Tämä vanhan raatihuoneen seinään upotettu kello, Pražský orloj, on maailman vanhin yhä toimiva astronominen kello. Vuodelta 1410 peräisin oleva kello on pysähtynyt usein, ja sen koneisto on vaihdettu useita kertoja. Se on onneksi säästynyt tuhoilta, ja siihen on jopa vaihdettu symboliset numerot, joten kello ilmaisee yhä aikaa aukion keskellä. Ja mikä vieläkin hienompaa – se herää henkiin joka tunti!Käy siis vanhankaupungin aukiolla ja näe tämä kuuluisa näytelmä. Tasatunnein kellotaulun pienet luukut avautuvat ja esiin tulevat pienet hahmot, jotka alkavat liikkua. Tiimalasia pitelevä Kuolema on malttamaton odottamaan, että aika kuluu eteenpäin. Kolme muuta veistoshahmoa kuvaavat turhamaisuutta, ahneutta ja hekumallisuutta. 12 puista hahmoa kuvaavat apostoleja. Kun kultainen kukonpoika liikuttaa siipeään, kello lyö tasatunnin merkiksi. Istahda johonkin aukion kahviloista, joista näet kellon hyvin, ja ihastele näytelmää juomaasi siemaillen. Huomaa, että astronominen kellotaulu on kellon vanhin osa. Sen alapuolella oleva kellotaulu on kalenterikello. Ajan näyttämisen lisäksi nämä kellotaulut näyttävät useita muita tietoja. Näet auringon ja kuun aseman, ja yksityiskohtaiset medaljongit ilmaisevat kuukausia. Jopa eläinradan merkit ovat edustettuina kellotaulussa.Nouse vanhan raatihuoneen torniin ja ihastele komeita maisemia Prahan kaupungin yli. Näe vanhankaupungin ja Vltava-joen takana kukkulalla sijaitseva Prahan linna.Voit käydä astronomisen kellon luona ilmaiseksi, mutta raatihuoneen torniin on pieni pääsymaksu. Joka tunti toistuva näytelmä houkuttelee torille valtavasti ihmisiä, joten paras aika käydä katsomassa kelloa on aamulla. Astronominen kello sijaitsee vanhankaupungin aukiolla, ja sinne pääsee helposti raitiovaunulla tai metrolla.
Prahan astronominen kello: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit
Koe Prahan astronominen kello
Suunnittele matka ja näe Prahan astronominen kello
Esitykset ja konsertit
Näytä kaikki 21 aktiviteettiaAukeaa uudelle välilehdellePraha: Sightseeing Dinner Cruise Avoimen lasiveneen kyydissä.
Historia ja kulttuuri
Näytä kaikki 198 aktiviteettiaAukeaa uudelle välilehdellePäivämatka Wieniin Prahasta
Seikkailu ja ulkoilu
Näytä kaikki 29 aktiviteettiaAukeaa uudelle välilehdellePraha: Trike Tour
Luonto ja villieläimet
Näytä kaikki 8 aktiviteettiaAukeaa uudelle välilehdelleKävelykierros Prahan linnassa
Prahan City Pass
Prahan astronominen kello: Arvostelut
5/5 - Loistava
Hinta-laatusuhde erinomainen
Suositut vierailukohteet
Vanhankaupungin raatihuoneen torni
Nauti upeista näkymistä Prahan vanhankaupungin ylle ja ihaile kaupungin kuuluisaa astronomista kelloa 1300-luvulta peräisin olevassa goottilaistornissa.
Kuninkaantie
Kun lomailet kohteessa Praha, voit tehdä ostoksia sydämesi kyllyydestä kohteessa Kuninkaantie. Tutustu tämän romanttisesta ilmapiiristään tunnetun alueen huippuravintoloihin tai hakeudu paikallisille kiertoajeluille.
Vanha kaupunginaukio
Tämä keskusaukio on yhtä tärkeä prahalaisille tänä päivänä kuin se oli tuhat vuotta sitten.
Kivikellon talo
Ota selvää kohteen Praha paikallisesta historiasta, kun vierailet kohteessa Kivikellon talo. Käy tutkimassa tämän kulttuuristaan tunnetun alueen maineikkaita teattereita ja kiehtovia museoita.
Pyhän Nikolauksen kirkko vanhankaupungin aukiolla
Ihastele tämän kirkon näyttävyyttä ulkopuolelta tai kuuntele klassista musiikkia tässä Prahan hussilaisyhteisön jumalanpalveluspaikassa.
Chrám Matky Boží před Týnemin kirkko
Käy tässä Euroopan näyttävimpiin uskonnollisiin rakennuksiin lukeutuvassa kirkossa, joka sijaitsee Prahan vanhankaupungin aukiolla.
Parhaat hotellitarjoukset
Prahan astronominen kello: Tarkista hotellien saatavuus lähistöllä
- Samankaltaisia lomakohteita kuin Prahan astronominen kello
- Prahan astronominen kello: Kohteet lähellä
- Hotelleja muiden nähtävyyksien lähellä
- Viimeisimmät trendit Expedialla
- Hotellit lähellä kohdetta Vanha kaupunginaukio
- Hotellit lähellä kohdetta Prahan linna
- Hotellit lähellä kohdetta Kaarlensilta
- Hotellit lähellä kohdetta Tanssiva talo
- Hotellit lähellä kohdetta Palladium
- Hotellit lähellä kohdetta O2 Arena
- Hotellit lähellä kohdetta Prahan kongressikeskus
- Hotellit lähellä kohdetta Vanha juutalainen hautausmaa
- Hotellit lähellä kohdetta Prahan eläintarha
- Hotellit lähellä kohdetta Pyhän Vituksen katedraali
- Hotellit lähellä kohdetta Petřínin näköalatorni
- Hotellit lähellä kohdetta Fortuna Arena
- Hotellit lähellä kohdetta Kunnantalo