Montmartre matkavinkit

Pariisi

Montmartre
Montmartre
Montmartre
Montmartre
Montmartre
Tämä viehättävä kaupunginosa, jonka korkeimmalla kukkulalla sijaitsee roomalaiskatolinen Sacré-Cœurin kirkko, on yhä useiden maailmankuulujen taiteilijoiden asuinpaikka.

Montmartre (suomeksi Marttyyrien vuori) on jo pitkään ollut Pariisin taideyhteisön keskus, ja sinne ovat sijoittuneet useat tunnetut elokuvat, kuten Amélie, Moulin Rouge ja Édith Piafin elämään perustuva La Vie En Rose. Jo 1800-luvun puolessavälissä Montmartren kylässä, joka silloin sijaitsi kaupungin rajojen ulkopuolella, taidettaan loivat muun muassa Dalí, Modigliani, Toulouse-Lautrec, Monet, Picasso ja van Gogh.

Useat paikoista, joissa nämä kuuluisat taidemaalarit viettivät aikaansa, ovat yhä jäljellä. Musée de Montmartre, jossa Renoir aikanaan asui ja työskenteli, on nykyään museo, jossa on näytteillä käsikirjoituksia, kirjeitä, julisteita, valokuvia ja arkeologisia esineitä.

Alueen sosiaalista elämää värittivät monet yökerhot, kabareet ja ilotytöt, joita alueella on yhä – etenkin punaisten lyhtyjen alueella Boulevard de Clichyllä. Siellä sijaitsee myös Moulin Rouge, joka avasi ovensa vuonna 1889. Nykyään teatterissa esitetään päivässä kaksi esitystä, jotka vievät katsojan upeine pukuineen, can-can-tanssijoiden sääripotkuineen ja musiikkeineen takaisin viime vuosisadalle.

Arkkitehtonisesti Montmartren kuuluisin rakennus on Sacré-Cœurin basilika (suomeksi Pyhän sydämen basilika). Tämä katolinen kirkko sijaitsee kaupungin korkeimmalla kukkulalla Montmartrella. Kirkon sisällä on kuuluisa Kristus-mosaiikki, joka on yksi maailman suurimmista mosaiikkitaideteoksista. Kirkon pilliurut on suunnitellut Aristide Cavaillé-Coll, joka on suunnitellut myös Notre Damen urut.

Taiteesta pitävien kannattaa käydä myös Espace Dalí -näyttelyssä, joka sijaitsee muutaman kadun päässä kirkosta länteen. Se on pysyvä näyttely, joka esittelee Salvador Dalín töitä. Näytteillä on yli 300 teosta – muun muassa maan suurin kokoelma hänen veistoksiaan.

Paras aika käydä Montmartressa on keskellä viikkoa, jolloin kadut eivät ole kaikkein vilkkaimmillaan. Lokakuussa kaupunginosassa järjestetään juhlat, jolloin kuitenkin kannattaa saapua monien muiden tavoin paikalle. Fête des Vendangesin viininkorjuujuhlilla juhlistetaan Montmartren oman pienen viinitilan satoa. Usean päivän ajan alueella on tanssijoiden ja muusikoiden paraateja, jokailtaisia ilotulituksia sekä kojuja, joissa myydään paikallisia viljelystuotteita.

Montmartre sijaitsee Pariisin pohjoisosassa 130 metriä korkealla kukkulalla. Voit kivuta kukkulan laelle johtavat portaat jalkaisin tai ajaa kukkulalle autolla. Montmartressa on erittäin helppo eksyä. Taita jossakin vaiheessa vierailuasi karttasi pois ja lähde rohkeasti tutkimusmatkalle kaupunginosan mukulakivikaduille. Jos nousut tuntuvat kovin raskailta, voit tutustua kaupunginosaan myös Montmartren pienellä Le Petit Train de Montmartre -junalla. Se kiertää kaikki alueen tärkeimmät nähtävyydet. Kierros kestää 35 minuuttia, ja se on maksullinen. Pääset junan kyytiin Place Blanche -aukiolta, josta juna lähtee säännöllisesti pitkin päivää.


Suositut vierailukohteet

Aktiviteetit


Montmartre: Suosituimmat hotellit

Citadines Montmartre Paris

Citadines Montmartre Paris

3 out of 5
16 Avenue Rachel Paris Paris
Hinta on 188 € per yö ajalle 31.5. viiva 1.6.
188 €
31.5.–1.6.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä huoneistohotellissa kohteessa Pariisi. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, kattoterassista ja aamiaisesta (lisämaksusta). Asiakkaamme kehuvat majoituspaikan ...
8,4/10 Very Good! (1 930 arvostelua)
"Ystävällinen henkilökunta. Rauhallinen sijainti. Kulkuyhteydet lähellä."

Arvosteltu 16.10.2025

Citadines Montmartre Paris
Hotel Des Arts Paris Montmartre

Hotel Des Arts Paris Montmartre

4 out of 5
5 Rue Tholoze Paris Paris
Hinta on 252 € per yö ajalle 31.5. viiva 1.6.
252 €
31.5.–1.6.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Pariisi. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja kuntokeskuksesta. Asiakkaamme ...
9,8/10 Exceptional! (1 004 arvostelua)
"Nice small hotel. Small rooms but modern. Breakfast room is small and limited brekkie. Good service and nice location in the area."

Arvosteltu 11.10.2025

Hotel Des Arts Paris Montmartre
Villa Montmartre - Nouvellement rénovée

Villa Montmartre - Nouvellement rénovée

44 rue de Clignancourt Paris Paris
Hinta on 132 € per yö ajalle 8.6. viiva 9.6.
132 €
8.6.–9.6.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä huoneistohotellissa kohteessa Pariisi. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, huoneessa olevasta kahvinkeittimestä ja siivouksesta. Lähellä sijaitsevat ...
9,8/10 Exceptional! (6 arvostelua)
"Sergio who checked us in was most friendly and courteous and even upgraded us from a studio to a 1 bedroom apartment with a view of the Sacre Coeur.. It was spacious, clean and very comfortable and in a very convenient location with much available in the immediate vicinity.. It is important to say ..."

Arvosteltu 16.5.2026

Villa Montmartre - Nouvellement rénovée
Hôtel Montmartre

Hôtel Montmartre

16 rue Ramey Paris Paris
Hinta on 116 € per yö ajalle 31.5. viiva 1.6.
116 €
31.5.–1.6.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Pariisi. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, päivittäisestä siivouksesta ja concierge-palveluista. Lähellä sijaitsevat Opéra Garnier ...
Hôtel Montmartre
Terrass'' Hotel

Terrass'' Hotel

4 out of 5
12-14 Rue Joseph de Maistre Paris Paris
Hinta on 304 € per yö ajalle 7.6. viiva 8.6.
304 €
7.6.–8.6.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Pariisi. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, kattoterassista ja aamiaisesta (lisämaksusta). Asiakkaamme ...
9,6/10 Exceptional! (1 003 arvostelua)
"Erinomainen henkilökunta, avulias ja ystävällinen. Hotellissa kiva ja välitön ilmapiiri. Ihana huone, siisti, tilava ja hiljainen. Tulemme uudelleen!"

Arvosteltu 7.2.2026

Terrass'' Hotel
Maison La Bohème Montmartre - Studios & Apartments

Maison La Bohème Montmartre - Studios & Apartments

1 Rue Saint-Rustique Paris Département de Paris
Hinta on 235 € per yö ajalle 31.5. viiva 1.6.
235 €
31.5.–1.6.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Pariisi. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja concierge-palveluista. Lähellä sijaitsevat Opéra ...
Maison La Bohème Montmartre - Studios & Apartments
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Montmartre: Muita alueita lähistöllä

1. arrondissementti

1. arrondissementti

4,5/5(21 arvostelua alueesta)

1. arrondissementti tunnetaan kiehtovista museoista, viehättävistä kahviloista ja suosituista kaupoista. Myös suositut nähtävyydet, kuten Louvre ja La Carrousel de Louvre (maanalainen ostoskeskus), ovat näkemisen arvoisia. Läheiset Pyramides'n metroasema ja Palais Royal-Musée du Louvren metroasema takaavat, että kaupunkiin on helppoa tutustua.

1. arrondissementti
8. arrondissementti

8. arrondissementti

4,5/5(26 arvostelua alueesta)

8. arrondissementti tunnetaan suosituista kaupoista, ja halutessasi voit myös vierailla suosituilla nähtävyyksillä, esimerkkeinä Riemukaari ja Champs-Élysées. Tutustu kohteeseen Pariisi lähemmin hyppäämällä julkisen kulkuneuvon kyytiin – Saint-Philippe du Roulen asema tai Miromesnilin asema sijaitsevat lähellä.

8. arrondissementti
Pariisin keskusta

Pariisin keskusta

Pariisin keskusta tarjoaa suosittuja nähtävyyksiä, joihin kuuluvat Louvre ja Notre-Damen katedraali. Läheiset Palais Royal-Musée du Louvren metroasema ja Louvre - Rivolin asema takaavat, että kaupunkiin on helppoa tutustua. Täällä ollessa kannattaa myös nauttia alueen kiehtovista museoista, upeasta katedraalista ja viehättävistä kahviloista.

Pariisin keskusta
Les Halles

Les Halles

Kirkoista ja taidegallerioista tunnettu Les Halles tarjoaa myös muita nähtävyyksiä, kuten Les Halles ja Bourse de Commerce - Pinault Collection. Lisäksi lähellä sijaitsevat Les Hallesin asema ja Étienne Marcelin asema takaavat, että kaupunkiin on vaivatonta tutustua.

Les Halles
Saint-Germain-l'Auxerrois

Saint-Germain-l'Auxerrois

Museoista, historiallisista kohteista ja joenrantanäkymistä tunnettu Saint-Germain-l'Auxerrois tarjoaa myös muita nähtävyyksiä, kuten Louvre ja La Carrousel de Louvre (maanalainen ostoskeskus). Ja Louvre - Rivolin asema ja Pont Neufin asema takaavat, että voit tutustua ympäröivään alueeseen helposti.

Saint-Germain-l'Auxerrois
Champs-Élysées

Champs-Élysées

Champs-Élysées tunnetaan erityisesti joenrantanäkymistä, ja läheiset Franklin D. Rooseveltin metroasema ja Champs-Élysées – Clemenceaun asema takaavat, että Riemukaari on vain lyhyen matkan päässä.

Champs-Élysées


Montmartre matkavinkit

Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi:

Matkusta ympäri maailmaa Expedian avulla