Pohjois-Pohjanmaalla sijaitseva Kempele on suosittu asuinkunta aivan Oulun kupeessa, mutta myös matkailijat viihtyvät kunnan vehreällä alueella. Kesäiseen matkaan Kempeleeseen mahtuu käynti kalliolouhokselle tehdyllä uimarannalla ja monipuolisessa Kempeleen kotiseutumuseossa, eikä aika käy talvisinkaan pitkäksi monipuolisessa kauppakeskus Zeppelinissä. Tutustu Kempeleeseen pyöräilemällä pitkin kylänraittia tai suuntaa pidemmälle kierrokselle maaseudun rauhaan valmiiksi suunniteltuja pyöräreittejä pitkin. Oulun lisäksi Kempeleen lähellä on matkailijoiden suosiossa oleva Hailuoto, jonka luonnonrauha ja nähtävyydet ovat kokemisen arvoisia.Kesä on parasta aikaa lähteä kaupunkilomalle Kempeleeseen, sillä silloin kunnan keskustaajamaan voi tutustua esimerkiksi Parhaat palat-pyöräreittiä pitkin. Matkan varrella näet näyttäviä vanhoja rakennuksia, joita on etenkin Kempeleen kotiseutumuseon alueella. Kotiseutumuseon pihapiiriin on siirretty tyypillisiä pohjoispohjalaisia rakennuksia eri puolilta lähiseutua, joten nykykävijä pääsee ihailemaan esimerkiksi asevelitaloa Sohjanasta, tuulimyllyä Tyrnävältä ja kala-aittaa Oulun Pikisaaresta. Tutustu lisäksi Kempeleen vanhaan kirkkoon, jonka 24 metriä korkea kirkontorni oli aikoinaan tärkeä maamerkki merenkävijöille.Kempeleessä pääset helposti myös pidemmälle pyöräkierrokselle, jolloin keskustaajaman kiinnostavat kohteet yhdistyvät maaseutumaisemien ihailuun. Katson maalaismaisemaa -pyöräreitti johdattaa sinut soraisille metsäteille ja Pohjanmaan tasaisilla lakeuksilla lainehtivien viljapeltojen keskelle. Kunnan sivuilla esiteltyjen pyöräreittien kiertäminen on oivallinen tapa tehdä halpa matka Kempeleeseen ja tutustua perisuomalaisiin kesämaisemiin. Käy huuhtomassa pyöräilyn nostattama hiki pois Ouluntullin Kalliomontulla, joka on vanhalle kalliolouhosalueelle tehty viehättävä uimaranta.Viihdyttävä loma Kempeleessä ei kuitenkaan kaadu hyvien ilmojen puutteeseen, sillä kunnassa on lähes 100 liikettä sisältävä kauppakeskus Zeppelin sekä suosittu virkistysuimala Zimmari. Zeppelin ja Zimmari sijaitsevat kätevästi vierekkäin, joten perheenkeskiset erimielisyydet lomanvietosta on helppo ratkaista. Kauppakeskus Zeppelinissä on erinomaisten ostosmahdollisuuksien lisäksi runsaasti ravintoloita ja kahviloita, joten aikaa kannattaa varata tarpeeksi niin shoppailuun kuin rentoon oleskeluun. Virkistysuimala Zimmarin valikoimiin taas kuuluu poreallas, viisi hieronta-asemaa, 30 metrin vesiliukumäki ja höyrysaunat miehille ja naisille.Kempeleestä on helppo lähteä tutustumaan myös lähiseudun kiinnostaviin kohteisiin, joista esimerkiksi Oulu ja Hailuoto ovat vain lyhyen automatkan päässä. Oulussa on lukuisia kiinnostavia museoita, kuten Oulun taidemuseo ja Merimiehenkotimuseo, sekä Qstockin ja ilmakitaransoiton SM-kisojen kaltaisia tapahtumia. Lauttamatkan päässä mantereelta sijaitseva Hailuoto taas on kauniiden saaristomaisemien ja kiinnostavien käyntikohteiden täyttämä saari. Tutustu Marjaniemen majakkaan, Keskiniemen pookiin eli vanhaan merimerkkiin tai emutarhan pitkäkaulaisiin asukkaisiin.Kempeleeseen on helppo saapua niin etelästä kuin pohjoisesta päin, sillä valtatie 4 kulkee keskustaajaman ohitse. Lähde tutustumaan kutsuvaan Kempeleeseen ja ihastu Pohjanmaan lakeuksiin.
Kempele matkavinkit
Matkaopas



Koe Kempele

Finlandia Hotel Airport Oulu
Vihiluoto 10 Kempele
Täysin hyvitettäväVaraa nyt, maksa myöhemmin
Hinta on 114 € per yö ajalle 11.6. viiva 12.6.
114 €
11.6.–12.6.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä rannalla sijaitsevassa hotellissa kohteessa Kempele. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja aamiaisesta (lisämaksusta). Lähellä ...
8,4/10 Very Good! (448 arvostelua)
"Hyvä sijainti ja pysäköinti, maukas aamiainen, erittäin toimiva kokonaisuus,"
Arvosteltu 8.4.2026

Forenom Aparthotel Kempele
Pekurintie 2 Kempele
Hinta on 78 € per yö ajalle 17.6. viiva 18.6.
78 €
17.6.–18.6.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Kempele. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja kuntokeskuksesta. Asiakkaamme kehuvat majoituspaikan ...
8,6/10 Excellent! (353 arvostelua)
"Keittiön varustelutaso erinomainen. Useita kattiloita, paistinpannua ja monenlaisia tarjoiluastioita löytyi. Kauppa vastapäätä."
Arvosteltu 2.5.2026

Kempeleen Moottorimaja
Sohjanantie 3 Kempele
Yövy tässä liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Kempele. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja saunasta. Lähellä sijaitsevat ...
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Forenom Aparthotel Kempele
Pekurintie 2 Kempele
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Kempele. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja kuntokeskuksesta. Asiakkaamme kehuvat majoituspaikan ...
8,6/10 Excellent! (353 arvostelua)
"Keittiön varustelutaso erinomainen. Useita kattiloita, paistinpannua ja monenlaisia tarjoiluastioita löytyi. Kauppa vastapäätä."
Arvosteltu 2.5.2026

Nallikari Seaside Cottages
Leiritie 10 Oulu
Yövy tässä mökissä kohteessa Oulu. Nauti ilmaisesta pysäköinnistä, rannasta ja lentokentältä majoituspaikkaan menevistä kuljetuksista (lisämaksusta). Lähellä ...
8,8/10 Excellent! (417 arvostelua)
"Nätillä sijainnilla kivan näköinen paikka."
Arvosteltu 21.3.2026

Nallikari Seaside Aalto Apartments
10 Leiritie Oulu Pohjois-Pohjanmaa
Yövy tässä rannalla sijaitsevassa huoneistohotellissa kohteessa Oulu. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja rannasta. Lähellä sijaitsevat ...
9,2/10 Wonderful! (47 arvostelua)
"Sijainti"
Arvosteltu 5.5.2026
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Kempele: Tarkista hotellien saatavuus
Suositut vierailukohteet
Ouluntullin uimapaikka
Mikset viettäisi laiskaa iltapäivää Kempele rannalla Ouluntullin uimapaikka? Varmista, että sinulla on hieman aikaa vierailla alueen kaupoissa.
Matkusta ympäri maailmaa Expedian avulla
- Oulun uimaranta
- Nallikarin uimaranta
- Oulun kauppatori
- Oulun yliopisto
- Oulun tuomiokirkko
- Raatin stadion
- Toripolliisi-patsas
- Oulun Energia-areena
- Jäälin monttu
- Rotuaari
- Tietomaa
- Oulun taidemuseo
- Kesän Sauna
- Hailuodon laituri
- Ukkohalla
- Tuiran uimaranta
- Rajahaudan uimaranta
- Emännäntien uimaranta
- Ampumaradan uimaranta
- Konttisenkankaan uimaranta
- Merimiehen Kotimuseo
- Saarelan uimaranta
- Oulun Tuomiokirkko
- Oulun yliopiston kasvitieteellinen puutarha
- Mannerheimin puisto

