Torrox matkavinkit

Matkaopas

Torrox
Torrox
Torrox
Torrox
Torrox
Málagan maakunnan itäosassa, Välimeren ja Almijaran vuoriston välissä sijaitseva Torrox on kiehtova ja yllätyksellinen lomakohde.

Halpa matka Torroxiin on loistava valinta, sillä täällä tarjolla on sekä kaikki turistien kaipaamat palvelut että runsain mitoin kiehtovaa paikallista kulttuuria. Torrox sijaitsee samannimisen joen muokkaamassa laaksossa, jossa viljellään muun muassa avokadoja, annoonoita ja mangoja. Kuten näistä voi päätellä, lämpöä ja hedelmällisyyttä laaksossa piisaa, minkä vuoksi se onkin ollut asuttu jo erittäin pitkään.

Antiikin roomalaiset perustivat nykyisen Torroxin alueelle Caviclum-nimisen kylän, jonka raunioita voi ihastella vielä tänäkin päivänä. Kylän osista esiin on kaivettu muun muassa kylpyaltaita, nekropoli, kalankäsittelyssä käytettyjä kuoppia ja keramiikkauuneja. Ne on kaikki ajoitettu ensimmäiselle vuosisadalle eaa. Kuten edellisestä voi päätellä, matkoja Torroxiin voi todellakin suositella kaikille historiasta kiinnostuneille.

Antiikin roomalaisten elämää esittelevien kaivantojen ohella todellinen huippukohde on kaupungille nimensä antanut Torroxin majakka. Majakka rakennettiin vuonna 1864, ja se on sittemmin valittu Espanjan arvokkaimpien kulttuurikohteiden listalle. Nykyisin majakassa sijaitsee kiehtova merimuseo. Lisäksi vierailijat pääsevät luonnollisesti myös majakan huipulle, josta avautuu huikea näkymä merelle ja sitä reunustaville maa-alueille.

Varaa matka Torroxiin, ja muista vierailla kaupungin keskustassa sijaitsevassa Nuestra Señora de la Encarnaciónin kirkossa. Se on rakennettu 1400-luvulla ja edustaa barokkityyliä. Kirkon upea ulkoasu on ehdottomasti näkemisen arvoinen. Myös rakennuksen historia on kiehtova, sillä sen paikalla sijaitsi aiemmin moskeija. Toinen vierailun arvoinen uskonnollinen rakennus on kaunis Nuestra Señora de las Nievesin luostari. Sen hienoin yksityiskohta lienee arabialaistyylisin laatoin koristeltu satulakatto.

Vain pienen matkan päässä luostarista sijaitsee puolestaan Puente de las Ánimas, hieno keskiaikainen silta, joka on mainittu lukuisissa Torroxiin liittyvissä tarinoissa. Yhden tarinan mukaan Torrox-joesta pelastetut henget kohtaavat sillalla toisensa soihdut ja ketjut käsissään matkallaan kohti läheistä luostaria.

Muita käymisen arvoisia paikkoja Torroxissa ovat ainakin Malagan maakunnan suurin sokerimylly, Alto de Torrox ja muslimihallitsijoiden rakennuttamat, Güin ja Calaceiten rantojen läheisyydessä sijaitsevat vahtitornit. Mitä itse rantoihin tulee, niitä Torroxin alueella riittää. Erityisen hieno on ihastuttavan rantabulevardin reunustama El Morchen ranta.

Torroxiin on erittäin hyvät liikenneyhteydet, sillä se sijaitsee vain 60 kilomerin päässä Málagan lento- ja rautatieasemilta. Varaa siis viikonloppumatka Torroxiin nyt, ja lähde rentoutumaan tähän Aurinkorannikon itäiseen huippukohteeseen!

Iberostar Waves Málaga Playa

Iberostar Waves Málaga Playa

4 out of 5
Calle Ferrara s/n Torrox Malaga
Hinta on 238 € per yö ajalle 13.6. viiva 14.6.
238 €
13.6.–14.6.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä rannalla sijaitsevassa hotellissa kohteessa Torrox. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, täyden palvelun kylpylästä ja 4 baarista/loungesta. Asiakkaamme ...
Iberostar Waves Málaga Playa
Olée Nerja Holiday Rentals By Fuerte Group

Olée Nerja Holiday Rentals By Fuerte Group

4 out of 5
Carretera Nacional 340 A, Km. 286.1 Torrox Malaga
Täysin hyvitettäväVaraa nyt, maksa myöhemmin
Hinta on 128 € per yö ajalle 14.6. viiva 15.6.
128 €
14.6.–15.6.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä rannalla sijaitsevassa huoneistohotellissa kohteessa Torrox. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ulkouima-altaasta ja rannasta. Asiakkaamme kehuvat ...
Olée Nerja Holiday Rentals By Fuerte Group
Fantastic huvila merinäköalalla, muutaman kilometrin päässä rannasta

Fantastic huvila merinäköalalla, muutaman kilometrin päässä rannasta

Torrox Andalusia
Yövy tässä perheille sopivassa huvilassa kohteessa Torrox. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, yksityisestä uima-altaasta ja kuntokeskuksesta. Lähellä sijaitsevat ...
10/10 Exceptional! (126 arvostelua)
"Alles war super, Carlos ist total hilfsbereit und super nett."

Arvosteltu 1.6.2026

Fantastic huvila merinäköalalla, muutaman kilometrin päässä rannasta
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Ullakkohuoneisto omalla kattoterassilla ja merikerroksella

Ullakkohuoneisto omalla kattoterassilla ja merikerroksella

El Peñoncillo
Yövy tässä rannalla sijaitsevassa huoneistossa kohteessa Torrox. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, rannasta ja puutarhasta. Lähellä sijaitsevat Balcón de Europa ...
9,2/10 Wonderful! (32 arvostelua)
"Alles prima und wie beschrieben. Nur der ständige Verkehr auf der strasse davor war ein wenig störend."

Arvosteltu 30.3.2026

Ullakkohuoneisto omalla kattoterassilla ja merikerroksella
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet

Aktiviteetit

Kohteen Torrox lähellä sijaitsevat kaupungit