Palazzo Chigi-Albani: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit

Vesiputous virtaa alas sammaleen peittämää kalliota vehreässä, vihreässä metsässä.
Sään kuluttama kivimuuri, jossa on raudoitettu ikkuna, ja jonka päällä kasvaa runsaasti viherkasveja.
Vesiputous virtaa alas sammaleen peittämää kalliojyrkännettä alas kirkkaaseen vesialtaaseen.
Rakennuksessa on vihreät ikkunaluukut ja parvekkeilla on ruukuissa kasveja.
Vesiputous virtaa alas sammaleen peittämää kiviseinää pitkin, ja sen ympärillä on vehreää kasvillisuutta ja puu.


Tämän 1500-luvulla rakennetun palatsin loisto on ehkä haalistunut, mutta yhdessä mielenkiintoisen suihkulähteensä kanssa se on edelleen vaikuttava näky.

Palazzo Chigi-Albani on komea arkkitehtoninen maamerkki SorianonelCiminon historiallisessa keskustassa. Palatsi rakennettiin 1500-luvun puolivälissä, ja se oli aikoinaan Albanin ja Chigin aatelisperheiden asuinrakennus. Italialaisen arkkitehdin Giacomo Barozzi daVignolan piirustusten mukaan rakennettu palatsi on kaupungin renessanssikeskustan sydän. Nykyään suuri osa rakennuksesta on kipeästi kunnostuksen tarpeessa, mutta palatsin rapistunut ulkomuoto ja vaikuttava suihkulähde antavat silti käsityksen sen menneestä loistosta.

Palatsin julkisivun koristeet näkyvät selvästi jo kävellessäsi rakennusta kohti. Kiinnitä huomiota pilasterien ja päätykolmioiden koristamiin suuriin ikkunoihin. Myös julkisivun pikku syvennyksiä koristavat amforat lisäävät rakennuksen vaikuttavuutta.

Yksi palatsin arvokkaimmista osista on Papacquan suihkulähde, jonka vesi on peräisin rakennuksen takana virtaavasta lähteestä. Suihkulähde on koristeltu veistoksin, jotka kuvaavat erilaisia myyttejä sekä Raamatun kertomuksia, kuten Moosesta heprealaisten ympäröimänä. Veistoskoristeiden joukossa on myös huilua soittava paimen, valtavan kokoinen jumalatar sekä neljää vuodenaikaa esittävät patsaat.

Palatsi on avoinna yleisölle, mutta sen aukioloajat ovat melko rajalliset. Kysy tarkempia tietoja turisti-infosta, joka sijaitsee Piazza UmbertoI:llä.

Palatsi sijaitsee Soriano nelCiminon keskiaikaisessa vanhassakaupungissa lyhyen kävelymatkan päässä muista suurimmista nähtävyyksistä. Vieraile satoja vuosia vanhoilla maamerkeillä, kuten Orsinin linnassa, Nikolaos Ihmeidentekijän katedraalissa ja Pyhän Eutizion kirkossa. Kiertele myös vanhankaupungin mutkittelevilla kaduilla, joiden varsilla on putiikkeja, gallerioita, jäätelöbaareja, tavernoita ja trattorioita. Valitse jokin viehättävistä aukioista ja nauti kaupungin tunnelmasta kahvilan terassilla.

Jos tulet Soriano nelCiminoon autolla, voit pysäköidä sen ViaRomalle, jolta on 15minuutin kävelymatka Palazzo Chigi-Albanille. Paikalle pääsee läheisistä Viterbon ja Orten kaupungeista bussilla.

Suunnittele matka ja näe Palazzo Chigi-Albani

Hinnat löydetty viimeisten 48 tunnin aikana. Napsauta nähdäksesi päivitetyt hinnat.
Hotel Delle Civette
Albergo Etico Roma
Hotel Varese Roma

Kohteen Palazzo Chigi-Albani suositut nähtävyydet


Parhaat hotellitarjoukset

Palazzo Catalani Resort

Palazzo Catalani Resort

4 out of 5
Via Montecavallo 26 Soriano nel Cimino VT
Palazzo Catalani Resort
Stunning Renovated Apartment near Castello Orsini

Stunning Renovated Apartment near Castello Orsini

Soriano nel Cimino
Stunning Renovated Apartment near Castello Orsini
Cosy 1-Bed Apartment | Historic Resort | Sleeps 4

Cosy 1-Bed Apartment | Historic Resort | Sleeps 4

Soriano nel Cimino
Cosy 1-Bed Apartment | Historic Resort | Sleeps 4
Casa Divitia Accogliente Casa Costruita nei Primi del Secolo 900, Ristrutturata

Casa Divitia Accogliente Casa Costruita nei Primi del Secolo 900, Ristrutturata

Soriano Nel Cimino Provincia di Viterbo
Casa Divitia Accogliente Casa Costruita nei Primi del Secolo 900, Ristrutturata
Intimate independent room for couples

Intimate independent room for couples

Soriano Nel Cimino Provincia di Viterbo
Intimate independent room for couples
Podere Pontepietra

Podere Pontepietra

Strada Provinciale 31 sorianese Soriano nel Cimino VT
Podere Pontepietra
Relaxing home in the countryside of Tuscia

Relaxing home in the countryside of Tuscia

Lazio Provincia di Viterbo
Relaxing home in the countryside of Tuscia
Stunning home in Soriano Nel Cimino

Stunning home in Soriano Nel Cimino

Soriano Nel Cimino
Stunning home in Soriano Nel Cimino
Privet uima-altaan huvila Soriano nel ciminossa

Privet uima-altaan huvila Soriano nel ciminossa

Soriano Nel Cimino Lazio
Privet uima-altaan huvila Soriano nel ciminossa
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.