Essen matkavinkit

Matkaopas

Essen
Essen
Essen
Essen
Essen
Ruhrin alueen ytimessä Nordrhein-Westfalenissa sijaitseva Essen on yksi Saksan suurimmista kaupungeista ja vuoden 2010 Euroopan kulttuuripääkaupunki.

Jo 800-luvulla perustettu Essen kasvoi teollisuuskaupungiksi Kruppin perheyrityksen rautatehtaan ympärille. Nopeasti kaupungiksi kasvanut Essen oli yksi Saksan tärkeimmistä hiili- ja terästeollisuuden keskuksista 1900-luvun puoliväliin asti.

Käy Essenin-matkalla Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluvassa Zeche Zollvereinissa, joka on yksi kaupungin teollisen historian johtotähdistä ja jota on kuvailtu maailman kauneimmaksi hiilikaivokseksi. Nykyisin tässä kuuluisassa Bauhaus-tyylisessä rakennuksessa toimii kulttuuri- ja taidelaitoksia, jotka vaihtelevat museoista design-keskukseen. Muualla Essenissä voit tutustua aiemmin Kruppin suvulle kuuluneeseen linnaan, Villa Hügeliin. Tämä 269 huoneen kartano on nykyisin taidehistoriamuseo ja konserttipaikka.

Käy Essenin-kaupunkilomalla myös hienossa Folkwangin-museossa, jonka näyttelyissä esitellään valokuvauksen pitkää historiaa ja jonka galleriassa on maalauksia monilta eri aikakausilta. Aalto-Theater on Essenin oopperatalo ja arkkitehtonisesti upea rakennus, joka kuuluu kaupungin pakollisiin nähtävyyksiin.

Käy Essenin katedraalissa ja ihaile hiekkakivestä rakennetun rakennuksen goottilaistyylistä arkkitehtuuria. Katedraalin sisällä on arvokkaita nähtävyyksiä, kuten yli tuhat vuotta vanha kultainen Essenin Neitsyt Maria, joka on vanhin tiedossa oleva Alppien pohjoispuolella sijaitseva Neitsyt Mariaa esittävä vapaasti seisova veistos.

Vuonna 1913 uutena synagogana rakennettu ja nykyisin vanhana synagogana tunnettu hieman modernimpi uskonnollinen rakennus oli Essenin juutalaisen yhteisön keskeinen hartauspaikka ennen sotaa. Se tunnetaan yhä yhtenä 1930-lukua edeltäneen Saksan juutalaisen kulttuurin ja arkkitehtuurin hienoimmista esimerkeistä.

Suuntaa kaupungin eteläpuolelle ja tutustu Kettwigin ja Werdenin alueisiin, jotka ovat säilyttäneet perinteisen ja kuuluisan paikallisen luonteensa ja joilla on yli tuhat vuotta vanhoja rakennuksia, kuten Werdenin luostarin St. Ludgeruksen kirkko, joka nimitettiin paavilliseksi basilica minor ‑kirkoksi kaksi vuosikymmentä sitten.

Essen on epäilemättä vanha teollisuuskaupunki, mutta se on nykyisin myös nuorekas modernin kulttuurin keidas.

Discover neighborhoods in Essen

Rüttenscheid

Rüttenscheid

3,5/5(3 arvostelua alueesta)

Rüttenscheid tunnetaan baareista ja museoista. Ja jos haluat tutustua kohteen nähtävyyksiin, Grugahallen tapahtumapaikka ja Grugapark Essen (kasvitieteellinen puutarha) ovat ehdottomasti vierailun arvoisia. Lähellä sijaitsevat Messe Ost-Gruga-Hallen U-Bahn-asema ja Martinstraßen U-Bahn-asema takaavat, että kohteeseen tutustuminen on vaivatonta.

Rüttenscheid
Stadtkern

Stadtkern

3/5(1 arvostelu alueesta)

Ostosmahdollisuuksista ja baareista tunnettu Stadtkern tarjoaa myös muita nähtävyyksiä, kuten Limbecker Platz ja Philharmonie Essen. Lisäksi lähellä sijaitsevat Hirschlandplatzin U-Bahn-asema ja Berliner Platzin U-Bahn-asema takaavat, että kaupunkiin on vaivatonta tutustua.

Stadtkern
Kettwig

Kettwig

3/5(1 arvostelu alueesta)

Kettwig tunnetaan muun muassa historiallisista kohteista ja ravintoloista. Lisäksi Essen Kettwigin S-Bahn-asema ja Essen Kettwig Stauseen S-Bahn-asema takaavat, että kaupunkiin tutustuminen on sujuvaa ja nopeaa.

Kettwig
Stadtbezirke I

Stadtbezirke I

Kohteessa Stadtbezirke I vieraillessasi kannattaa tutustua alueen nähtävyyksiin, joihin kuuluu Philharmonie Essen ja Limbecker Platz, ja läheiset Hirschlandplatzin U-Bahn-asema ja Berliner Platzin U-Bahn-asema takaavat, että kaupunkiin tutustuminen on vaivatonta.

Stadtbezirke I
Bredeney

Bredeney

Bredeney tunnetaan erityisesti rannoista ja ravintoloista. Voit myös tutustua alueen nähtävyyksiin, joihin kuuluu Villa Hügel (historiallinen rakennus) ja Seaside Beach Baldeney. Kaupunkiin tutustuminen on helpointa julkisilla kulkuvälineillä – Essen-Hügelin S-Bahn-asema ja Kruppallee Essen -asema sijaitsevat lähellä.

Bredeney
Südviertel

Südviertel

Südviertel tunnetaan baareista ja museoista. Folkwang-museo ja Aalto-Musiktheater ovat vierailun arvoisia kohteita, ja Philharmonien U-Bahn-asema ja Bismarckplatzin U-Bahn-asema takaavat, että alueella liikkuminen on vaivatonta.

Südviertel
Hotel Ambassador Essen

Hotel Ambassador Essen

Viehofer Str. 22 Essen NW
Hinta on 52 € per yö ajalle 25.4. viiva 26.4.
52 €
25.4.–26.4.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Essen. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja ympäri vuorokauden auki olevasta vastaanotosta. Asiakkaamme ...
7,2/10 Good! (510 arvostelua)
The doorway to the actual rooms is on the other side of the street from the reception and in front of the door there were often people hanging around making the doorway feel quite questonable. The rooms itself were worn out and

Arvosteltu 29.1.2026

Hotel Ambassador Essen
McDreams Hotel Essen-City

McDreams Hotel Essen-City

Altendorfer Str. 220 Essen
Hinta on 47 € per yö ajalle 19.4. viiva 20.4.
47 €
19.4.–20.4.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Essen. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja tyynyvalikoimasta. Lähellä sijaitsevat Westfield Centro ...
8,2/10 Very Good! (583 arvostelua)
Self-service check in online worked well. No air conditioning so a bit hot during summer. Water from tap really hot, be carefull.

Arvosteltu 24.6.2025

McDreams Hotel Essen-City
Sheraton Essen Hotel

Sheraton Essen Hotel

Huyssenallee 55 Essen NW
Hinta on 88 € per yö ajalle 12.4. viiva 13.4.
88 €
12.4.–13.4.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä ylellisessä hotellissa kohteessa Essen. Nauti 2 ravintolasta, aamiaisesta (lisämaksusta) ja huonepalvelusta. Lähellä sijaitsevat Stadtgarten ja Aalto-Musiktheater, ...
Sheraton Essen Hotel
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Limehome Essen Kettwiger Str.

Limehome Essen Kettwiger Str.

Kettwiger Str. 27 Essen NRW
Yövy tässä huoneistohotellissa kohteessa Essen. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, pyykinpesutiloista ja satelliittitelevisiosta. Lähellä sijaitsevat Philharmonie ...
8/10 Very Good! (23 arvostelua)
Preis Leistung top

Arvosteltu 3.4.2026

Limehome Essen Kettwiger Str.
Sviitti Bizarre SM-Fetish Apartmenthuoneisto

Sviitti Bizarre SM-Fetish Apartmenthuoneisto

Stadtbezirke IV North Rhine-Westphalia
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Essen. Nauti kaapeli-/satelliittitelevisiosta, huoneessa olevasta poreammeesta ja huoneessa olevasta kahvinkeittimestä. Lähellä ...
Sviitti Bizarre SM-Fetish Apartmenthuoneisto
Limehome Essen Kibbelstraße

Limehome Essen Kibbelstraße

Kibbelstraße 34 Essen
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Essen. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja huoneessa olevasta kahvinkeittimestä. Lähellä sijaitsevat Westfield Centro -ostoskeskus ...
Limehome Essen Kibbelstraße
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet

Aktiviteetit

Kohteen Essen lähellä sijaitsevat kaupungit