”Huone oli pieni, mutta siitä huolimatta ihan toimiva. Aiempiin Scandic-kokemuksiin nähden aamiainen oli hienoinen pettymys, mutta kuitenkin ihan ok. Henkilökunta avuliasta ja ystävällistä. Hotelli hieman jo aikaansaelänyt, mutta kuitenkin perussiisti.”
”Mielenkiintoinen miljöö. Oli kiva kokea, millaisen talon 1930-luvun lopulla sen ajan huippuvarakas tehtailija on rakennuttanut itselleen. Rakennus on parhaat päivänsä nähnyt, mutta edelleen paikat ovat siistejä ja puhtaina pidettyjä. Aamupala oli minusta samaa luokkaa kuin missä tahansa parhaissa S-ryhmän hotelleissa. Menen uudelleen, kunhan tarvitsee yöpyä samoissa maisemissa.”
”Siisti uusi yksiö, jossa palvelut lähellä (kauppa). Pieni miinus avainten noudon ja palautuksen kanssa siksi, että avainboxi on keskustassa 1,1 km päässä asunnosta. Autolla tämä ei ollut suuri ongelma, mutta entä jos olisi tullut junalla/bussilla matkatavaroiden kanssa?”
Voit lisätä pakettiisi esimerkiksi hotellin, lennot ja vuokra-auton, ja maksaa kohteen Luvia lomasta jopa niinkin vähän kuin . Ja mitä useamman matkasi osan pakettiisi lisäät, sitä enemmän sinulta säästyy rahaa. Unelmalomasi ei ole koskaan ollut näin halpa.
Kuinka voin varata halvan pakettimatkan kohteeseen Luvia?
Yksi helpoimmista tavoista säästää rahaa (ja aikaa) on varata kaikki matkasi osat pakettina Expedian kautta. Valikoimiimme kuuluu hotelleja, lentoja, vuokra-autoja ja aktiviteetteja. Voit valita niistä suunnitelmiisi parhaiten sopivat vaihtoehdot ja säästää tuntuvasti, Ja koska ymmärrämme, että kaikki vaihtoehdot eivät sovellu kaikille, valikoimiimme kuuluu yli 500 lentoyhtiön lentoja ja yli 1 000 000 hotellia ympäri maailman. Näin voit helposti ja nopeasti luoda oman unelmamatkasi kohteeseen Luvia.
Mitkä ovat suosituimpia hotelleja kohteessa Luvia?
Kuinka pitkälle etukäteen minun kannattaa varata loma kohteessa Luvia?
Jos varaat matkasi kohteeseen Luvia hyvissä ajoin, sinulla riittää valinnan varaa ja hinnat ovat halvimmillaan. Lentoyhtiöt julkaisevat lentohintansa yleensä vuoden ennen lähtöpäivää, joten matkan varaaminen kannattaa aloittaa niin pian kuin voit. Expedian sivustolla on kuitenkin aina upeita tarjouksia, joten voit varata unelmalomasi milloin tahansa!
Mitä kohteen Luvia pakettimatkaan sisältyy varatessa Expedialta?
Voit lisätä matkaasi esimerkiksi lennot, hotellin ja vuokra-auton – sinun tarvitsee vain valita itsellesi parhaiten sopivat vaihtoehdot. Kun olet tehnyt varauksesi, voit lisätä pakettiisi aktiviteetteja. Lomapakettiemme avulla voit koota juuri itsellesi sopivan unelmiesi loman kohteeseen Luvia.
Mitä minun tulisi tietää ennen kuin varaan pakettimatkan kohteeseen Luvia?
Voit säästää tuntuvasti, jos varaat esimerkiksi lennot, majoituksen ja vuokra-auton yhdessä. Ja lisäksi matkan suunnittelu on helpompaa ja yksinkertaisempaa, kun varaat kaiken kerralla saman sivuston kautta. Joten olitpa suuntaamassa luksusluokan kaupunkilomalle tai edulliselle perhelomalle, löydät varmasti itsellesi parhaiten sopivat vaihtoehdot kauttamme.
Voinko valita lentoyhtiön, jos varaan pakettimatkan kohteeseen Luvia Expedian kautta?
Kyllä voit. Expedian valikoimiin kuuluu yli 500 lentoyhtiötä ympäri maailman, joten voit helposti valita haluamasi lentoyhtiön lennot.
Jos en pysty matkustamaan, voinko peruuttaa kohteen Luvia pakettimatkani?
Tulevaisuutta on mahdotonta ennustaa, joten on hyvä tietää, että voit muokata tai peruuttaa kohteen Luvia pakettilomasi helposti. Jos teit varauksesi 24 tunnin sisällä, saatat olla oikeutettu hyvitykseen. Jos varauksesi on vanhempi, hotelli, lentoyhtiö tai autovuokraamo saattaa veloittaa tästä maksun. Saat lisätietoja asiakaspalvelumme sivuilta.
* Säästöt perustuvat matkapakettivarauksiin, kun niitä verrataan samojen osioiden hintaan erikseen varattuna. Säästöt eivät koske kaikkia matkapakettivarauksia.