Pirkanmaan maakunnassa sijaitseva Parkano on upeiden metsämaisemien keskellä sijaitseva kaupunki, jonne on hyvä lähteä virkistäytymään luonnossa tai vaikka kokeilemaan kalaonnea Viinikkajoella. Alue on etenkin mökkeilijöiden suosiossa, joten lomalle Parkanoon suunnataan usein kesän ollessa kauneimmillaan. Parkanon kunnan alueella on tusinan verran kyliä, joissa on tarjolla hyvät mahdollisuudet esimerkiksi melontaan, marjastukseen tai luonnossa vaeltamiseen. Parkanossa pääset lisäksi tutustumaan paikallisiin perinteisiin ja metsätöiden historiaan kaupungin kiinnostavissa museoissa.Varsinaista kaupunkilomaa Parkanoon ei kannata lähteä viettämään, sillä seudun luonto on kaupungin paras matkailuvaltti, mutta kirkonkylällä on muutama vierailun arvoinen kohde. Näet kaupungin symboliksi nousseen männyn värein maalatun Parkanon vesitornin kuusikulmaisen vesisäiliön, kun ajat kaupunkiin kolmostietä pitkin. Mene Parkanon keskustaan päästyäsi vierailemaan esimerkiksi Parkanon kirkossa, joka on 1800 luvun alussa rakennettu sympaattinen puukirkko. Suurin osa Parkanon palveluista on keskittynyt Kirkkojärven ympärille sille alueelle, jolla myös vesitorni ja kirkko sijaitsevat.Ennen pienemmille kylille suunnistamista kannattaa käydä vanhassa viljamakasiinissa toimivassa Parkanon kotiseutumuseossa, jossa on esillä paikallista historiaa ja entisaikojen työvälineitä. Museon kiinnostavimpaan antiin kuuluvat pettuleivän tekoa esittelevä näyttely ja kätilön työvälineet. Täällä tutustut myös Parkanon omalaatuiseen aatelismieheen Gustaf Wrede af Elimään eli ”Parkanon Parooniin”, joka nautti kujeilusta ja pukeutui usein sarkavaatteisiin ja pieksuihin. Vieraile myös pitkäpartaisen originellin muistoksi pystytetyllä Paroonin henki -patsaalla, ennen kuin jatkat matkaasi Parkanon muihin osiin.Halvan matkan Parkanoon voi suunnitella esimerkiksi ottamalla selvää Parkanon kylien tarjoamista virkistysmahdollisuuksista luonnossa. Hyvä paikka aloittaa kyläkierros on esimerkiksi järvimaisemien hallitsema Alaskylä, josta alkaa suosittu Vääräjoen kanjonin melontareitti. Toisella puolella Parkanonjärveä on tietenkin Yliskylä, jonka perinteiset maalaismaisemat ja järvenrannat tarjoavat virkistävän lepohetken. Linnankylässä pääset metsäretkelle Käpykintukan luontopolkua pitkin ja voit vieraillla Metsämuseossa, jonka alueella on muun muassa savottakämppä ja metsätyökoneita.Hieman yllättäen Parkanosta löytyy oma metsän keskellä oleva juna-asema, joka on Kairokosken kylän kohdalla. Rautatieyhteyden lisäksi löydät Kairokoskelta vapaa-aikakeskus Käenkosken, jota on kutsuttu Suomen kauneimmaksi tanssipaikaksi. Kesäisin myös autoharrastajat viihtyvät Kairokosken kylällä, sillä Parkanon seudun automuseo avaa silloin ovensa vierailijoille. Parkanon ehdottomasti parhaita kalastuskohteita on Viinikanjoki, jonka suvantopaikoista nousee etenkin kirjolohia ja luonnontaimenia.Parkanoon on helppo saapua omalla autolla, sillä valtatie 3 ja 23 kohtaavat juuri kaupungin kohdalla. Autolla on helppo vierailla Parkanon kylillä sekä muissa luonnonkohteissa, kuten 201 metrin korkeuteen merenpinnasta nousevalla Alkkianvuorella.