Bund: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit

Bund featuring kukat ja kaupunki
Bund johon kuuluu katunäkymät, moderni arkkitehtuuri ja pilvenpiirtäjä
Bund
Bund
Bund featuring joki tai puro, korkea rakennus ja näkymät


Maailman hienoimpien rantakatujen joukkoon kuuluvan Bundin tunnelma ja siluetti ovat nousseet entistä suurempiin korkeuksiin sotien ja vallankumousten vuosista huolimatta.

Bund oli 1800-luvun alussa vain Huangpujokea seuraileva kapea ja mutainen joenvarsipolku. Sadan vuoden aikana eurooppalaiset ja amerikkalaiset sijoittajat loivat ylellisen rantakadun, joka veti vertoja länsimaiden mahtaville puistokaduille. Bund ehti rapistua vallankumouksen jälkeen vuosikymmenten ajan, mutta nyt tämä ylellinen katu on tehnyt paluun. Monet Bundin 52arkkitehtonisesta aarteesta on entisöity huolellisesti, ja aiemmin ruuhkaisesta monikaistaisesta kadusta on tehty jalankulkijaystävällinen rantakatu.Kävellessäsi voit ihailla niin kutsuttua rakastuneiden muuria ja joen eri puolille levittäytyvää kahta eri maailmaa. Toisella puolella ovat Bundin ylelliset siirtomaa-aikaiset rakennukset, joiden tyyli vaihtelee goottilaisesta uusklassismiin, barokkiin ja art decoon, kun taas joen toisella puolella nousevat Pudongin modernit pilvenpiirtäjät. Bundia kutsutaan usein kansainvälisen arkkitehtuurin museoksi. Paras tapa tutustua alueen aarteisiin on lähteä omatoimiselle tai opastetulle kävelykierrokselle. Monet rakennuksista kuuluvat pankeille ja finanssialan yrityksille, mutta joihinkin rakennuksista on perustettu kaupungin parhaimpiin kuuluvia pienliikkeitä, hotelleja, ravintoloita ja klubeja. Pistäydy Peace Hotelin Jazz Barissa. Hotellin ylellisestä art deco‑loistosta ovat nauttineet aikoinaan muun muassa Charlie Chaplinin, Noel Cowardin ja Somerset Maughamin kaltaiset tähdet. Käy teellä vieressä sijaitsevan Swatch Art Palace Hotelin kattoterassilla. Lähde auringonnousun aikaan paikallisten asukkaiden tavoin lenkille tai taiji-tunnille joenrannalle ja nauti sen jälkeen höyryävää dim sumia aamiaiseksi. Lähde jokiristeilylle, jolla voit nauttia esteettömistä näkymistä Bundin ja Pudongin alueille sekä Waibaidun sillalle ja Huangpun puistoon. Pidemmillä risteilyillä käydään myös Jangtsejoen, Huangpujoen ja Itä-Kiinan meren yhtymäkohdassa, jossa voit ihailla kolmen erisävyisen veden yhdistymistä. Bundin alueella kannattaa käydä kävelyllä myös pimeällä, jolloin rakennukset ja rantakatu on valaistu romanttisesti. Bundia lähin metroasema on East Nanjing Road. Bundista Pudongiin pääsee myös lautalla ja joen ali kulkevaa tunnelia pitkin.

Suunnittele matka ja näe Bund

Hinnat löydetty viimeisten 48 tunnin aikana. Napsauta nähdäksesi päivitetyt hinnat.
Hidden Garden International Youth Hostel - Oriental Pearl & Lujiazui
Dayin International Youth Hostel (Shanghai Nanjing East Road;People's Square;The Bund Branch)
Radisson Blu Hotel Shanghai New World

Kiertoajelut ja päiväretket

Näytä kaikki 67 aktiviteettia

Yksityiset ja tilauskiertoajelut

Näytä kaikki 32 aktiviteettia

Seikkailu ja ulkoilu

Näytä kaikki 6 aktiviteettia

Esitykset ja konsertit

Näytä kaikki 3 aktiviteettia

Lentokone-, helikopteri- ja kuumailmapalloretket

Näytä kaikki 3 aktiviteettia

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Grand Central Hotel Shanghai

Grand Central Hotel Shanghai

4.5 out of 5
505 Jiujiang Road, Shanghai, Shanghai
Grand Central Hotel Shanghai
Central Hotel Shanghai

Central Hotel Shanghai

4 out of 5
No 555 Jiujiang Road, Shanghai, Shanghai
Central Hotel Shanghai
Crowne Plaza Shanghai Nanjing Road by IHG

Crowne Plaza Shanghai Nanjing Road by IHG

4.5 out of 5
700 Jiujiang Road/719 Nanjing Road, Huangpu District, Shanghai, Shanghai
Crowne Plaza Shanghai Nanjing Road by IHG
The Westin Bund Center, Shanghai

The Westin Bund Center, Shanghai

5 out of 5
88 Henan Central Road, Shanghai, Shanghai
The Westin Bund Center, Shanghai
Renaissance Shanghai Yu Garden Hotel on the Bund

Renaissance Shanghai Yu Garden Hotel on the Bund

4.5 out of 5
159 South He Nan Road, Shanghai, Shanghai
Renaissance Shanghai Yu Garden Hotel on the Bund
Radisson Collection Hyland Shanghai

Radisson Collection Hyland Shanghai

4 out of 5
505 Nanjing Road East, Shanghai, Shanghai
Radisson Collection Hyland Shanghai
Radisson Blu Hotel Shanghai New World

Radisson Blu Hotel Shanghai New World

5 out of 5
88 Nanjing West Road, Shanghai, Shanghai
Radisson Blu Hotel Shanghai New World
Fairmont Peace Hotel on the Bund

Fairmont Peace Hotel on the Bund

5 out of 5
20 Nanjing Road East, Shanghai, Shanghai
Fairmont Peace Hotel on the Bund
The Ritz-Carlton Shanghai, Pudong

The Ritz-Carlton Shanghai, Pudong

5 out of 5
Shanghai IFC, 8 Century Ave, Lujiazui, Pudong, Shanghai, Shanghai
The Ritz-Carlton Shanghai, Pudong
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.