Rauma matkavinkit

Matkaopas

Rauma
Valokuva: Svetlana Lebedeva
Valokuva: Svetlana Lebedeva
Viehättävien puutalokortteleiden mutkaiset kadut houkuttelevat tutkimaan Vanhaa Raumaa, ja raikas meri-ilma muistuttaa vierailijaa kaupunkia ympäröivistä saarista.

Vanha merenkulkukaupunki Rauma on länsirannikkomme historiallinen helmi. Hauskan murteensa lisäksi se tunnetaan loistavasti säilyneestä Vanhan Rauman kaupunginosasta, joka on valittu myös UNESCOn maailmanperintökohteiden listalle. Meri on aina ollut olennainen osa kaupungin kehitystä, joten Rauman-matkalla kannattaa lähteä tutustumaan myös läheisiin majakka- ja linnakesaariin.Raumalla kannattaa lomailla etenkin kesäaikaan, sillä silloin kaupunki kuhisee elämää ja tapahtumia. Aloita vierailusi Vanhan Rauman vireästä kaupunginosasta, josta löydät kauppatorin lisäksi kymmeniä pieniä putiikkeja ja kahviloita. Käveleminen on paras tapa tutustua jopa 1700-luvulta peräisin oleviin rakennuksiin ja yksilöllisiin puutaloihin. Osallistu myös heinäkuun lopulla järjestettävään Pitsiviikkoon, joka täyttää alueen monenlaisilla tapahtumilla ja huipentuu Mustan Pitsin yöhön.Jokaisella talolla olisi tarina jos toinenkin kerrottavana, mutta suurin osa alueen noin 600 talosta on yksityiskäytössä ja matkailija voi ihailla niitä vain ulkoapäin. Siksi Vanhaa Raumaa kierrellessään kannattaa mennä käymään Kirstin tai Marelan talossa. Uppoudu historiaan näissä kauniisti kalustetuissa kotimuseoissa, joissa kaikki heti pihapiiristä lähtien kertoo tarinaa entisaikojen elämästä. Vanhan Rauman talot eivät ole pelkkiä kauniita julkisivuja, vaan kapeilla kaduilla pääset solahtamaan mukaan nykyajan ihmisten arkeen historiallisessa ympäristössä.Vanhassa kaupunginosassa on myös Pyhän Ristin kirkko ja Alfred Kordelinin siunauskappeli, joten kaupunkiloma Raumalla tarjoaa nähtävää useaksi päiväksi. Tutustu lisäksi Rauman barokkityyliseen Vanhaan raatihuoneeseen, jossa kerrotaan pitsinnypläyksen historiasta. Rauman taidemuseo on Pinnalan kiinteistössä, joka on erinomainen esimerkki hyvin säilyneestä Vanhan Rauman talokokonaisuudesta. Tutustu lisäksi merenkulkuperinteisiin lähellä vanhaa kaupunkia sijaitsevassa Rauman merimuseossa.Rauman alueen historia ulottuu jopa kivikaudelle saakka. Raumalla vierailuun kannattaa yhdistää retki läheiseen Euraan ja käydä tutustumassa Kiukaisten muinaiseen kulttuuriin Panelian museossa. Upea pronssikautinen Sammallahdenmäki on noin 20 kilometrin päässä Rauman keskustasta Lapin entisessä kunnassa. Hämmästele tätä maailmanperintökohdeluetteloon kuuluvaa hautaröykkiöaluetta, johon kuuluu muun muassa lähes nelikulmainen Kirkonlaattia sekä Huilun raunio.Loma Raumalla ei ole täydellinen, jos vain tyydyt oloosi maakrapuna etkä tutustu kaupungin edustan saaristoon. Lähde vesibussilla esimerkiksi Kylmäpihlajan majakkasaarelle, jonka majakan tornista on sykähdyttävät näkymät suoraan merelle. Toinen lomailijalle sopiva saari on Kuuskajaskari, jolla pääsee tutustumaan puolustusvoimien aikanaan käyttämiin rannikkotykkeihin, ampuma-asemiin ja juoksuhautoihin. Nykyään lomakäytössä olevalla saarella on kesäisin palveluja joka lähtöön.Rauma on loistava kesälomakohde, joka riemastuttaa myös talvimatkaajaa esimerkiksi joulumarkkinoillaan. Vanha Rauma ja sen ympäristö houkuttelevat tutustumaan historiaan vuoden ympäri, joten lähde rohkeasti seikkailemaan sokkeloisille kujille ja saariston sopukoihin.

Discover neighborhoods in Rauma

Default Image

Vanha Rauma

Rauman kauppatori ja Rauman museo ovat näkemisen arvoisia kohteessa Vanha Rauma vieraillessasi.

Vanha Rauma
Hotel Raumanlinna

Hotel Raumanlinna

3.5 out of 5
Valtakatu 5, Rauma
Hinta on 138 € per yö ajalle 3.8. viiva 4.8.
138 €
3.8.–4.8.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 3,5 tähden ekologisessa / kestävän kehityksen mukaisessa hotellissa kohteessa Rauma. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja ...
8,4/10 Very Good! (638 arvostelua)
Rauma
"Hyvä,siisti huone. Hyvä aamupala. Hississä haisi hiki joka sit kyllä lieveni iltaa kohti."

Arvosteltu 27.4.2025

Hotel Raumanlinna
Hotel Kalliohovi

Hotel Kalliohovi

3.5 out of 5
Kalliokatu 25, Rauma
Hinta on 124 € per yö ajalle 10.8. viiva 11.8.
124 €
10.8.–11.8.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 3,5 tähden ekologisessa / kestävän kehityksen mukaisessa hotellissa kohteessa Rauma. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja ...
8,4/10 Very Good! (343 arvostelua)
Mukava private hotelli.
"Hieman retro hotelli hyvällä paikalla. Ystävällinen henkilökunta, erinomainen aamiainen. Merenkulkumuseo mukavasti vastapäätä. Hotellin Jopot sai lainaan ilmaiseksi."

Arvosteltu 19.7.2025

Hotel Kalliohovi
Loft Hotel Rauma

Loft Hotel Rauma

3 out of 5
62 Rauhankatu, Rauma, Satakunta
Hinta on 156 € per yö ajalle 2.8. viiva 3.8.
156 €
2.8.–3.8.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 3 tähden hotellissa kohteessa Rauma. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. Lähellä sijaitsevat Rauman ...
9,2/10 Wonderful! (122 arvostelua)
"Paikka oli siisti ja rauhallinen, mutta tämän hintatason paikassa olisin kaivannut minibaaria. Aamiainen oli hyvä, mutta vegaanille olisi ollut aika vähän syötävää."

Arvosteltu 22.7.2025

Loft Hotel Rauma
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Forenom Serviced Apartments Rauma

Forenom Serviced Apartments Rauma

Kaivopuistontie 1, Rauma
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Rauma. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja huoneessa olevasta kahvinkeittimestä. Lähellä sijaitsevat Rauman merimuseo ja Pyhän ...
8,6/10 Excellent! (61 arvostelua)
Hyvä valinta
"Huone oli erittäin siisti ja puhdas. Asunnon sijainti erinomainen ja vieressä ilmainen pysäköintipaikka. Sängyt ehkä hieman kovia ja makuuhuoneen ilmanvaihto hieman äänekäs mutta ei se paljoa haitannut. Hyvä vaihtoehto tavallisille hotelleille. Alaoven ja huoneen koodi tulee viestinä puhelimeen. ..."

Arvosteltu 20.4.2025

Forenom Serviced Apartments Rauma
Rauma Sini Apartments, accommodation near the heart of Rauma.

Rauma Sini Apartments, accommodation near the heart of Rauma.

Rauma, Satakunta
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Rauma. Lähellä sijaitsevat Rauman merimuseo ja Vanha Rauma, jotka ovat suosittuja nähtävyyksiä.
Rauma Sini Apartments, accommodation near the heart of Rauma.
Row House with relaxing terrace in the garden

Row House with relaxing terrace in the garden

Rauma, Satakunta
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Rauma. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, saunasta ja puutarhasta. Lähellä sijaitsevat Bergströmin uimaranta ja Vanha Rauma, ...
Arbeit
"Ich habe dort gearbeitet"

Arvosteltu 10.4.2024

Row House with relaxing terrace in the garden
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet