Sopron matkavinkit

Matkaopas

Sopron
Sopron
Sopron
Sopron
Sopron

Sopronin viehättävä kaupunki aivan Itävallan rajan tuntumassa on kuuluista suojelluista historiallisista rakennuksistaan, joita kaupungissa on yli 200.

Vietä loma Sopronissa, jota pidetään yleisesti yhtenä Länsi-Unkarin viehättävimmistä kaupungeista. Kaupunki sijaitsee yhdellä Unkarin tärkeimmistä viinintuotantoalueista, ja sen kaava noudattelee yhä keskiaikaista perinnettä. Kiertele mukulakivikaduilla ja löydä vanhoja kirkkoja ja muita arkkitehtuurin helmiä. Tutustu kaupungin kulttuurihistoriaan museoissa ja taidenäyttelyissä ja nauti sitten unkarilaisia perinneruokia ja Sopronin kuuluisaa viiniä jossakin lukuisista ravintoloista ja kahviloista.

Kaupungin pääaukiota hallitsevaa VuohikirkonAvautuu uuteen ikkunaan tornia on mahdoton olla näkemättä. Kirkon kivipylväässä kuvattu vuohenpäätä pitelevä enkeli viittaa legendaan, jonka mukaan kirkon rakentaminen maksettiin vuohen löytämällä aarteella. Ihaile kirkon goottilaista julkisivua ja astu sitten sisään barokkityyliseen laivaan, jossa on muun muassa vaikuttava punamarmorinen saarnatuoli. Siirry kapitulisaliin katselemaan ajan myötä haalistuneita seinämaalauksia sekä mieleenpainuvia ihmispäisiä eläinveistoksia, jotka kuvaavat ihmiskunnan syntejä.

Sopronin lomalla kannattaa ehdottomasti käydä myös koristeellisessa Palovartijan tornissaAvautuu uuteen ikkunaan, jossa on käytetty useita erilaisia arkkitehtonisia tyylejä. Torni rakennettiin alun perin 1100-luvulla vanhan roomalaisen portin päälle, sen keskisylinteri ja parveke ovat peräisin 1500-luvulta, ja suippeneva huippu lisättiin 1600-luvulla. Kiipeä torniin kapeaa kierreportaikkoa pitkin ja ihaile upeita kaupunkinäkymiä.

Suuntaa Új utcalle (Uudelle kadulle) ja näe 1300-luvulla rakennettu vanha synagoga. Tutustu synagogan pihalla olevaan rekonstruoituun mikveen (rituaalikylpyaltaaseen) ja siirry sitten Fabricius-taloon, jossa on kiinnostava kokoelma roomalaisia ja kelttiläisiä teoksia sekä antiikkihuonekaluja.

Tee Sopronin matkallasi myös retki kaupungin itäpuolella sijaitsevalle Fertőjärvelle (toiselta nimeltään Neusiedljärvi) ja vieraile upeassa Esterházyn palatsissaAvautuu uuteen ikkunaan, jota usein syystäkin kutsutaan Unkarin Versaillesiksi. Tässä Unkarin hienoimmassa rokokoorakennuksessa on yhteensä 126huonetta. Yleisölle avoimeen osaan kuuluu muun muassa vaikuttava tanssiaissali, jonka katossa on kuvattu Apollo vaunuissaan.

Lennä WieniinAvautuu uuteen ikkunaan tai BudapestiinAvautuu uuteen ikkunaan ja matkusta Soproniin junalla. Rautatieasema on lyhyen kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta.

Vietä mukava loma tutustumalla tämän kiehtovan kaupungin moniin kulttuuriaarteisiin.

Hotel Sopron

Hotel Sopron

4 out of 5
Fövenyverem utca 7 Sopron
Hinta on 153 € per yö ajalle 14.6. viiva 15.6.
153 €
14.6.–15.6.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä kylpylälomalle soveltuvassa hotellissa kohteessa Sopron. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, täyden palvelun kylpylästä ja aamiaisesta (lisämaksusta). ...
8,2/10 Very Good! (130 arvostelua)
"Siisti ja remontoitu hotelli, tosin ulkopinnasta näkee, että "rungolla" on ikää. Hinta-laatu -suhde hyvä. Kylpyhuoneiden tuuletusta ei ole hoidettu remontoinnin yhteydessä -> home viihtyy."

Arvosteltu 7.8.2018

Hotel Sopron
Pannonia Hotel

Pannonia Hotel

3 out of 5
Várkerület 75 Sopron
Hinta on 81 € per yö ajalle 31.5. viiva 1.6.
81 €
31.5.–1.6.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Sopron. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja huonepalvelusta. Lähellä sijaitsevat Scarbantian forum ...
Pannonia Hotel
Hotel Szieszta

Hotel Szieszta

4 out of 5
Lover krt. 37. Sopron
Hinta on 121 € per yö ajalle 25.5. viiva 26.5.
121 €
25.5.–26.5.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä kylpylälomalle soveltuvassa hotellissa kohteessa Sopron. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja täyden palvelun kylpylästä. ...
6/10 (3 arvostelua)
"Jól felszerelt wellness"

Arvosteltu 5.4.2026

Hotel Szieszta
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Villa Mimi

Villa Mimi

3 out of 5
Honvéd út 5. Sopron
Yövy tässä huvilassa kohteessa Sopron. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja puutarhasta. Lähellä sijaitsevat Petőfin teatteri ja Károlyn ...
Villa Mimi
Neuer Strand Seebad Breitenbrunn

Neuer Strand Seebad Breitenbrunn

4 out of 5
Seebad Breitenbrunn Burgenland
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Breitenbrunn. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja aamiaisesta (lisämaksusta). Lähellä sijaitsevat ...
Neuer Strand Seebad Breitenbrunn
Reed hut / pile dwelling on Lake Neusiedl

Reed hut / pile dwelling on Lake Neusiedl

Ruster Bucht Burgenland
Yövy tässä mökissä kohteessa Rust. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, puutarhasta ja patioista. Lähellä sijaitsevat Rathausplatz (aukio) ja Fischerkirche (kirkko), ...
Reed hut / pile dwelling on Lake Neusiedl
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet

Kohteen Sopron lähellä sijaitsevat kaupungit