Pieni huoneisto "Acqua Marina"

Studio sijaitsee B & B: ssä Piazzetta del Leone 6: ssa, Mergellinan sydämessä, Napolin historiallisella alueella. Näköala Piazza Sannazarolle ja Mergellinan kautta, kivenheiton päässä tunnetuista Pizzerioista ja ravintoloista (50 Kalò, Fratelli La Bufala, Galleria Leone, Ciro a Mergellina), kivenheiton päässä promenadilta ja kantosiipialusten ja lautojen kiinnityspaikoille, jotka kulkevat Kapriin, Ischiaan, Ponza, Eolie ja kaikki suuret saaret, kauniissa kauden rakennuksessa, ilmastoidussa yksiössä on king-size-parivuode, kylpyhuone suurella suihkulla, induktioliesi, minijääkaappi, vedenkeitin, LED-TV, lämmitys, ilmastointi, lakanat ja pyyhkeet. Suuri parveke merinäköalalla täydentää ja parantaa studio-huoneistoa. Lemmikkieläimet eivät ole sallittuja.
Selvitetään sijainti ...
Napoli on kaupunki, joka on täynnä suihkulähteitä, ja niitä on lähes mahdotonta laskea. Yksi näistä on Lion-suihkulähde Mergellinan kautta, Posillipon kukkulan juurella ja kaukana tunnetuimmasta Sebeto-suihkulähteestä ja Sirena-suihkulähteestä.
Tarina ...
Kuten Napolissa usein tapahtuu, Lion-suihkulähde on linkitetty legendaan. Tarinan mukaan prinssi, juuri siinä paikassa, jossa suihkulähde seisoo tänään, meni käymään rakastetunsa luoteisen leijonan kanssa, joka odotti häntä kuin oppivainen poika. Eräänä surullisena päivänä prinssi sai tietää rakkaansa kuolemasta ja itki niin paljon, että kuoli murtuneen sydämensä kanssa. Juuri noista kyyneleistä syntyi kuuluisa kevät, jota leijona ikuisesti vartioi leijonaa odottaen isääntään.
Todellisuudessa Bourbonin Ferdinand IV tilasi suihkulähteen 1800-luvulla ruokkimaan Mergellinan kalastuskasinoa, mutta myös alueen kansalaisten käytettäväksi. Siitä hetkestä alkaen vesi, joka tunnetaan nimellä Mergoglino, sen sijaan, että nousisi maan päältä, alkoi vuotaa kylpyammeen keskelle asetetun muinaisen marmorileijonan suusta. Suihkulähde kunnostettiin vuonna 1869 lisäämällä Pirollin leijonapatsaan.
Tämän suihkulähteen erityispiirre on se, että siihen kohdistetaan tie ja siihen pääsee kahdella portaikolla, jotka on erotettu toisella pohjalla, jolla kuvanveistäjä Pirollin tekemä leijonapatsas lepää. Alkuperäisessä rakenteessa kaksi kanyyliä, jotka oli sijoitettu kadun tason alapuolella olevan osan keskelle, kantoivat vettä kahdessa alustassa (nyt kadonnut)
Leonen suihkulähde löytyy saman nimen aukiolta (Piazzetta Leone Mergellinassa, 1-3, 80122 Napoli) Piazza Sannazarosta Mergellinan satamaan kulkevalle tieosuudelle, joka oli kerran kalastaja ja nykyään pääasiassa turisti. Vanhassa Alinari-valokuvassa leijona miettii edelleen merta rauhallisesti.
Ja sitten, Piazza Sannazaro ...
Piazza Sannazaro, joka sijaitsee lähellä Lungomare Francesco Caraccioloa, Riviera di Chiaiaa, Vomeron aluetta ja Posillipoa, on yksi Napolin kaupungin tyylikkäimmistä aukioista.

Neliö juontaa juurensa 1800-luvun lopulle, kun suuri täyttö rannikkoviivalla mahdollisti neliön, kävelykadun ja viale Gramscin rakentamisen.
Aukion keskellä seisoo suihkulähde upealla Parthenope-merenneiton patsaalla, joka on sijoitettu kallioon yhdessä eläinten ja vesikasvien kanssa.

Se on yksi Napolin symbolisista suihkulähteistä. Kuvanveistäjä Onofrio Buccini pystyi sen rakentamaan vuonna 1869 korostamaan rautatieaseman puutarhoja, mutta vuonna 1924 se siirrettiin Piazza Sannazaroon. Mergellinan ja Fuorigrottan yhdistävän gallerian Galleria Laziale vihittiin käyttöön.
Suihkulähde on marmoriryhmä, joka koostuu suuresta elliptisestä altaasta, jonka keskellä on "kallio", jonka päällä neljä eläintä edustavat aloitusperinteitä: hevonen, leijona, delfiini ja kilpikonna sekä joitain vesikasveja .
Sireeni Partenope (Napolin kaupungin symboli) roikkuu tämän ryhmän yli pitäen lyeria oikealla kädellä, kun taas vasen käsi on osoitettu ylöspäin. Sireenin häntä on kääritty lantionsa ympärille.
Patsaasta ei ole muita uutisia. Voidaan vain lisätä jotain Parthenope-sireenin historiasta, johon Napolin kaupungin perusta perustuu.
Muinaisina aikoina merenneitot olivat mytologisia olentoja, jotka olivat puolinaisia ja puoliksi lintuja, mutta vasta myöhemmin keskiajalla niitä pidettiin puolikalaina. He asuttivat Campanian rannikon edessä olevia vesiä, ja heidän laulunsa oli niin suloinen ja melodinen, että he hurmasivat minkä tahansa näiden osien läpi kulkeneen alusten miehistön, tuomalla heidät niin lähelle rannikkoa, että lopulta he surmasivat itseään kiviä vastaan. Kukaan ei päässyt heidän laulustaan. Partenope oli yksi heistä.

Eräänä päivänä asiat eivät kuitenkaan menneet näin, itse asiassa hän huomasi purjehtaneen niissä paikoissa Ulyssesissa, Troijan sodan sankarissa. Ulysses oli erittäin kohtelias mies ja halusi kuulla kaikin kustannuksin sireenien laulamisen aiheuttamatta mitään vaaraa. hän oli itse sidottu laivan mastoon. Tällä tavalla hän pystyi kuuntelemaan, mutta ei ryhtymään toimiin, jotka voivat olla vaarallisia itselleen ja miehistölleen.
Parthenope yllättyi suuresti siitä aluksesta, joka ei toisin kuin kaikki muut houkutellut heitä, päinvastoin veti suoraan ilman ongelmia. Se oli ensimmäinen kerta, kun näin oli tapahtunut, joten hän ajoi laivaa lahdelle, jossa Napoli seisoo, mutta mitään tekemistä varten, Ulysses ei ollut viehätty. Surusta siitä, ettei pystynyt valloittamaan sitä laulullaan, hän antoi itsensä kuolla Megaridin kallion kohdalla, missä Castel dell'Ovo tällä hetkellä seisoo. Siellä hänet löysivät jotkut kalastajat, jotka palvoivat häntä jumalattarena. He valitsivat paikan suojelijan ja kunniaksi kutsuivat kylään Partenopeksi. Termi on pysynyt ikuisesti, vaikka myöhemmin, myöhemmin, sille pienelle kylälle, joka vuosien varrella kehittyi kaupungiksi, annettiin nimi Neapolikselle.