Iisalmi matkavinkit

Matkaopas

Iisalmi
Koljonvirran taistelusta ja Juhani Ahosta tunnettu Iisalmi on monipuolinen matkailukohde, jossa pääset tutustumaan niin panimohistoriaan kuin kulttuurimaisemiin.

Pohjois-Savon sydänmailla sijaitseva Iisalmi on jo vuosikymmenien ajan kuulunut alueensa tärkeimpiin keskuksiin niin junaliikenteen, historian kuin kulttuurin osalta. Halvalla matkalla Iisalmessa tutustut multimediaesityksen avulla Suomen sodan aikaisen Koljonvirran taistelun tapahtumiin, jotka on ikuistettu myös Vänrikki Stoolin tarinoihin. Paikalliset panimotuotteet tunnetaan ympäri Suomen, sillä Iisalmessa valmistetaan Olvin juomia. Runnin kylpylässä pääsee nauttimaan virkistävistä hoidoista ja upeista kulttuurimaisemista.Hyvien liikenneyhteyksien varrella olevalle paikkakunnalle on helppo saapua, joten kierroksen Ylä-Savossa voi hyvin aloittaa pienellä kaupunkilomalla Iisalmessa. Kaupungin kiinnostavimpiin kohteisiin kuuluu varmasti Olvin panimon vieressä sijaitseva Panimomuseo, jossa on kattava kokoelma ohrajuomien valmistamiseen liittyvää esineistöä. Oluen tarina maltaista pulloihin käydään läpi askel askeleelta, eikä museolta ole onneksi pitkä matka myöskään oluthallille, jossa pääsee maistelemaan valmiita panimotuotteita. Panimomuseo on kiinnostava käyntikohde kenelle tahansa Iisalmen alueen historiasta kiinnostuneelle, sillä jo 1800-luvulla aloittaneen Olvin historia liittyy monella tapaa kaupungin kehitykseen.Ruotsin ja Venäjän välillä käyty Suomen sota näkyy edelleen kaupungin kulttuurimaisemassa, sillä nykyisen Iisalmen keskustan pohjoispuolella olevan Koljonvirran luona käytiin verinen taistelu vuonna 1808. Tutustut Koljonvirran alueen jännittäviin tapahtumiin parhaiten kiertämällä historiapolkua, jonka varrella on useita muistomerkkejä. Venäjän ruhtinas Dolgorukin muistomerkki ja eversti Sandelsista muistuttava Virran muistopatsas vievät ajatukset kauas sotaisiin aikoihin. Historiapolun varrella on lisäksi venäläisten tykkipatteri, kaatuneiden sotilaiden hauta-alue sekä korsujen jäänteitä.Matka Iisalmeen ei olisi täydellinen ilman kirjailijakuuluisuus Juhani Ahoon tutustumista. Koljonvirran taistelun tapahtumapaikkoja kierrellessä pääset samalla käymään Juhani Ahon museossa, joka on aivan alueen keskellä. Mansikkaniemellä sijaitsevan museon pihapiiriin kuuluu Ahon vuosina 1865–1876 asuttama päärakennus sekä aittoja, navetta ja Ruotaanmäestä siirretty tuulimylly. Ahoon liittyvää nähtävää on runsaasti, sillä kokoelmiin kuuluu noin 500 esinettä.Huolettomin tapa viettää lomaa Iisalmessa on varmasti Runnin kylpylässä rentoutuminen. Runnin lähteen parantavista voimista on huhuttu jo vuosisatojen ajan, mutta varsinainen kylpylätoiminta käynnistyi vasta 1900-luvun alussa. Upeassa kartanorakennuksessa pääsee yöpymään historiallista tunnelmaa huokuvassa ympäristössä. Runnin nykyisiin palveluihin kuuluu kaikkea fysioterapiasta luonnonyrttikylpyihin, eikä edes lasten hyvinvointia ole unohdettu. Kiertele Runnin viehättävässä kulttuurimaisemassa ja tutustu Saarikosken kanavaan ja Neulatammen suihkupatoon.Iisalmeen on helppo saapua junalla mistä päin Suomea tahansa, sillä se on useiden rataosien risteyskohdassa. Lähimmät lentokentät sijaitsevat Kuopiossa ja Kajaanissa. Kauniiden luonnonvesien ympäröimässä Iisalmessa viettää mukavan loman, jonka voi kruunata esimerkiksi osallistumalla Oluset-olutfestivaalille tai samaan aikaan järjestettävälle lasten Limuset-festivaalille.

Discover neighborhoods in Iisalmi

Default Image

Paloinen

Jos etsit mielenkiintoisia nähtävyyksiä ja aktiviteetteja kohteessa Paloinen ja sen lähiseudulla, Iisalmen luontomuseo ja Iisalmen uusikirkko ovat vierailun arvoisia.

Paloinen
Hotel Golden Dome Iisalmi

Hotel Golden Dome Iisalmi

Kyllikinkatu 8, Iisalmi
Hinta on 130 € per yö ajalle 22.10. viiva 23.10.
130 €
22.10.–23.10.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Iisalmi. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. ...
9/10 Wonderful! (431 arvostelua)
"Aamiainen on hyvä ja henkilökunta ystävällistä."

Arvosteltu 5.10.2025

Hotel Golden Dome Iisalmi
Hotelli Iisalmen Seurahuone

Hotelli Iisalmen Seurahuone

3 out of 5
Savonkatu 24, Iisalmi
Hinta on 90 € per yö ajalle 23.10. viiva 24.10.
90 €
23.10.–24.10.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 3 tähden hotellissa kohteessa Iisalmi. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja kampaamosta. Lähellä sijaitsevat Iisalmen luontomuseo ...
7/10 Good! (174 arvostelua)
Pientä sisustamista
"Huoneen voisi sisustaa uudelleen vastaamaan joko tätä päivää tai sitten 20-luvun tyyliin. 80-luku kovin ankea."

Arvosteltu 15.8.2025

Hotelli Iisalmen Seurahuone
Original Sokos Hotel Koljonvirta

Original Sokos Hotel Koljonvirta

3 out of 5
Louhenkatu 4, Iisalmi
Täysin hyvitettäväVaraa nyt, maksa myöhemmin
Hinta on 127 € per yö ajalle 8.11. viiva 9.11.
127 €
8.11.–9.11.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 3 tähden ekologisessa / kestävän kehityksen mukaisessa hotellissa kohteessa Iisalmi. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ...
7,8/10 Good! (177 arvostelua)
"Very good breakfast."

Arvosteltu 11.7.2025

Original Sokos Hotel Koljonvirta
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Willa Kivimäki

Willa Kivimäki

2 out of 5
Iisalmi, Pohjois-Savo
Yövy tässä huvilassa kohteessa Iisalmi. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, saunasta ja puutarhasta. Lähellä sijaitsee Iisalmen Kustaa Adolfin kirkko, joka on ...
Willa Kivimäki
Holiday Club Tahko Spa Apartments

Holiday Club Tahko Spa Apartments

4 out of 5
Keitaankatu 1, Kuopio
Yövy tässä 4 tähden hiihtoon sopivassa loma-asunnossa kohteessa Kuopio. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja saunasta. Lähellä sijaitsevat ...
9/10 Wonderful! (30 arvostelua)
"Huoneiston Black A7:n paistinpannu tulee vaihtaa uudeksi ilman viivytystä. Pannu on kulunut ja sen kahva kuumenee, koska on rautaa, joten uuden pannun kahvan tulee olla muuta materiaalia, joka ei kuumene."

Arvosteltu 22.9.2025

Holiday Club Tahko Spa Apartments
Apartments Huili

Apartments Huili

3.5 out of 5
Sääskiniementie 434, Kuopio
Yövy tässä 3,5 tähden huoneistossa kohteessa Kuopio. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja saunasta. Lähellä sijaitsevat Tahkon hiihtokeskus ...
8,6/10 Excellent! (32 arvostelua)
Jeppe
"Lakanoiden puute ja lisähinta yllätti 24/7 majoituksessa. Keittiön varustelu oli niukka. Kahvia ja teetä pitäisi tähän hintaan olla."

Arvosteltu 8.6.2024

Apartments Huili
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet

Kohteen Iisalmi lähellä sijaitsevat kaupungit