Arthur's Seat opastetut kierrokset ja aktiviiteetit

Arthur\'s Seat johon kuuluu näkymät, linna ja kaupunki

Hae lentoja

Patikoi entisen tulivuoren rinnettä pitkin ylös vain muutaman minuutin päässä keskustasta, ja nauti hämmästyttävistä näköaloista Edinburghiin.

Kävele ylös rinnettä, joka muistuttaa Edinburghin tuliperäisistä juurista. Arthur’s Seat on osa suurta, sammunutta tulivuorta, joka purkautui viimeksi yli 350miljoonaa vuotta sitten. Tämä kivinen, 251metrin korkeuteen kohoava huippu näkyy suuresta osasta Edinburghia. Kauempaa katsottuna tämä maamerkki näyttää kyyristyneeltä leijonalta. Paikannimen alkuperää ei tunneta, mutta siitä on olemassa kaksi erilaista teoriaa. Ensimmäisen mukaan kukkula olisi nimetty kuningas Arthurin mukaan. Toisen mukaan nimi on väännös gaelinkielisistä sanoista ”Ard-na-Said”, jotka tarkoittavat nuolten korkeutta.Mäelle nouseminen on kohtalaisen helppoa, valitsitpa sitten minkä reitin tahansa, mutta huippu on kuitenkin kivinen ja tuulinen. Matkaa huipulle on hieman alle 4,8kilometriä, ja aikaa patikointiin kuluu puolesta tunnista pariin tuntiin reitistä ja kävelynopeudesta riippuen. Nousu saattaa olla vaikea sellaisille, jotka eivät ole tottuneet patikoimaan mäkisessä maastossa.Matkalla ylös näet laavavirtojen jäänteitä eli tummanharmaasta basalttikivestä muodostuneita kumpareita. Kun pääset huipulle, levähdä siellä hetki ja nauti huikeista näköaloista kaupunkiin. Monien mielestä parhaat näköalat avautuvat länteen linnalle sekä Old Towniin ja New Towniin. Täältä näkyvät myös Firth of Forth ja Fife. Pilvettöminä päivinä horisontissa erottuvat Ylämaat. Huipun itäpuolella näet kaksi kivistä pengertä, jotka muistuttavat rauta-aikaisesta linnavuoresta.Arthur’s Seat sijaitsee Holyrood Parkissa kaupungin keskustassa, lyhyen kävelymatkan päässä Royal Milesta. Kävelyreitti alkaa Palace of Holyroodhousen vieraspysäköintialueen läheltä. Sinne pääsee linja-autolla Edinburghin keskustasta.

Suunnittele matka ja näe Arthur's Seat

Nira Caledonia
Cheval Old Town Chambers
The Knight Residence Apartments by Mansley
Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Arthur's Seat: Arvostelut

4.6
Huippukohde
5 - Loistava
11
" "5 - Loistava 61.111111111111114%
4 - Hyvä
6
" "4 - Hyvä 33.333333333333336%
3 - OK
1
" "3 - OK 5.555555555555555%
2 - Pettymys
0
" "2 - Pettymys 0%
1 - Hirveä
0
" "1 - Hirveä 0%

5/5 - Loistava

Kari
28. lokak. 2018

Kävely huipulle 25-60min vauhdista riippuen

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Leonardo Royal Edinburgh Haymarket
Leonardo Royal Edinburgh Haymarket
4 out of 5
1 Morrison Link, Midlothian, Edinburgh, Scotland
Leonardo Royal Edinburgh Haymarket
Apex Waterloo Place Hotel
Apex Waterloo Place Hotel
4 out of 5
23-27 Waterloo Place, Edinburgh, Scotland
Apex Waterloo Place Hotel
YOTEL Edinburgh
YOTEL Edinburgh
4 out of 5
Erskine House, Queen Street, Edinburgh, Scotland
YOTEL Edinburgh
Leonardo Royal Hotel Edinburgh
Leonardo Royal Hotel Edinburgh
4 out of 5
43 Jeffrey Street, Edinburgh, Scotland
Leonardo Royal Hotel Edinburgh
Holiday Inn Express - Edinburgh City Centre, an IHG Hotel
Holiday Inn Express - Edinburgh City Centre, an IHG Hotel
3 out of 5
Picardy Place Top Of Leith Street, Edinburgh, Scotland
Holiday Inn Express - Edinburgh City Centre, an IHG Hotel
Apex Grassmarket Hotel
Apex Grassmarket Hotel
4 out of 5
31-35 Grassmarket, Edinburgh, Scotland
Apex Grassmarket Hotel
ibis Edinburgh Centre South Bridge - Royal Mile
ibis Edinburgh Centre South Bridge - Royal Mile
3 out of 5
77 South Bridge, Edinburgh, Scotland
ibis Edinburgh Centre South Bridge - Royal Mile
Market Street Hotel
Market Street Hotel
4 out of 5
6 Market Street, Edinburgh, Scotland
Market Street Hotel
Radisson Blu Hotel, Edinburgh City Centre
Radisson Blu Hotel, Edinburgh City Centre
4 out of 5
80 High Street The Royal Mile, Edinburgh, Scotland
Radisson Blu Hotel, Edinburgh City Centre
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.