New Delhin Punainen linnoitus sai nimensä valtavista punaisesta hiekkakivestä valmistetuista muureistaan, jotka ovat paikoin 33 metriä korkeat. Muurit rakennettiin pitämään tunkeilijat loitolla Intian mogulikeisari Shah Jahanin valtakaudella 1600-luvulla. Shah Jahan on myös kuuluisa Taj Mahalista.Punainen linnoitus on nykyisin suosittu matkakohde, joka houkuttelee vuosittain tuhansia vierailijoita. Vuoden kiireisin päivä on 15. elokuuta, jolloin Intian pääministeri nostaa Intian lipun linnoituksen lipputankoon Ison-Britannian vallasta itsenäistymisen muistoksi.Massiivinen linnoitus sijaitsee 103hehtaarin suuruisella alueella, ja linnoituksen puolustusmuurien kokonaispituus on 2,4 kilometriä. Linnoituksessa on kukka-aihein koristeltuja rakennuksia, kaksoiskupoleita, yksityiskohtaisia kaiverruksia ja muita taiteellisia elementtejä, jotka kuvastavat mogulien aikakauden arkkitehtuurin huippukautta.Lahoren portista sisään astuttuasi näet ensimmäisenä Chatta Chowkin. Tämä katettu basaari oli aiemmin markkinapaikka, jossa myytiin esimerkiksi silkkiä ja koruja aatelistolle. Nykyisin basaari on täynnä matkamuistojen myyjiä. Punaisessa linnoituksessa on myös Intian sotamuistomuseo, joka perustettiin ensimmäiseen maailmansotaan Ison-Britannian joukoissa osallistuneiden sotilaiden muistoksi. Intian ja mogulien historiaa kuvastavia ääni- ja valoesityksiä järjestetään joka ilta. Esityksistä peritään pieni maksu sisäänpääsymaksun lisäksi.Varaa vähintään kaksi tuntia linnoitukseen ja museoon tutustumista varten. Jos haluat kuitenkin tutustua paikkaan perusteellisesti, aikaa kannattaa varata neljästä kuuteen tuntia. Punainen linnoitus on suljettu maanantaisin. Perille pääset helposti säännöllisillä busseilla New Delhin keskustasta ja lentoasemalta, joista molemmista matka kestää noin puoli tuntia. Matka Punaiselle linnoitukselle kaupungin keskustasta kestää noin 10 minuuttia autolla tai 45 minuuttia kävellen.
Punainen linnoitus: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit
Koe Punainen linnoitus
Suositut vierailukohteet
Diwan-i-Aam
Ota selvää kohteen New Delhi historiasta, kun piipahdat kohteessa Diwan-i-Aam. Kuljeksi tämän rikkaasta kulttuuristaan tunnetun alueen kuvankauniissa puutarhoissa tai vieraile sen kaupoissa.
Chandni Chowkin markkinat
Kun lomailet kohteessa New Delhi, voit etsiä upeita matkamuistoja kohteessa Chandni Chowkin markkinat. Vaella tämän rikkaasta kulttuuristaan tunnetun alueen kuvankauniissa puutarhoissa.
Jama Masjid
Ota selvää kohteen New Delhi paikallisesta historiasta, kun piipahdat kohteessa Jama Masjid. Kuljeksi tämän eloisan alueen kuvankauniissa puutarhoissa tai vieraile sen kaupoissa.
Shanti Vana
Tutki luontoa kohteessa New Delhi sijaitsevalla ihastuttavalla viheralueella Shanti Vana. Varmistathan, että sinulla on aikaa vierailla tämän kulttuuristaan tunnetun alueen kaupoissa.
Fatehpuri Masjidin moskeija
Ota selvää kohteen New Delhi paikallisesta historiasta, kun vierailet kohteessa Fatehpuri Masjidin moskeija. Kuljeksi tämän eloisan alueen kuvankauniissa puutarhoissa tai vieraile sen kaupoissa.
Maustetori
Kun matkustat kohteeseen New Delhi, voit shoppailla sydämesi kyllyydestä kohteessa Maustetori. Vaella tämän eloisan alueen kuvankauniissa puutarhoissa.
Parhaat hotellitarjoukset
Punainen linnoitus: Tarkista hotellien saatavuus lähistöllä
- Samankaltaisia lomakohteita kuin Punainen linnoitus
- Punainen linnoitus: Kohteet lähellä
- Hotelleja muiden nähtävyyksien lähellä
- Viimeisimmät trendit Expedialla
- Swaminarayan Akshardhamin temppeli
- India Gate
- Chandni Chowkin markkinat
- DLF Cyber City
- Jama Masjid
- Majnu-ka-tilla
- Gurudwara Bangla Sahibin temppeli
- Qutub Minar
- Janakpuri District Centre
- Sarojini Nagar Market
- Fortis Escorts Heart Institute
- Lotus Temple
- Lodhin puutarha
- Nizamuddin Dargah
- Rashtrapati Bhavanin palatsi
- Hotellit lähellä kohdetta India Gate
- Hotellit lähellä kohdetta Jama Masjid
- Hotellit lähellä kohdetta Majnu-ka-tilla
- Hotellit lähellä kohdetta Gurudwara Bangla Sahibin temppeli
- Hotellit lähellä kohdetta Sarojini Nagar Market
- Hotellit lähellä kohdetta Fortis Escorts Heart Institute
- Hotellit lähellä kohdetta Pitampuran tv-torni