Piazza San Domenico Maggiore on yksi Napolin kauneimmista ja vilkkaimmista aukioista, jolla voit seurata ihmisiä ja napolilaista elämänmenoa. Opiskelijat, turistit, katukauppiaat ja katumuusikot pitävät menon mielenkiintoisena miltei mihin kellonaikaan tahansa. Uppoudu tunnelmaan ja ihaile aukiota reunustavia rakennuksia, jotka lukeutuvat kaupungin upeimpiin. Aukiota hallitsee sille nimensä antaneen San Domenico Maggioren kirkon apsis. Vuosina 1283–1324 rakennettu kirkko on kokenut monia kasvojenkohotuksia, muun muassa barokkityyliin tehdyn remontin vuonna 1670. Kirkko restauroitiin kuitenkin takaisiin alkuperäiseen goottilaiseen asuunsa 1800-luvulla. Sisällä näet jäänteet paikalla aikoinaan seisseestä alkuperäisestä kirkosta: se oli vaatimaton romaaninen kappeli, jonka juuret juontavat 900-luvulle. Esitteillä on myös monia merkittäviä renessanssitaideteoksia, muun muassa Cavallin freskoja sekä kopioita Caravaggion alkuperäisteoksista. Et voi olla huomaamatta korkeaa muistomerkkiä aukion keskellä. Paikalliset käyttävät siitä nimeä Guglia di San Domenico. Kyseessä on obeliski, joka rakennettiin kiitollisuudenosoitukseksi Pyhälle Dominicukselle siitä, että hän pelasti kaupungin rutolta vuonna 1656. Sen jalustaa koristavat barokkireliefit, kun taas huipulla seisoo Pyhän Dominicuksen patsas, joka valvoo ja suojelee kaupunkia muilta vaaroilta.Huomiosi kiinnittyy varmasti myös aukion kolmen muun sivun palatseihin. Napolin aristokraatit ryhtyivät rakentamaan kotejaan tänne 1600-luvulla. Kiinnostavin palatsi on Palazzo Petrucci: siinä on edelleen jäljellä alkuperäinen sisäänkäynti ja sisäpiha, vaikka rakennuksessa toimiikin nykyään kuuluisa ravintola. Aukion sielun muodostavat kuitenkin ihmiset, jotka saapuvat sinne tapaamaan toisiaan, myymään tuotteitaan tai vain rentoutumaan kauniissa ympäristössä. Täällä voit viettää helposti kokonaisen iltapäivän vintageputiikeissa, pizzalla tai maistelemassa kuuluisien kakkupaikkojen herkkuja. Istahda siis rauhassa kahville ja tarkkaile napolilaista elämänmenoa. Piazza San Domenico Maggiore sijaitsee lähellä Napolin keskustaa. Se on avoinna joka päivä läpi vuoden.
Piazza San Domenico Maggiore: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit





Koe Piazza San Domenico Maggiore
Kiertoajelut ja päiväretket
Näytä kaikki 315 aktiviteettia
Napolista - Sorrento, Positano & Amalfi yhdessä päivässä valinnaisella loun...
Aktiviteetin kesto on 8 tuntia ja 30 minuuttia
9.2 kautta 10, 48 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Ruoka, juoma ja yöelämä
Näytä kaikki 102 aktiviteettia
Lypsä lehmä ja valmista mozzarellaa ja gnocchia perheemme kanssa
Aktiviteetin kesto on 3 tuntia ja 30 minuuttia
10.0 kautta 10, 22 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Yksityiset ja tilauskiertoajelut
Näytä kaikki 88 aktiviteettia
Skip-the-Line Pompeji & Vesuvius -päiväretki Napolista käsin
Aktiviteetin kesto on 8 tuntia
10.0 kautta 10, 20 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Risteilyt ja veneretket
Näytä kaikki 20 aktiviteettia
Napolista: Napoli: Capri & Anacapri lautta sisältyy.
Aktiviteetin kesto on 9 tuntia ja 30 minuuttia
9.0 kautta 10, 89 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Seikkailu ja ulkoilu
Näytä kaikki 12 aktiviteettia
Ercolanosta: Ercolano: Vesuvion puiston pääsylippu ja edestakainen bussikul...
Aktiviteetin kesto on 3 tuntia
8.0 kautta 10, 84 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Kohteen Piazza San Domenico Maggiore suositut nähtävyydet
Parhaat hotellitarjoukset
Piazza San Domenico Maggiore: Tarkista hotellien saatavuus lähistöllä

Royal Continental Hotel Naples
Via Partenope 38-44 Naples NA

CX Naples Centrale
Via Galileo Ferraris 4 Naples NA

Palazzo Salgar
Via Nuova Marina, 120 Naples NA

UNA Hotels Napoli
Piazza Garibaldi, 9/10 Naples NA

B&B Hotel Napoli
Piazza Garibaldi 32 Naples NA

Hotel Eden
Corso Novara, 9 Naples NA

Decumani Hotel De Charme
Via San Giovanni Maggiore Naples NA

Smart Hotel Napoli
Stazione Marittima Naples Città Metropolitana di Napoli

Relais San Severo
Piazzetta Nilo Naples NA
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.










































