Pirkanmaalla sijaitseva Ikaalinen tunnetaan ennen kaikkea kylpylästään, ja kaupunkiin perustettiin ensimmäinen kylpylälaitos jo vuonna 1884. Nykyään Kyrösjärven rannalla, kauniin luonnon ympäröimänä toimiva Ikaalisten kylpylä on suosittu kylpylälomakohde etenkin lapsiperheiden ja kuntoutujien keskuudessa. Lapsiperheitä Ikaalisiin ja kylpylään houkuttelee kylpylän vieressä oleva Ti-Ti Nallen talo, jossa lapset voivat tutustua ihanan nalleperheen elämään. Ikaalinen tunnetaan myös Sata-Häme soi tapahtumasta, suuresta harmonikka- ja viihdemusiikkitapahtumasta, joka saa monet musiikin ystävät suuntaamaan lomalla Ikaalisiin.Aloita kaupunkiloma Ikaalisissa Wanhasta kauppalasta, johon voit tutustua joko opastetulla kierroksella tai omatoimisesti kävellen. Ikaalisten kauppala perustettiin vuonna 1858, ja sitä kutsutaan Suomen vanhimmaksi, pienimmäksi ja kauneimmaksi kauppalaksi. Kävele rauhallisesti kauppalan kujilla ja ihastele vanhaa arkkitehtuuria, jalopuubulevardeja ja puistoja ja istahda nauttimaan leppoisasta tunnelmasta. Vieraile entiseen viljamakasiiniin rakennetussa Ikaalisten kotiseutumuseossa, jonne on koottu Ikaalisen pitäjän alueelta paikallisesta historiasta kertovia museoesineitä.Ikaalisten kirkko, puinen Fredrika Sofian ristikirkko, ja sen jyhkeä kellotapuli ovat myös tutustumisen arvoisia. Kirkosta voit suunnata kirkon kupeessa olevalle torille. Kävelykierroksella kannattaa tutustua myös kulttuurihistoriallisesti merkittävään Rahkolaan sekä seuran- ja juhlataloon Oma Tupaan, jossa toimii nykyisin myös kahvila.Kesäisen loman Ikaalisissa kruunaa pääsy veden äärelle ja luonnon helmaan, mutta matkoja Ikaalisiin voi tehdä ympäri vuoden. Lähde kaupungin kupeessa olevalla Kyrösjärvelle tai Leppäsjärven koskille kalastamaan. Jyllinjoella ja Vääräjoella on puolestaan upeita melontareittejä ja Hämeenkankaalla pääset patikoimaan upeissa harjumaisemissa ja raikkaissa mäntymetsissä. Ikaalisten kauniissa luonnossa voit unohtaa arjen ja antaa mielen levätä.Retkeilyn ystävien kannattaa suunnata myös Seitsemisen kansallispuistoon, jossa on hyvin merkittyjä reittejä niin päiväretkille kuin muutaman päivän vaelluksille sekä talviaikaan hyvät latureitit. Kansallispuistossa voit myös yöpyä viidellä telttailualueella, ja asunto-autolla tai vaunulla matkustaessasi voit yöpyä kahdella pysäköintialueella. Kansallispuiston sydän on Multiharjun aarnimetsä, joka suojeltiin jo vuonna 1910. Seitsemisen luontokeskus tarjoaa paljon tietoa alueen luonnosta ja retkeilymahdollisuuksista ja järjestää opastuksia ja tapahtumia sekä lapsille että aikuisille. Lisäksi siellä pidetään näyttelyitä.Ikaalisissa on helppo liikkua kävellen tai pyörällä. Kaupunki sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella kolmostien varressa reilun puolen tunnin päässä Tampereelta, joten matka Ikaalisiin onnistuu vaivattomasti. Ikaalisiin pääsee Tampereelta kätevästi bussilla, joten voit matkustaa junalla Tampereelle ja jatkaa sieltä bussilla Ikaalisiin. Esimerkiksi Helsingistä kulkee myös suora bussiyhteys Ikaalisiin.
Ikaalinen matkavinkit
Matkaopas




Koe Ikaalinen

Ikaalinen Spa & Hotel
Huvilatie Ikaalinen
Hinta on 185 € per yö ajalle 6.12. viiva 7.12.
185 €
6.12.–7.12.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä kylpylälomalle soveltuvassa hotellissa kohteessa Ikaalinen. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja täyden palvelun kylpylästä. ...

Hotelli Ikahani
1 Keturinkatu Ikaalinen
Yövy tässä aamiaismajoituksessa kohteessa Ikaalinen. Nauti ilmaisesta pysäköinnistä, kattoterassista ja aamiaisesta (lisämaksusta). Lähellä sijaitsevat Kasinon ...
7,2/10 Hyvä! (21 arvostelua)
"Majoituspaikka hiukan vanhahtava. Ikävä kokemus oli kun huone veloitettiin lähtiessä uudelleen vaikka olin jo varatessani maksanut huoneesta ja tämä selvisi vasta myöhemmin, yritän saada asian oikaistua mutta..."
Arvosteltu 16.10.2026

Tervaleppä by Interhome
Ikaalinen
Hinta on 580 € per yö ajalle 9.11. viiva 10.11.
580 €
9.11.–10.11.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Ikaalinen. Nauti saunasta ja huoneessa olevasta takasta. Lähellä sijaitsee Silkinranta, joka on suosittu nähtävyys.
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Tervaleppä by Interhome
Ikaalinen
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Ikaalinen. Nauti saunasta ja huoneessa olevasta takasta. Lähellä sijaitsee Silkinranta, joka on suosittu nähtävyys.

Keltavuokko by Interhome
Ikaalinen Pirkanmaa
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Ikaalinen. Nauti saunasta, pyykinpesutiloista ja huoneessa olevasta takasta. Lähellä sijaitsee Silkinranta, joka on suosittu ...
10/10 Poikkeuksellinen! (3 arvostelua)
Schönes Ferienhaus
"Das Ferienhaus ist sehr gut ausgestattet und sehr ordentlich."
Arvosteltu 28.7.2024

Kylpylä-hotelli, kekkosen sviitti, huone 431 by Interhome
Ikaalinen
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Ikaalinen. Lähellä sijaitsevat Ikaalisten kylpylän uimaranta ja Kasinon uimaranta, jotka ovat suosittuja nähtävyyksiä.
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

