Kaarlensilta (Karlův Most) oli ainoa kunnollinen yhteys Prahan itä- ja länsipuolen välillä vuosisatojen ajan. Silta on ollut suosittu kulkuväylä aina rakentamisestansa saakka. Ajoneuvot sallittiin sillalla 1900-luvun alussa, mutta nykyään silta on vain kävelysiltana. Kaarlensilta on suosittu nähtävyys, jolta on upeat maisemat Vltava-joelle ja kaupungin vanhaan keskustaan. Ylitä joki siltaa pitkin vanhastakaupungista itäiselle rannalle, vaikkei sinulla olisi siihen mitään erityistä syytä. Silta on osa entistä kuninkaallista tietä, jota käyttivät böömiläiset kuninkaat. Silta on kätevä yhteys useiden Prahan nähtävyyksien välillä, mutta vaikka ylittäisit sen useita kertoja, matka on aina yhtä kiehtova. Silta on lähes 600 metriä pitkä ja lähes 10 metriä leveä, ja sitä kannattelee 16 kiviholvikaarta, jotka on upotettu Vltava-jokeen. Pidä kamerasi valmiina, sillä sillan kummallakin puolella on yhteensä 30 patsasta ja maisemat ovat henkeäsalpaavat. Useimpien patsaiden alkuperä voidaan paikantaa 1400–1500-luvuille, mutta sittemmin patsaat on korvattu jäljennöksillä. Monet ihmiset koskevat patsaita, sillä sen sanotaan tuovan onnea. Kun kävelet idästä länteen päin, näet edessäsi Prahan linnan.Päiväsaikaan sillalla on erittäin vilkasta. Performanssitaiteilijat, katukauppiaat ja taiteilijat tekevät ilmapiiristä kiehtovan, ja moderni kulttuuri yhtyy alueen vaiheikkaaseen historiaan. Voit tehdä sillalle myös rauhallisen aamukävelyn, jolloin sillalla on vähemmän ihmisiä. Silta on yksi Prahan viehättävimmistä nähtävyyksistä ja pariskuntien suosima kävelypaikka.Vanhastakaupungista ja läntiseltä rannalta Malá Stranasta Kaarlensillalle pääsee nopeasti jalkaisin, mutta Nové Měston kaupunginosasta (”uusi kaupunki”) kannattaa saapua raitiovaunulla. Sillan ylitys on ilmaista ja mahdollista vuoden ympäri.
Kaarlensilta: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit





Koe Kaarlensilta
Suunnittele matka ja näe Kaarlensilta
Hinnat löydetty viimeisten 48 tunnin aikana. Napsauta nähdäksesi päivitetyt hinnat.

Hotel Askania
Prague 4
Hinta oli 646 €, hinta on nyt 416 € per henkilö
416 €
per henkilö
10.8.–16.8.
löydetty 1 päivä sitten
Sisältää suorat menopaluulennot
Helsinki (HEL) –> Praha (PRG)
8,2/10 Erittäin hyvä! (82 arvostelua)
Perushyvä hotelli, ja ratikkayhteydet keskustaan kuten myös muihin suuntiin oli hyvät. Hotellissa oli vuokrattavat saunatilat jossa uima-allas. Aamupalassa ei ollut kehumisen varaa, mutta kyllä sillä mahan täyteen sai.
Arvosteltu 22.10.2019

Kiertoajelut ja päiväretket
Näytä kaikki 155 aktiviteettia
Praha: Prahassa: 50-minuuttinen iltaristeily.
Aktiviteetin kesto on 50 minuuttia
8.0 kautta 10, 5130 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Ruoka, juoma ja yöelämä
Näytä kaikki 45 aktiviteettia
Folklore Show & illallinen ja rajoittamattomat juomat
Aktiviteetin kesto on 2 tuntia ja 30 minuuttia
8.4 kautta 10, 160 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Yksityiset ja tilauskiertoajelut
Näytä kaikki 15 aktiviteettia
Praha: Bernard Beer Spa, jossa on olutta ja hierontavaihtoehto.
Aktiviteetin kesto on 1 tunti
9.8 kautta 10, 864 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Seikkailu ja ulkoilu
Näytä kaikki 9 aktiviteettia
Prahasta: Prahasta: Kierros Saksi- ja Böömin Sveitsiin
Aktiviteetin kesto on 9 tuntia
9.6 kautta 10, 106 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Luonto ja villieläimet
Näytä kaikki 5 aktiviteettia
Praha: Prahan eläintarhaan ja pääsylippu.
Aktiviteetin kesto on 7 tuntia
9.0 kautta 10, 77 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Kohteen Kaarlensilta suositut nähtävyydet
Parhaat hotellitarjoukset

The Mozart Prague by Accor
Karoliny Svetle 208/34 Prague Prague

Grandior Hotel Prague
Na Porici 42 Prague

Grandium Hotel Prague
Politickych veznu 913/12 Prague

Michelangelo Grand Hotel Prague
Vladislavova 1477/20 Prague

City Pop 2Night Prague - Self check-in
Legerova 1627/61 Prague

Four Seasons Hotel Prague
Veleslavinova 2a Prague

OREA Hotel Andels
Stroupeznickeho 21 Prague

Grand Majestic Hotel Prague
Truhlarska 16 Prague

K+K Hotel Central Prague
Hybernska 10 Prague
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.




































