympäri vuorokauden auki olevasta vastaanotosta. ...
6,8/10 (136 arvostelua)
"Calidad precio está bien"

Arvosteltu 11.5.2025

BLUESEA Costa Teguise Gardens
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet

Aktiviteetit

Kohteen Teguise lähellä sijaitsevat kaupungit