Biot matkavinkit

Matkaopas

Henkilö keittiössä, jossa on hyllyt täynnä pulloja ja seinä täynnä appelsiineja.
Värillisen lasin muodostama ikkuna, jossa on kuvattuna mies soittamassa huilua.
Kolme lasista tehtyä maljakkoa ruohikkoisella niityllä.
Lasiesineiden kokoelma, johon kuuluu eri muotoisia ja -värisiä tuotteita.
Lasista valmistettu esine, jonka pinta heijastaa valoa. Kyseessä voi olla esimerkiksi veistos tai koriste-esine, ja sen ympärillä on savua tai höyryä.
Tutustu upeisiin lasi- ja keramiikkaesineisiin ja opi tuntemaan niiden merkitys Biotin viehättävän kylän historiassa.

Biotin viehättävä kylä sijaitsee Välimerelle kurkistavan kukkulan laella. Tämä lasinpuhaltajistaan tunnettu keskiaikainen kylä alkoi kukoistaa toden teolla 1500-luvulla, jolloin sen lasiesineistä tuli maankuuluja. Kylä näyttää ihastuttavalla tavalla sekavalta, sillä sen rakennukset on rakennettu päällekkäin puiden reunustamalle kukkulalle.

Kierrellessäsi kylässä voit aistia sen pitkän, jo 2500-vuotisen historian. Kävele Biotin lomallasi keskustassa sijaitsevalle Place des Arcadesille, jota ympäröivät 1500-luvun rakennukset luovat aukiolle rauhallista tuntua. Ikuista kamerallasi kaupungintalo ja muut viehättävät rakennukset, joiden takana kimaltaa sininen Välimeri.

Matka Biotiin tarjoaa elämyksiä myös taiteen ystäville, sillä kylässä on 1900-luvun alun ranskalaistaiteilijalle Fernand Légerille omistettu museo. Tutustu taiteilijan veistoksiin, maalauksiin, mosaiikkeihin ja lasimaalauksiin ja opi tuntemaan hänen uransa eri vaiheet, kuten kubistisen kauden kokeilut.

Perehdy kylän kuuluisaan keramiikkaan Biotin paikallishistorian ja keramiikan museossa, jossa on esillä erilaisia maljoja, kannuja ja vanhoja esineitä. Keskustele kuraattorin kanssa kylän historiasta ja sen viehtymyksestä keramiikkaan ja lasiin.

Jos olet kiinnostunut luonnonhistoriasta, suuntaa Biotin matkallasi parin kilometrin päässä olevalle vanhalle tulivuorelle. Suurin osa vuoresta on aikojen saatossa hävinnyt, mutta sen paikalla on yhä jännittäviä kalliomuodostelmia. Kävele tai pyöräile luonnonkauniin alueen halki Sentier de la Braguen reittiä, joka alkaa Biotin Braguejoesta ja päättyy Valbonneen. Kävely metsän halki pujottelevalla polulla kestää pari kolme tuntia.

Biotin kylä sijaitsee Kaakkois-Ranskassa Alpes-Maritimesin alueella. Nizzan lentokentälle on vain 20minuutin ajomatka, joten voit helposti tehdä viikonloppumatkan Biotiin. Kylä on Nizzan ja Antibesin välissä, ja näiden Côte d'Azurin kaupunkien välillä kulkee useita bussilinjoja.

Nauti Välimeren alueen kuumista kesistä ja vähäisestä sateesta tai vieraile sesongin ulkopuolella talviaikaan.

Biot on kiinnostava matka keskiaikaisen lasin ja keramiikan maailmaan sinisen Välimeren rannalla.

Biot – Missä yöpyä?

Löydä kohteen Biot parhaat alueet suosikkiaktiviteettiesi kannalta. Lue lisää kohteesta Biot
Lue lisää kohteesta Biot

Domaine des Clausonnes

Kohteessa Domaine des Clausonnes vieraillessasi Biotin lasinpuhaltamo ja Golf Club de Biot ovat joitain lähiseudun mielenkiintoisia kohteita.

Le Meridien Beach Plaza

Le Meridien Beach Plaza

4 out of 5
22 Avenue Princesse Grace Monaco
Hinta on 660 € per yö ajalle 26.7. viiva 27.7.
660 €
26.7.–27.7.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä rannalla sijaitsevassa hotellissa kohteessa Monaco. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ulkouima-altaasta ja yksityisestä rannasta. Asiakkaamme kehuvat ...
Le Meridien Beach Plaza
Hôtel Vacances Bleues Le Royal

Hôtel Vacances Bleues Le Royal

3 out of 5
23 Promenade des Anglais Nice Alpes-Maritimes
Hinta on 287 € per yö ajalle 7.7. viiva 8.7.
287 €
7.7.–8.7.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä rannalla sijaitsevassa hotellissa kohteessa Nizza. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja ympäri vuorokauden auki olevasta ...
8,8/10 Erinomainen! (1 136 arvostelua)
"oli hyvä"

Arvosteltu 18.3.2026

Hôtel Vacances Bleues Le Royal
Mercure Nice Promenade Des Anglais

Mercure Nice Promenade Des Anglais

4 out of 5
2 Rue Halevy Nice Alpes-Maritimes
Hinta on 362 € per yö ajalle 6.7. viiva 7.7.
362 €
6.7.–7.7.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä rannalla sijaitsevassa hotellissa kohteessa Nizza. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja huonepalvelusta. Asiakkaamme kehuvat ...
9/10 Upea! (42 arvostelua)
"Loistava sijainti, siisti huone, hyvä äänieristys. Hyvä aamupala."

Arvosteltu 30.5.2026

Mercure Nice Promenade Des Anglais
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Nemea Appart Hotel Green Side Biot Sophia Antipolis

Nemea Appart Hotel Green Side Biot Sophia Antipolis

3 out of 5
45 Rue Henri Poincare - Accès 17 Biot Alpes-Maritimes
Yövy tässä golfin pelaamiseen sopivassa residenssissä kohteessa Biot. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja aamiaisesta (lisämaksusta). ...
7,6/10 Hyvä! (490 arvostelua)
"Huone oli ihan hyväksyttävän siisti. Hieman kulunut ja vanha rakennus. Pyyhkeitä ja huonetta siistitään vain kerran viikossa. Vessapaperia pitää anoa henkilökunnalta. Muuten hyvä majoitus nukkumiseen"

Arvosteltu 1.7.2026

Nemea Appart Hotel Green Side Biot Sophia Antipolis
Lagrange Apart'HOTEL Les Jardins d'Olympie

Lagrange Apart'HOTEL Les Jardins d'Olympie

4 out of 5
180 voie Marie Fisher Antibes Alpes-Maritimes
Yövy tässä huoneistohotellissa kohteessa Antibes. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ulkouima-altaasta ja kattoterassista. Asiakkaamme kehuvat majoituspaikan ...
8,4/10 Erittäin hyvä! (613 arvostelua)
"Our room was close to hotel's laundry room and the washed laundry all night, woke several times because of noise of washing machine."

Arvosteltu 8.10.2024

Lagrange Apart'HOTEL Les Jardins d'Olympie
Quality Aparthotel Nice

Quality Aparthotel Nice

25 avenue de l'Armée des Alpes Nice
Yövy tässä huoneistohotellissa kohteessa Nizza. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ulkouima-altaasta ja aamiaisesta (lisämaksusta). Lähellä sijaitsevat Place ...
8,4/10 Erittäin hyvä! (83 arvostelua)
"Appartment was very clean, spacious and very well equipped for two persons. Air conditioning was excellent because it was very hot outside. Pool and pool area were also nice and clean. The location was excellent, just 5 minute walk from train and tram. Would come again."

Arvosteltu 30.6.2026

Quality Aparthotel Nice
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Kohteen Biot suositut nähtävyydet

Aktiviteetit

Kohteen Biot lähellä sijaitsevat kaupungit