Füssen matkavinkit

Matkaopas
Füssen
Füssen on lumoava baijerilainen kaupunki, joka tunnetaan mahtavasta linnastaan, vanhasta basilikastaan ja kauniista luostaristaan sekä niitä ympäröivästä luonnosta.

Vain viiden kilometrin päässä Itävallan rajasta sijaitsevassa Füssenin kaupungissa on vain 14000asukasta, mutta pienestä koostaan huolimatta sillä on rikas baijerilainen kulttuuri ja perinne. Kaupungin vieressä virtaava Lech laskee Forggenseen tekojärveen. Füssen sijaitsee 790metriä merenpinnan korkeudella, ja se on Baijerin korkein kaupunki. Viime vuosikymmeninä Füssenin matkojen vetonaulana on ollut kaupungin sijainti Via Claudian eli Romanttisen reitin viimeisenä saksalaisena kaupunkina. Via Claudia on osa roomalaista reittiä, joka kulkee Alppien yli Venetsiaan yhdistäen toisiinsa joukon maalauksellisia kaupunkeja ja linnoja. Reitin pisteet valittiin kauniiden maisemiensa ja kulttuurinähtävyyksiensä perusteella.

Kun kävelet kaupungissa, käväise Pyhän Mangin basilikassa katsomassa Baijerin vanhinta seinämaalausta, jonka arvioidaan olevan peräisin suunnilleen vuodelta980. Pyhän Mangin juhlapäivänä 6.syyskuuta pyhimystä juhlistetaan messulla ja vanhankaupungin halki kulkevalla kulkueella. Kaupunki on myös aivan Tegelbergin hiihtoalueen alapuolella, mikä tekee Füssenin lomista suosittuja paitsi laskettelijoiden myös patikoijien keskuudessa. Lomailijat voivat nousta hissillä huipulle ja nauttia vuoriston näköaloista, patikkareiteistä ja pienistä ravintoloista.

Füssenin ympäristö on vähintään yhtä hieno kuin itse kaupunkikin. Kun vietät lomaa Füssenissä, älä jätä kokematta kolmen kilometrin päässä olevaa Neuschwansteinin satulinnaa. Baijerin "hullu kuningas" LudvigII rakennutti sen asunnokseen. Olet saattanut nähdä linnan postikorttien lisäksi elokuvassa Chitty Chitty Bang Bang, ja myös Disneyn Ruususen linna on rakennettu Neuschwansteinia mukaillen. Voit kävellä linnalle mäenrinnettä pitkin tai mennä sinne bussilla.

Puolen tunnin matka Füssenistä vie sinut Steingadeniin, jossa on kiehtova pyhiinvaelluskirkko Wieskirche. Yhtenä maailman hienoimmista rokokooajan rakennuksista se on Unescon maailmanperintölistalla. Kun jatkat matkaasi vähän matkaa itään, Pfrontenin lähelle, pääset Falkensteinin linnan raunioille.

Füssen ansaitsee ehdottomasti paikkansa Euroopan kauneimman maisemareitin varrella.

Best Western Plus Hotel Fuessen
Best Western Plus Hotel Fuessen
4 out of 5
Augsburger Str 18, Fuessen
Hinta on 99 € per yö ajalle 21. huhtik. viiva 22. huhtik.
99 €
per yö
21. huhtik.–22. huhtik.
Yövy tässä 4 tähden hotellissa kohteessa Füssen. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta ja huonepalvelusta. Asiakkaamme kehuvat majoituspaikan aamiaista ...
8,8/10 Excellent! (668 arvostelua)
"Top service. Unfortunately our room was next to the parking lot so we’d had to deal with people looking into our windows and the sounds of car doors being slammed shut all morning."

Arvosteltu 17.4.2024

Best Western Plus Hotel Fuessen
Luitpoldpark Hotel
Luitpoldpark Hotel
Bahnhofstr. 1-3, Fuessen, BY
Hinta on 120 € per yö ajalle 21. huhtik. viiva 22. huhtik.
120 €
per yö
21. huhtik.–22. huhtik.
Yövy tässä hotellissa kohteessa Füssen. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja huonepalvelusta. Asiakkaamme kehuvat majoituspaikan aamiaista ...
8,4/10 Very Good! (999 arvostelua)
"Hotelli sijaitsee kivasti aivan keskustassa ja siitä on lyhyt kävelymatka syömään ja ostoksille."

Arvosteltu 24.10.2022

Luitpoldpark Hotel
Hotel Sonne
Hotel Sonne
4 out of 5
Prinzregentenplatz 1, Fuessen, BY
Täysin hyvitettäväVaraa nyt, maksa myöhemmin
Hinta on 114 € per yö ajalle 23. huhtik. viiva 24. huhtik.
114 €
per yö
23. huhtik.–24. huhtik.
Yövy tässä 4 tähden kylpylälomalle soveltuvassa hotellissa kohteessa Füssen. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, täyden palvelun kylpylästä ja aamiaisesta. Asiakkaamme ...
9,2/10 Wonderful! (895 arvostelua)
Kaunis hotelli ja palvelualtis henkilökunta
"Kaunis hotelli kivenheiton päässä Füssenin rautatieasemalta. Henkilökunta erittäin ystävällistä ja kielitaitoista. Hotellin huoneet ja julkiset tilat ovat puhtaat ja siistit, ja ihastuttava sisustustyyli toistuu kaikkialla minne menetkin. Aamupalabuffet on runsas ja monipuolinen sisältäen pari erikoisuuttakin. ..."

Arvosteltu 23.4.2023

Hotel Sonne
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Top Ausgestattete Ferienwohnung mit Schwimmbad und Sauna - 10 Min. zum Weißensee
Top Ausgestattete Ferienwohnung mit Schwimmbad und Sauna - 10 Min. zum Weißensee
Füssen, BY
Yövy tässä perheille sopivassa huoneistossa kohteessa Füssen. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, kuntokeskuksesta ja paikan päällä olevasta pysäköinnistä. Lähellä ...
10/10 Exceptional! (9 arvostelua)
Kurzurlaub mit Hund
"Meine Hündin und ich sind sehr nett empfangen worden. Die Wohnung ist sehr freundlich und gepflegt. Wir haben unseren kurzen Aufenthalt sehr genossen und würden gerne wieder kommen."

Arvosteltu 16.4.2024

Top Ausgestattete Ferienwohnung mit Schwimmbad und Sauna - 10 Min. zum Weißensee
Cozy apartment on the promenade
Cozy apartment on the promenade
Füssen, BY
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Füssen. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, rannasta ja paikan päällä olevasta pysäköinnistä. Lähellä sijaitsee Neuschwansteinin ...
9,4/10 Exceptional! (11 arvostelua)
Hervorragende Lage
"Unser Aufenthalt war super schön gewesen. Die Lage des Objektes ist hervorragend. Sehr nette Vermieter."

Arvosteltu 8.10.2023

Cozy apartment on the promenade
F **** mukava huoneisto maisonette-tyyliin, upea näköala, loistava sijainti
F **** mukava huoneisto maisonette-tyyliin, upea näköala, loistava sijainti
Füssen, Ostallgäu
Yövy tässä hiihtoon sopivassa huoneistossa kohteessa Füssen. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, paikan päällä olevasta pysäköinnistä ja huoneessa olevasta DVD-soittimesta. ...
9,6/10 Exceptional! (106 arvostelua)
Tolle Lage mit kleinen Mängeln
"Großzügige Wohnung mit allem was man braucht. Vieles leider etwas in die Jahre gekommen. Die Lage ist in schönem Wohngebiet und stadtnah, allerdings direkt neben einem Sportzentrum mit entsprechendem Publikums-, An- und Abfahrtsverkehr."

Arvosteltu 15.4.2024

F **** mukava huoneisto maisonette-tyyliin, upea näköala, loistava sijainti
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet

Aktiviteetit

Kohteen Füssen lähellä sijaitsevat kaupungit