Montmartre matkavinkit

Pariisi
Ranska johon kuuluu perintökohteet
Tämä viehättävä kaupunginosa, jonka korkeimmalla kukkulalla sijaitsee roomalaiskatolinen Sacré-Cœurin kirkko, on yhä useiden maailmankuulujen taiteilijoiden asuinpaikka.

Montmartre (suomeksi Marttyyrien vuori) on jo pitkään ollut Pariisin taideyhteisön keskus, ja sinne ovat sijoittuneet useat tunnetut elokuvat, kuten Amélie, Moulin Rouge ja Édith Piafin elämään perustuva La Vie En Rose. Jo 1800-luvun puolessavälissä Montmartren kylässä, joka silloin sijaitsi kaupungin rajojen ulkopuolella, taidettaan loivat muun muassa Dalí, Modigliani, Toulouse-Lautrec, Monet, Picasso ja van Gogh.

Useat paikoista, joissa nämä kuuluisat taidemaalarit viettivät aikaansa, ovat yhä jäljellä. Musée de Montmartre, jossa Renoir aikanaan asui ja työskenteli, on nykyään museo, jossa on näytteillä käsikirjoituksia, kirjeitä, julisteita, valokuvia ja arkeologisia esineitä.

Alueen sosiaalista elämää värittivät monet yökerhot, kabareet ja ilotytöt, joita alueella on yhä – etenkin punaisten lyhtyjen alueella Boulevard de Clichyllä. Siellä sijaitsee myös Moulin Rouge, joka avasi ovensa vuonna 1889. Nykyään teatterissa esitetään päivässä kaksi esitystä, jotka vievät katsojan upeine pukuineen, can-can-tanssijoiden sääripotkuineen ja musiikkeineen takaisin viime vuosisadalle.

Arkkitehtonisesti Montmartren kuuluisin rakennus on Sacré-Cœurin basilika (suomeksi Pyhän sydämen basilika). Tämä katolinen kirkko sijaitsee kaupungin korkeimmalla kukkulalla Montmartrella. Kirkon sisällä on kuuluisa Kristus-mosaiikki, joka on yksi maailman suurimmista mosaiikkitaideteoksista. Kirkon pilliurut on suunnitellut Aristide Cavaillé-Coll, joka on suunnitellut myös Notre Damen urut.

Taiteesta pitävien kannattaa käydä myös Espace Dalí -näyttelyssä, joka sijaitsee muutaman kadun päässä kirkosta länteen. Se on pysyvä näyttely, joka esittelee Salvador Dalín töitä. Näytteillä on yli 300 teosta – muun muassa maan suurin kokoelma hänen veistoksiaan.

Paras aika käydä Montmartressa on keskellä viikkoa, jolloin kadut eivät ole kaikkein vilkkaimmillaan. Lokakuussa kaupunginosassa järjestetään juhlat, jolloin kuitenkin kannattaa saapua monien muiden tavoin paikalle. Fête des Vendangesin viininkorjuujuhlilla juhlistetaan Montmartren oman pienen viinitilan satoa. Usean päivän ajan alueella on tanssijoiden ja muusikoiden paraateja, jokailtaisia ilotulituksia sekä kojuja, joissa myydään paikallisia viljelystuotteita.

Montmartre sijaitsee Pariisin pohjoisosassa 130 metriä korkealla kukkulalla. Voit kivuta kukkulan laelle johtavat portaat jalkaisin tai ajaa kukkulalle autolla. Montmartressa on erittäin helppo eksyä. Taita jossakin vaiheessa vierailuasi karttasi pois ja lähde rohkeasti tutkimusmatkalle kaupunginosan mukulakivikaduille. Jos nousut tuntuvat kovin raskailta, voit tutustua kaupunginosaan myös Montmartren pienellä Le Petit Train de Montmartre -junalla. Se kiertää kaikki alueen tärkeimmät nähtävyydet. Kierros kestää 35 minuuttia, ja se on maksullinen. Pääset junan kyytiin Place Blanche -aukiolta, josta juna lähtee säännöllisesti pitkin päivää.


Suositut vierailukohteet

Aktiviteetit


Montmartre: Suosituimmat hotellit

citizenM Paris Charles de Gaulle
citizenM Paris Charles de Gaulle
4 out of 5
7 Rue de Rome, Roissypole, Terminal 3, Tremblay-en-France, Seine-Saint-Denis
Hinta on 114 € per yö ajalle 15. toukok. viiva 16. toukok.
114 €
per yö
15. toukok.–16. toukok.
Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja pysäköinnistä (lisämaksusta). Asiakkaamme kehuvat majoituspaikan aamiaista ja ravintolaa ...
9/10 Wonderful! (1 586 arvostelua)
"It was a lovely visit, thank you!"

Arvosteltu 16.3.2023

citizenM Paris Charles de Gaulle
Hôtel Littéraire Marcel Aymé, BW Premier Collection
Hôtel Littéraire Marcel Aymé, BW Premier Collection
4 out of 5
16 Rue Tholoze, Paris, Paris
Hinta on 140 € per yö ajalle 19. toukok. viiva 20. toukok.
140 €
per yö
19. toukok.–20. toukok.
Nauti aamiaisesta (lisämaksusta), ympäri vuorokauden auki olevasta vastaanotosta ja majoituspaikasta lentokentälle menevistä kuljetuksista (lisämaksusta). Asiakkaamme ...
9/10 Wonderful! (296 arvostelua)
"Erittäin puhdas ja kaikki näytti uudelta. Hieno huone."

Arvosteltu 20.5.2019

Hôtel Littéraire Marcel Aymé, BW Premier Collection
Citadines Montmartre Paris
Citadines Montmartre Paris
3 out of 5
16 Avenue Rachel, Paris, Paris
Hinta on 147 € per yö ajalle 17. toukok. viiva 18. toukok.
147 €
per yö
17. toukok.–18. toukok.
Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, kattoterassista ja aamiaisesta (lisämaksusta). Asiakkaamme kehuvat majoituspaikan huomaavaista henkilökuntaa ...
8,2/10 Very Good! (1 374 arvostelua)
Hyvä hotelli hyvällä sijainnilla
"Hotellin sijainti on todella hyvä ja lähistöltä löytyy kaikki tarvittavat palvelut. Liikenneyhteydet ovat hyvät, kaksi metroasemaa muutaman minuutin kävelymatkan päässä. Huone oli tilava, mutta kaipaa jonkinlaista pintaremonttia. Pieni keittiö oli mukava lisä. Hotellissa on kattoterassi asukkaiden ..."

Arvosteltu 1.10.2023

Citadines Montmartre Paris
Novotel Paris Les Halles
Novotel Paris Les Halles
4 out of 5
8 Place Marguerite De Navarre, Paris, Paris
Täysin hyvitettäväVaraa nyt, maksa myöhemmin
Hinta on 376 € per yö ajalle 18. toukok. viiva 19. toukok.
376 €
per yö
18. toukok.–19. toukok.
Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja huonepalvelusta. Asiakkaamme kehuvat majoituspaikan huomaavaista henkilökuntaa ja siistejä huoneita ...
9/10 Wonderful! (1 001 arvostelua)
"Sijainti todella erinomainen, mukavat huoneet, ystävällinen henkilökunta. Ainoa pieni puute on aamiaisravintolan alimittaisuus vieraiden määrään nähden, joten joka aamu piti vähän jonottaa. Tarjoilut kyllä ovat erinomaiset."

Arvosteltu 11.5.2022

Novotel Paris Les Halles
Novotel Paris Centre Tour Eiffel
Novotel Paris Centre Tour Eiffel
4 out of 5
61 Quai De Grenelle, Paris, Paris
Täysin hyvitettäväVaraa nyt, maksa myöhemmin
Hinta on 213 € per yö ajalle 18. toukok. viiva 19. toukok.
213 €
per yö
18. toukok.–19. toukok.
Asiakkaamme kehuvat majoituspaikan aamiaista ja huomaavaista henkilökuntaa arvosteluissaan.
7,6/10 Good! (1 005 arvostelua)
"I bit “ tired” and not clean (floors-carpet and toilet)"

Arvosteltu 26.4.2024

Novotel Paris Centre Tour Eiffel
ibis Paris CDG Airport
ibis Paris CDG Airport
3 out of 5
3 Rue de Bruxelles, BP 11122, Tremblay-en-France, Seine-Saint-Denis
Hinta on 116 € per yö ajalle 1. kesäk. viiva 2. kesäk.
116 €
per yö
1. kesäk.–2. kesäk.
Asiakkaamme kehuvat majoituspaikan aamiaista ja baaria arvosteluissaan.
8,2/10 Very Good! (3 101 arvostelua)
"Siisti huone, hyvä sänky. Pieni vessa, huoneessa ei ole erityisiä mukavuuksia. Sopii siihen tarkoitukseen mihin varattiin, eli nukkumiseen odottaessa aamun lentoa"

Arvosteltu 7.4.2024

ibis Paris CDG Airport
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Montmartre: Muita alueita lähistöllä

9. Arrondissement johon kuuluu katunäkymät sekä pieni ryhmä ihmisiä

9. arrondissementti

4/5(32 arvostelua alueesta)

9. arrondissementti tunnetaan viehättävistä kahviloista ja suosituista kaupoista. Muuta tekemistä ja näkemistä tarjoavat Opéra Garnier ja Folies Bergere (varieteeteatteri), ja Notre-Dame-de-Loretten asema ja Le Peletierin asema takaavat, että voit tutustua kaupunkiin myös laajemmin.

9. arrondissementti
10. Arrondissement joka esittää kaupunki ja katunäkymät

10. arrondissementti

3,5/5(33 arvostelua alueesta)

10. arrondissementti tunnetaan suosituista kaupoista, ja halutessasi voit myös vierailla suosituilla nähtävyyksillä, esimerkkeinä Grands Boulevards ja Canal Saint-Martin. Tutustu kohteeseen Pariisi lähemmin hyppäämällä julkisen kulkuneuvon kyytiin – Gare de l'Estin asema tai Château Landonin metroasema sijaitsevat lähellä.

10. arrondissementti
8. Arrondissement joka esittää katunäkymät ja monumentti

8. arrondissementti

4,5/5(26 arvostelua alueesta)

8. arrondissementti tunnetaan suosituista kaupoista, ja halutessasi voit myös vierailla suosituilla nähtävyyksillä, esimerkkeinä Champs-Élysées ja Riemukaari. Tutustu kohteeseen Pariisi lähemmin hyppäämällä julkisen kulkuneuvon kyytiin – Saint-Philippe du Roulen asema tai Miromesnilin asema sijaitsevat lähellä.

8. arrondissementti
Default Image

1. arrondissementti

4,5/5(21 arvostelua alueesta)

1. arrondissementti tunnetaan kiehtovista museoista, viehättävistä kahviloista ja suosituista kaupoista. Myös suositut nähtävyydet, kuten Louvre ja Place Vendôme, ovat näkemisen arvoisia. Läheiset Pyramides'n metroasema ja Palais Royal-Musée du Louvren metroasema takaavat, että kaupunkiin on helppoa tutustua.

1. arrondissementti
Default Image

Pariisin keskusta

Pariisin keskusta tarjoaa suosittuja nähtävyyksiä, joihin kuuluvat Louvre ja Notre-Damen katedraali. Läheiset Palais Royal-Musée du Louvren metroasema ja Louvre - Rivolin asema takaavat, että kaupunkiin on helppoa tutustua. Täällä ollessa kannattaa myös nauttia alueen kiehtovista museoista, upeasta katedraalista ja viehättävistä kahviloista.

Pariisin keskusta
Riemukaari featuring katunäkymät, yökuvat ja monumentti

Champs-Élysées

Champs-Élysées tunnetaan erityisesti joenrantanäkymistä, ja läheiset Franklin D. Rooseveltin metroasema ja Champs-Élysées – Clemenceaun asema takaavat, että Champs-Élysées on vain lyhyen matkan päässä.

Champs-Élysées


Montmartre matkavinkit

Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi: