Antigua matkavinkit

Matkaopas

Valkoinen, kaksikerroksinen talo, jossa on parveke, ja jonka ympärillä kasvaa kaktuksia ja aavikkokasvillisuutta.
Puutarha, jossa on korkeita, mutkittelevia puita ja taustalla kivinen rakennus.
Tunnelmallinen, maalaishenkinen sisustus, jossa on puinen pöytä, saviruukkuja ja punottu kori.
Tuulimylly, jonka ympärillä kasvaa kaktuksia, joissa on punaisia marjoja.
Aukio, jossa on palmuja, valkoinen rakennus kellotornineen ja ihmisiä istumassa penkeillä.
Fuerteventuralla sijaitsevassa Antiguassa voit ihastella vanhaa kirkkoa ja jättimäisiä kuninkaiden patsaita tai vaeltaa kauniissa vuoristomaisemissa.

Antigua on 1700-luvulta peräisin oleva kaupunki Fuerteventuran saarella Espanjassa. Kaupunki sijaitsee saaren keskellä viehättävissä vuoristomaisemissa, mutta kauniit maisemat ovat vain yksi kaupungin vetonauloista. Siellä on myös kiehtovia historiallisia rakennuksia ja kulttuurinähtävyyksiä, eikä rannikkokaan ole kaukana. Voit vierailla vaikkapa yli 200vuotta sitten rakennetussa tuulimyllyssä, patikoida vuoriston laaksoissa ja kuvauttaa itsesi Fuerteventuran muinaisten kuninkaiden jättimäisten patsaiden juurella.

Voit kävellä rauhallisia katuja pitkin vuonna1785 rakennettuun Cruz de los Caldosin kirkkoon. Kirkon ulkopuolella on pieni kukkien ja palmujen koristama aukio, joka on mukava rentoutumispaikka.

Kirkon nähtyäsi voit poiketa majorero-juuston valmistamista esittelevään Majorero-juustomuseoon, josta löytyy esimerkiksi virtuaalinen lypsykone. Museon alueella on myös 1800-luvulta peräisin oleva, täysin restauroitu tuulimylly, jossa kaupungin viljat aikoinaan jauhettiin. Myllyn sisällä voit nähdä sen alkuperäisen koneiston. Myllyä ympäröivissä rakennuksissa järjestetään erilaisia tilapäisiä taidenäyttelyitä. Museon pysyvässä kokoelmassa taas on erilaisia Butihondon rotkosta löytyneitä arkeologisia esineitä. Museokierroksen jälkeen voit tutustua alueen kasvistoa esittelevään puutarhaan ja ostaa paikallisia käsityötuotteita museon kaupasta.

Luonnonkauneutta voit ihastella myös Cuchillos de Vigánin terävähuippuisilla vuorilla. Vuorten välissä on viehättäviä laaksoja, joissa näet paikallista kasvillisuutta, merifossiileja sekä harvinaisia petolintuja.

Guisen ja Ayosen näköalapaikalta avautuvat upeat näköalat Fuerteventuran pohjoispuolelle. Siellä näet myös kaksi 4,5metriä korkeaa pronssipatsasta, jotka esittävät saaren muinaisia kuninkaita, Guisea ja Ayosea.

Vaikka Antigua sijaitseekin sisämaassa, se ei ole kaukana merestä. Esimerkiksi itärannikon Caleta de Fusten rantalomakeskus on noin 20minuutin ajomatkan päässä.

Matkusta Antiguaan lentämällä Fuerteventuran lentokentälle, joka sijaitsee noin 22kilometrin päässä kaupungista. Matka Antiguaan lentokentältä taittuu helposti joko taksilla tai vuokra-autolla. Historian ja kauniiden maisemien täyttämä pakettimatka Antiguaan voi alkaa.

Antigua – Missä yöpyä?

Löydä kohteen Antigua parhaat alueet suosikkiaktiviteettiesi kannalta. Lue lisää kohteesta Antigua
Lue lisää kohteesta Antigua

Caleta de Fuste

Caleta de Fuste tunnetaan rannoista, lukuisista ruokailumahdollisuuksista ja merinäköaloista. Ja alueella ollessasi kannattaa vierailla myös paikallisissa nähtävyyksissä, kuten Fusten poukama ja Caleta de Fusten venesatama.

Eurostars Las Salinas

Eurostars Las Salinas

4 out of 5
Paseo Maritimo S/N Antigua Fuerteventura
Hinta on 180 € per yö ajalle 8.7. viiva 9.7.
180 €
8.7.–9.7.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä rannalla sijaitsevassa hotellissa kohteessa Antigua. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja täyden palvelun kylpylästä. Asiakkaamme ...
8,4/10 Erittäin hyvä! (1 000 arvostelua)
Las Salinas 👍
"Hyvä, asiallinen hotelli. Sijainti hyvällä paikalla."

Arvosteltu 8.3.2025

Eurostars Las Salinas
Barceló Fuerteventura Castillo

Barceló Fuerteventura Castillo

4 out of 5
Avenida del Castillo s/n Antigua Fuerteventura
Hinta on 187 € per yö ajalle 12.7. viiva 13.7.
187 €
12.7.–13.7.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä rannalla sijaitsevassa hotellissa kohteessa Antigua. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja 3 ulkouima-altaasta. Asiakkaamme ...
8,2/10 Erittäin hyvä! (830 arvostelua)
"Valtava alue, paljon tekemistä. Sopii mainiosti lapsiperheille."

Arvosteltu 29.2.2020

Barceló Fuerteventura Castillo
Sheraton Fuerteventura Beach, Golf & Spa Resort

Sheraton Fuerteventura Beach, Golf & Spa Resort

5 out of 5
Avenida de las Marismas No. 1 Antigua Fuerteventura
Hinta on 229 € per yö ajalle 6.7. viiva 7.7.
229 €
6.7.–7.7.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä ylellisessä hotellissa kohteessa Antigua. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. Lähellä sijaitsevat ...
8,8/10 Erinomainen! (629 arvostelua)
"Fantastic resort due to having 4 pools and direct beach access to 3 swimming lagoons with white sand beach , good food choices , now 20 years old tho. Mini golf course was nearly unplayable due to leaves and stones . Having 4 pools is brilliant , love the large saltwater one. Wok and Zen menu is ..."

Arvosteltu 19.6.2026

Sheraton Fuerteventura Beach, Golf & Spa Resort
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Aparthotel la Piramide

Aparthotel la Piramide

3 out of 5
Berlina, 7 Antigua Fuerteventura
Yövy tässä perheille sopivassa huoneistohotellissa kohteessa Antigua. Nauti ilmaisesta pysäköinnistä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja kuntokeskuksesta. Lähellä ...
Aparthotel la Piramide
Apartamentos Villa Florida

Apartamentos Villa Florida

3.5 out of 5
Juan Ramón Soto Morales, 17 Antigua Fuerteventura
Yövy tässä huoneistohotellissa kohteessa Antigua. Nauti huonepalvelusta, puutarhasta ja välipalabaarista/delistä. Lähellä sijaitsevat Fusten poukama ja Caleta ...
8/10 Erittäin hyvä! (83 arvostelua)
Kaiken kaikkiaan oikein miellyttävä hotelli.
"En keksi mitään huonoa sanottavaa kyseisestä hotellista. Sopi oikein hyvin kahden kaveruksen rentoutus lomalle. Allasalue oli iso ja aurinkotuoleja riitti kaikille. Sijainniltaan erittäin hyvä. Hyvä perustason hotelli."

Arvosteltu 5.11.2015

Apartamentos Villa Florida
Casthotels Fuertesol Bungalows

Casthotels Fuertesol Bungalows

2 out of 5
Av Virgen de La Pena 2 Antigua Fuerteventura
Yövy tässä huoneistohotellissa kohteessa Antigua. Nauti ilmaisesta pysäköinnistä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja puutarhasta. Asiakkaamme kehuvat majoituspaikan ...
7,4/10 Hyvä! (155 arvostelua)
"Bon séjour logement un peu vétuste mais propre, linge propre. Màque peut être un ventilateur dans la chambre"

Arvosteltu 25.6.2026

Casthotels Fuertesol Bungalows
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Kohteen Antigua suositut nähtävyydet

Aktiviteetit

Kohteen Antigua lähellä sijaitsevat kaupungit