Koe Italian viehätys Soriano nelCiminon keskiaikaisessa vanhassakaupungissa, vilkkailla aukioilla ja perinteisissä trattorioissa. Kaupunki sijaitsee Monte Ciminon juurella Lazion, Umbrian ja Toscanan rajalla. Sen alkuperä voidaan jäljittää etruskien sivilisaatioon saakka, ja myöhemmin se on toiminut monien ylhäisten italialaisten asuinpaikkana. Nykyään Soriano nelCimico on lämminhenkinen paikka, jossa pienet putiikit kukoistavat, paikalliset asukkaat kokoontuvat kaupungin aukioille ja lapset leikkivät ulkona ilta-aikaan.
Aloita Soriano nelCiminon matkasi Orsinin linnasta, jonka ympärille kaupunki aikoinaan kehittyi. Tutustu tämän paavi NikolausIII:n 1200-luvulla rakentaman linnan asevarastoon, kappeliin ja torneihin ja nouse sitten puolustusmuureille ihailemaan näköalaa Monte Ciminolle ja Tiberin laaksoon.
Laskeudu linnan luota alas vanhankaupungin katujen ja kujien labyrinttiin. Kiertele muotikaupoissa, taidenäyttelyissä ja käsityökaupoissa, joista monet sijaitsevat pastellinvärisissä rakennuksissa. Nauti Soriano nelCiminon kaupunkilomastasi rennosti ja istahda paikallisten tapaan aina välillä siemailemaan kahvia tai viiniä jonkin pienen aukion varrella olevaan terassikahvilaan. Kävelykierroksellasi näet useita vaikuttavia uskonnollisia maamerkkejä, kuten Nikolaos Ihmeidentekijän katedraalin (Chiesa di San Nicola di Bari), Pyhän Eutizion kirkon (Chiusa Sant'Eutizio) ja Armonkirkon (Chiesa della Misericordia).
Käy katsomassa 1500-luvulla rakennettua renessanssin mestariteosta Palazzo Chigi-Albania. Palatsi on enimmäkseen suljettu yleisöltä, mutta voit ihailla sen julkisivun haalistuvaa kauneutta. Palatsin edustalla on myös Papacquan suihkulähde, joka on koristeltu allegorisin ja raamatullisin hahmoin.
Hengähdä Soriano nelCiminon lomallasi hetki jossakin kaupungin pizzerioista, tavernoista ja trattorioista ja nauti herkullinen paikallinen ateria. Alueen tyypillisiä ruokia ovat muun muassa spagetti ricottajuuston kera sekä sutrine, juuston tai hillon kanssa syötävä pannukakku.
Jos sää sallii, noudata kaupunkilaisten esimerkkiä ja suuntaa Faggeta delMonte Ciminoon. Tämä pyökki-, kastanja- ja pähkinäpuiden peittämä alue Monte Ciminon rinteillä on hieno paikka patikointiin ja eväsretkille.
Pääset Soriano nelCiminoon matkustamalla junalla Roomasta ja Orte Scaloon ja jatkamalla sitten matkaa linja-autolla. Myös kaupungin ja läheisen Viterbon välillä kulkee linja-autoja. Jos matkustat kaupunkiin lokakuussa, pääset kokemaan Sagra delleCastagnen festivaalin, joka juhlistaa kaupungin alkuperää ja Monte Ciminon hedelmällisyyttä.