Peking matkavinkit

Matkaopas

Peking
Peking
Peking
Peking
Peking
Kiinan vilkkaassa pääkaupungissa Pekingissä on modernin arkkitehtuurin ja viihteen lomassa temppeleitä, puutarhoja ja muita kallisarvoisia muistoja jo kauan sitten kadonneista dynastioista.

Anna Kiinan historiallisen, poliittisen ja kulttuurisen pääkaupungin hyökyä kaikkiin aisteihisi. Peking on Kiinan toiseksi väkirikkain kaupunki heti Shanghain jälkeen: Pekingissä elää yli 20miljoonaa henkeä.Koillis-Kiinassa sijaitseva Peking on paitsi maantieteellisesti myös kulttuurillisesti hyvin kaukana länsimaisista pääkaupungeista, mutta sinne pääsee silti helposti lentäen. Kaupunkilomalla Pekingissä liikkuminen käy helpoiten vuokratulla polkupyörällä tai erinomaisen julkisen liikenteen kyydissä. Englanninkieliset kyltit johdattavat useimpiin nähtävyyksiin. Autolla ajaminen Pekingissä onkin hankalampaa, etenkin mandariinintaidottomille.Kaupungin komeimpia maisemia on näkymä Kiellettyyn kaupunkiin, jonne voit tähyillä Jingshanin puistossa sijaitsevan kukkulan laelta. Sitten voit laskeutua Taivaallisen rauhan aukiolle katselemaan suurta etuporttia, Qiánménia, ennen kuin jatkat suurelle palatsialueelle. Kun palaat takaisin aukiolle, voit tutustua Kiinan kansallismuseoon, joka on yksi maailman suurimmista museoista ja sijaitsee Mao Zedongin mausoleumia vastapäätä. Läheisen Beihai-puiston keisarillisessa puutarhassa voit tanssia, pelailla tai urheilla paikallisten kanssa. Kaukana keskustan vilinästä voit nähdä lisää Kiinan keisareita ympäröinyttä loistoa, esimerkiksi Kesäpalatsin ja Marco Polon sillan. Buddhalaisessa Lamatemppelissä voit kokea rauhan ja hiljaisuuden.Peking on muutakin kuin keisarikauden historiaa, uskontoa ja kommunismia: uutta Kiinaa Pekingissä edustavat moderni arkkitehtuuri, hienot ravintolat ja muodintäyteiset ostoskeskukset. Pekingiä kehitettiin paljon vuoden 2008 kesäolympialaisia varten. Voit käydä Olympiapuistossa vierailemassa stadioneilla tai tutkia entisöityihin varastoihin tehtyjä taidegallerioita, kuten 798-kompleksia. Matkamuistoja löydät suositulta Wangfujing-kadun ostosalueelta, jonne pääsee metrolla. Matka Pekingissä ei ole täydellinen, ellet maista kaupungille tunnusomaista pekingin ankkaa, joka tarjoillaan herkullisten nuudeli- tai riisiannosten kanssa. Yön tullen voit suunnata karaokebaareihin tai yökerhoihin.Loma Pekingissä on unohtumaton kokemus. Voit kokea samaan aikaan perinteisen ja kommunistisen Kiinan sekä idän yritysmaailman futurististisen maailman.

Discover neighborhoods in Peking

Pekingin keskusta

Pekingin keskusta

Historiallisista kohteista, museoista ja taidegallerioista tunnettu Pekingin keskusta tarjoaa myös muita nähtävyyksiä, kuten Wangfujing-katu ja Peninsula Beijingin ostoskeskus. Ja Jinyu Hutongin asema ja Dengshikoun asema takaavat, että voit tutustua ympäröivään alueeseen helposti.

Pekingin keskusta
Wangfujingin ostosalue

Wangfujingin ostosalue

Historiallisista kohteista, taidegallerioista ja museoista tunnettu Wangfujingin ostosalue tarjoaa myös muita nähtävyyksiä, kuten Wangfujing-katu ja Peninsula Beijingin ostoskeskus. Ja Dengshikoun asema ja Dongsin asema takaavat, että voit tutustua ympäröivään alueeseen helposti.

Wangfujingin ostosalue
Dongcheng

Dongcheng

4,5/5(10 arvostelua alueesta)

Matkustajat pitävät kohteen Dongcheng suosituista kaupoista. Täällä ollessa kannattaa tutustua myös lähialueeseen; Zhangzizhonglun asema ja Dongsin asema varmistavat, että se on helppoa. Alueen suosittuihin nähtävyyksiin kuuluvat Wangfujing-katu ja Pekingin Duan Qiruin talo.

Dongcheng
Chaoyang

Chaoyang

Museoista, taidegallerioista ja cocktailbaareista tunnettu Chaoyang tarjoaa myös muita nähtävyyksiä, kuten Alien's Street Trade Marketin ostoskeskus ja Ritan Park (puisto). Ja Dongdaqiao-asema ja Chaoyangmenin asema takaavat, että voit tutustua ympäröivään alueeseen helposti.

Chaoyang
Haidian

Haidian

Haidian tunnetaan museoista ja muistomerkeistä. Ja jos haluat tutustua kohteen nähtävyyksiin, Kesäpalatsi ja Xiāngshān Gōngyuán ovat ehdottomasti vierailun arvoisia. Lähellä sijaitsevat Xibeiwangin asema ja Malianwan asema takaavat, että kohteeseen tutustuminen on vaivatonta.

Haidian
Dongdan

Dongdan

Dongdan tunnetaan suosituista kaupoista, ja sen lisäksi voit vierailla erilaisissa kohteissa, joihin kuuluu Wangfujing-katu ja Wangfujingin paleoliittinen museo. Läheinen Dengshikoun asema takaa sen, että alueella liikkuminen on vaivatonta.

Dongdan
Peace Hotel Beijing

Peace Hotel Beijing

4 out of 5
No 3 Jinyu Hutong, Wangfujing Beijing
Hinta on 95 € per yö ajalle 26.4. viiva 27.4.
95 €
26.4.–27.4.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Peking. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, 2 ravintolasta ja aamiaisesta (lisämaksusta). Asiakkaamme ...
Peace Hotel Beijing
Sunworld Hotel Beijing Wangfujing

Sunworld Hotel Beijing Wangfujing

4 out of 5
No.88 Dengshikou Street Beijing Beijing
Hinta on 78 € per yö ajalle 6.5. viiva 7.5.
78 €
6.5.–7.5.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Peking. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, 2 ravintolasta ja aamiaisesta (lisämaksusta). Asiakkaamme ...
8,4/10 Very Good! (1 007 arvostelua)
Henkilökunnan käytös kiitettävä. Tilauksessa oli savuton huone, mutta annettiin tupakansavuinen. Vaihdettiin heikompaan huoneeseen 4 kerr. alempana, kylmä, mutta tuotiin erillis-lämpöpatteri, jolla lämpeni. Saunassa lämpötila vain 70 Castetta. Esitteessä takuumaksu 400 CNY / vrk. Ottivat 1000 CNY ...

Arvosteltu 3.11.2019

Sunworld Hotel Beijing Wangfujing
Grand Hyatt Beijing

Grand Hyatt Beijing

5 out of 5
1 East Chang An Avenue Beijing Beijing
Hinta on 201 € per yö ajalle 6.5. viiva 7.5.
201 €
6.5.–7.5.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä ylellisessä hotellissa kohteessa Peking. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, täyden palvelun kylpylästä ja 4 ravintolasta. Lähellä sijaitsevat Wangfujing-katu ...
9,2/10 Wonderful! (916 arvostelua)
Ravintolat suljetaan liian aikaisin. SPA-osastolle kaipaisi tarjoilua ja järjestelyt jotenkin sekavat. Yleiset tilat siistit ja nykyaikaiset mutta huone olisi kaivannut päivitystä.

Arvosteltu 12.10.2019

Grand Hyatt Beijing
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
base-Wangfujing Serviced Apartment

base-Wangfujing Serviced Apartment

3.5 out of 5
No. 17 Qianliang Hutong Beijing Beijing
Yövy tässä residenssissä kohteessa Peking. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ympäri vuorokauden auki olevasta vastaanotosta ja päivittäisestä siivouksesta. ...
9,4/10 Exceptional! (143 arvostelua)
The reception staff were all particularly great at helping us to navigate our excursions.

Arvosteltu 3.4.2026

base-Wangfujing Serviced Apartment
The Imperial Mansion, Beijing Marriott Executive Apartments

The Imperial Mansion, Beijing Marriott Executive Apartments

4.5 out of 5
North Gate, No. 1 Xiagongfu Street Beijing
Yövy tässä ylellisessä huoneistohotellissa kohteessa Peking. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja aamiaisesta (lisämaksusta). Asiakkaamme ...
9,2/10 Wonderful! (461 arvostelua)
Hyvä hotelli, hyvällä sijainnilla.

Arvosteltu 4.10.2016

The Imperial Mansion, Beijing Marriott Executive Apartments
Ascott Raffles City Beijing

Ascott Raffles City Beijing

4.5 out of 5
No.1-2 Dongzhimen South Street Beijing Beijing
Yövy tässä ylellisessä huoneistohotellissa kohteessa Peking. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja huonepalvelusta. Lähellä sijaitsevat ...
9/10 Wonderful! (82 arvostelua)
衣食住行就近在咫尺,去首都機場都只不過是30分鐘車程,來北京出差住宿的必然選擇

Arvosteltu 14.3.2026

Ascott Raffles City Beijing
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet

Aktiviteetit

Kohteen Peking lähellä sijaitsevat kaupungit