Torre civica: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit

Torre civica
Torre civica
Torre civica
Torre civica
Torre civica


Torre Civican keskiaikaisen kellotornin – jonka kelloa soitettiin aikoinaan vaaran merkiksi – huipulta voit ihailla maisemia alas Lonaton historialliseen kaupunkiin.

Torre Civica on kohonnut Lonaton punaisten tiilikattojen ylle jo 1500-luvun lopulta lÀhtien. 55 metrin korkeuteen kurottuva historiallinen maamerkki nÀkyy ympÀri kaupunkia.

Lue tornin juurella oleva kyltti, jossa kiinnitetÀÀn huomiota vuoteen 1555: tornin rakennustyöt aloitettiin silloin. Alun perin rakennus oli osa suurempaa linnoitusrakennelmaa, mutta muut sen osat ovat kadonneet vuosien saatossa. Rakennusta kÀytettiin venetsialaisten valtakaudella myös vankilana.

Tornissa on kolme kelloa, joilla asukkaita varoitettiin aikoinaan uhkaavista vaaroista, esimerkiksi tulipaloista ja lÀhestyvistÀ varkaista. Nykyiset kellot ovat perÀisin vuodelta 1949, jolloin ne asennettiin toisen maailmansodan aikana hyötykÀyttöön otettujen 100 vuotta vanhojen kellojen korvaajiksi. Vanhojen kellojen pronssia kÀytettiin sotamateriaaleihin.

Katso ylös kohti suurta kellotaulua, joka lisĂ€ttiin vuonna 1773 alkuperĂ€isen tilalle. Tornin ulkopinnasta löytyy myös kaiverrettu vaakuna, jossa on PyhĂ€n Markuksen leijona – Venetsian symboli.

Tornin huipulla on pieni kupoli, jonka ympÀrillÀ on pieni kaide. Et kuitenkaan nÀe sitÀ katutasolta.

Kun nouset huipulle, eteesi avautuvat kauniit panoraamamaisemat kaupunkiin. SelkeinÀ pÀivinÀ nÀet GardajÀrven, Pojoen laakson ja Brescian. SisÀllÀ tornissa voit tutustua kellokoneistoon.

Torre Civica on auki pÀivittÀin aamusta myöhÀisiltapÀivÀÀn. Torniin on sisÀÀnpÀÀsymaksu. Ota huomioon, ettÀ huipulle kapuaminen ei sovi heikkokuntoisille.

Torre Civica on yksi esimerkki Lonaton historiallisen keskustan upeista nÀhtÀvyyksistÀ. Se sijaitsee yhden korttelin pÀÀssÀ Basilica di San Giovanni Battistan kirkosta. LÀhistöllÀ ovat myös Rocca di Lonato ja Casa del Podestà.

Suunnittele matka ja nÀe Torre civica

Hinnat löydetty viimeisten 48 tunnin aikana. Napsauta nÀhdÀksesi pÀivitetyt hinnat.
Uptown Palace
Lake Garda Resort
NEMI Hotel Milano

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Vip's Motel Luxury Accommodation & Spa

Vip's Motel Luxury Accommodation & Spa

4 out of 5
Via Rassica 9/b Lonato del Garda BS
Vip's Motel Luxury Accommodation & Spa
Passeggiata Apartments

Passeggiata Apartments

Desenzano del Garda BS
Passeggiata Apartments
Borgo Predeschera

Borgo Predeschera

Via Predeschera 9 Lonato del Garda BS
Borgo Predeschera
Rentouttava loma rauhallisuuden ja tÀydellisen harkinnan nimissÀ.

Rentouttava loma rauhallisuuden ja tÀydellisen harkinnan nimissÀ.

Desenzano del Garda Lombardy
Rentouttava loma rauhallisuuden ja tÀydellisen harkinnan nimissÀ.
Hotel Riviera

Hotel Riviera

3 out of 5
Lungolago Cesare Battisti, 35 Desenzano del Garda BS
Hotel Riviera
Villa Rosa Hotel

Villa Rosa Hotel

4 out of 5
Lungolago Cesare Battisti 89 Desenzano del Garda BS
Villa Rosa Hotel
Splendido Bay Luxury Spa Resort

Splendido Bay Luxury Spa Resort

5 out of 5
via Guglielmo Marconi, 99 Padenghe sul Garda BS
Splendido Bay Luxury Spa Resort
Talo kahdessa kerroksessa, suuri talo vehreyden ympÀröimÀnÀ.

Talo kahdessa kerroksessa, suuri talo vehreyden ympÀröimÀnÀ.

Brodena Superiore Lombardia
Talo kahdessa kerroksessa, suuri talo vehreyden ympÀröimÀnÀ.
Hotel Bonotto

Hotel Bonotto

3 out of 5
Viale Gramsci 40 Desenzano del Garda BS
Hotel Bonotto
Alin löytÀmÀmme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.