Saimaan Savilahden rannalla sijaitseva Mikkeli on monipuolinen lomakohde, jossa on tekemistä niin koko perheelle kuin historiallisia kohteita kiertävälle matkailijalle. Mikkeli tunnetaan erityisen hyvin päämajakaupunkina, sillä sieltä käsin on johdettu kaikkia Suomen itsenäisyyden aikaisia sotia. Matkalla Mikkelissä pääset tutustumaan esimerkiksi Mannerheimin salonkivaunuun ja Päämajamuseoon. Lisäksi Mikkelin alueelta Ristiinasta löytyvät Astuvansalmen kalliomaalaukset, jotka muodostavat yhden Pohjois-Euroopan hienoimman kokonaisuuden.Kaupunkiloma Mikkelissä kannattaa aloittaa keskustan vilkkaalta torilta, jonka ympäristössä on paljon ravintoloita ja shoppailupaikkoja. Mikkelin keskustaan voi kätevästi tutustua jalkaisin, koska keskustan tärkeimmät nähtävyydet ovat lähellä toisiaan. Mannerheimin salonkivaunu on aivan Mikkelin matkailukeskuksen vieressä, joten vaunuun voi käydä tutustumassa vaikka heti kaupunkiin saapuessaan. Koska salonkivaunu on yleisölle avoinna vain harvoin, historiallisen vaunun ikkunoista kannattaakin rohkeasti kurkistella sisään.Päämajamuseossa pääsee sukeltamaan suoraan historiaan, sillä Mikkelin keskuskansakoulussa sijainnut ylipäällikön päämaja on palautettu toisen maailmansodan aikaiseen asuunsa. Päämajatoiminnan lisäksi saat tietoa muista sota-aikaan liittyneistä merkittävistä tapahtumista nykytekniikkaa hyödyntävän multimediaesityksen avulla. Käy samalla Naisvuorella päämajan viestintäkeskuksessa, joka tunnettiin koodinimellä Lokki. Katsasta myös Naisvuoren näkötorni, jossa on tarjolla sekä upeita maisemia että herkullisia vohveleita.Aivan koko matkaa Mikkelissä ei kannata viettää keskustassa, sillä kaupungin alueella on runsaasti kiinnostavia kohteita. Lapsiperheet eivät yksinkertaisesti voi jättää väliin klassikkoaseman saavuttanutta Visulahtea, jonka monipuoliseen tarjontaan kuuluu vahakabinetti, sisäleikkipaikka HyperDino sekä tietysti Dinosauria, jossa koko perhe pääsee seikkailemaan ja touhuamaan. Haasta itsesi myös Visulahden alueella olevassa Xon-puistossa, jossa pääsee kurvailemaan mönkijöillä ja mikroautoilla sekä kokeilemaan vaikka benjihyppyä.Etelä-Savossa pääsee kokemaan upeita elämyksiä myös ilman sen kummempia laitteita ja kommervenkkeja. Kiinnostava ja halpa matka Mikkelissä syntyy kiertämällä alueen upeita muinaiskohteita. Vaella metsän halki kuuluisille Astuvansalmen kalliomaalauksille, joissa näkyy muun muassa esihistoriallisia ihmishahmoja, veneitä ja hirviä. Toisenlainen maamerkki aikojen takaa on 9 000 vuotta vanha Pursialan hiidenkirnu, joka on jääkauden muovaama kahdeksanmetrinen kallion sisään ulottuva syvennys.Mikkelissä käydessäsi kannattaa tutustua myös seudun upeisiin kartanoihin, joissa monissa on ravintola- tai kahvilatoimintaa kesäaikaan. Aivan Mikkelin keskustan vieressä on entinen Kenkäveron pappila, jossa on ympäri vuoden auki olevia myymälöitä ja näyttelyitä sekä lähiruokaa tarjoava ravintola. Tertin kartanossa ja Löydön kartanossa nautit kesäkahviloiden herkuista upeissa historiallisissa maisemissa.Hyvien kulkuyhteyksien varrella sijaitseva Mikkeli on täynnä monipuolisia elämyksiä. Lähde Mikkeliin nauttimaan Saimaan aalloista ja savolaisen leppoisasta lomasta.
Mikkeli matkavinkit
Matkaopas





Koe Mikkeli

Scandic Mikkeli
Huone oli siisti , katossa oli joku läkki en tiedä onko käynnyt vesivahinko. Henkilökunta oli mukava. 😊
Arvosteltu 27.2.2026

Original Sokos Hotel Vaakuna Mikkeli
Koiralle oli jätetty tosi kivat herkut, oli mukava yllätys.
Arvosteltu 20.2.2026

Visulahti
Henkilökunta oli todella avuliasta ja ystävällistä! Ensimmäisen majoitusyön haasteet ratkottiin seuraavana aamuna käden käänteessä, kiitos siitä! Majoitus vastasi täysin odotuksiamme, majoitumme varmati uudelleenkin Visulahdessa. Koiran kanssa reissatessa erinomainen majoitus.
Arvosteltu 1.2.2026

Visulahti
Henkilökunta oli todella avuliasta ja ystävällistä! Ensimmäisen majoitusyön haasteet ratkottiin seuraavana aamuna käden käänteessä, kiitos siitä! Majoitus vastasi täysin odotuksiamme, majoitumme varmati uudelleenkin Visulahdessa. Koiran kanssa reissatessa erinomainen majoitus.
Arvosteltu 1.2.2026

Neitlinna by Interhome
Very friendly landlord. Nice house with all amenities. Larger Mosquitowindows would be helpful, however. Beautiful location but you should be aware of three minor issues: - Good supermarkets and restaurants are 35km away - Many trees and northerly location limit sunny spots to morning and early afternoon ...
Arvosteltu 18.7.2024

Koivuniemen rouva by Interhome
Maison confortable, bien équipée et bien située si on aime l’isolement et la nature. Très bon sauna et beau jardin de bouleaux et sapins avec accès direct par un charmant chemin de bois au ponton sur le joli lac quasi privatif à 20m, tres agréable pour la baignade, barque à disposition. Maison très ...
Arvosteltu 21.8.2023
Suositut vierailukohteet
Visulahti
Kun matkustat kohteeseen Mikkeli, voit nauttia luonnosta kohteessa Visulahti. Vaella alueen järvimaisemissa ja puutarhoissa.
Mikkelin tuomiokirkko
Kun olet vieraillut kohteessa Mikkelin tuomiokirkko, sinun kannattaa järjestää aikaa myös muille nähtävyyksille ja aktiviteeteille kohteessa Mikkeli. Vaella alueen järvimaisemissa ja puutarhoissa.
Kenkäveron pappila
Kun lomailet kohteessa Mikkeli, voit viettää aikaa katselemalla näyttelyitä kohteessa Kenkäveron pappila. Vaella alueen järvimaisemissa ja puutarhoissa.
Mikkelipuisto
Tutki luontoa kohteessa Mikkeli sijaitsevalla ihastuttavalla viheralueella Mikkelipuisto. Vaella alueen järvimaisemissa ja puutarhoissa.
Anttolan kirkko
Kun olet vieraillut kohteessa Anttolan kirkko, sinun kannattaa järjestää aikaa myös muille nähtävyyksille ja aktiviteeteille kohteessa Anttola. Kuljeksi alueen puistoissa tai käy tutkimassa sen museoita.
Viljamakasiini
Kun matkustat kohteeseen Anttola, voit viettää iltapäivän katselemalla näyttelyitä kohteessa Viljamakasiini. Kuljeksi alueen puistoissa tai käy tutkimassa sen museoita.




