St Nicholas Market: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit

St Nicholas Market joka esittää sisäkuvat ja markkinat
Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi:
Bristolin vanhimmalla markkinapaikalla riittää yhä runsaasti kauppiaita ja ostoksilla käyviä ihmisiä. Keskiviikko, perjantai ja lauantai ovat parhaita vierailupäiviä.

St. Nicholas Market on Bristolin vanhassa kaupungissa sijaitseva energinen markkinapaikka, joka on täynnä kauppoja ja katettuja ja avonaisia myyntikojuja. Se on loistava paikka nauttia lounasta, tehdä hyviä löytöjä tai viettää tunti tai kaksi tutustuen tarjolla oleviin tuotteisiin. Markkinapaikka perustettiin vuonna 1743, ja aluetta koristavat vielä nykyisinkin hienot Yrjöjen aikaista arkkitehtuuria edustavat rakennukset. St. Nicholas Market nimitettiin vuonna 2010 Yhdistyneen kuningaskunnan kymmenen parhaimman markkinapaikan joukkoon. Paikallisten St. Nicks -nimellä tuntema St. Nicholas Market on avoinna maanantaista lauantaihin. Markkinapaikka sijaitsee Yrjöjen aikaista arkkitehtuuria edustavan kauppakujan lasikaton alla. Itsenäiset myyjät myyvät kaikkea kirjoista viiniin, taiteeseen ja matkamuistoihin. Joka viikko järjestetään myös kolmet erilliset markkinat: keskiviikkoisin maatilamarkkinat, perjantaisin ruokamarkkinat ja perjantaisin ja lauantaisin Nails-markkinat, joilla myydään taidetta ja käsitöitä. Lisäksi jokaisen kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina St. Nicholas Marketilla järjestetään samanaikaisesti kirjamarkkinat, slow food‑markkinat ja taidemarkkinat.Nails-markkinat ovat saaneet nimensä Corn Streetin messinkipylväistä. Kauppiaat harjoittivat ennen liiketoimiaan näiden nauloiksi (nails) kutsuttujen pylväiden välisellä alueella. Ennen vanhaan Nails-markkinoilla käytiin kauppaa maissisäkeillä, mutta nykyisin markkinoilla keskitytään taiteeseen, käsitöihin, koruihin ja vaatteisiin. Maatilamarkkinoilla ja ruokamarkkinoilla voit ostaa itsellesi eväät ja nauttia ne piknikillä läheisessä Castle Parkissa. Tarjolla on muun muassa juustoja, leipää, kanaa ja luomumehua. Tuotteet ovat peräisin paikallisilta tiloilta, jotka sijaitsevat enintään 64kilometrin päässä Bristolista. Jos syöt mieluummin sisätiloissa, lähistöllä on useita pubeja ja ravintoloita.St. Nicholas Market sijaitsee Corn Streetillä vanhan kaupungin keskustassa. Samalla paikalla ja läheisillä kaduilla järjestetään myös vierailevia markkinoita. St. Nicholas Market sijaitsee viiden minuutin ajomatkan tai 10minuutin bussimatkan päässä Bristol Temple Meadsin päärautatieasemalta.

Suunnittele matka ja näe St Nicholas Market

Hinnat löydetty viimeisten 48 tunnin aikana. Napsauta nähdäksesi päivitetyt hinnat.
Lords of the Manor Hotel
The Bull Hotel

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Future Inn Bristol
Future Inn Bristol
4 out of 5
Bond Street South, Bristol, England
Future Inn Bristol
The Bristol Hotel
The Bristol Hotel
4 out of 5
Prince Street, Bristol, England
The Bristol Hotel
Clayton Hotel Bristol City
Clayton Hotel Bristol City
4 out of 5
Broad Street, Bristol, England
Clayton Hotel Bristol City
Leonardo Hotel Bristol City
Leonardo Hotel Bristol City
4 out of 5
3 Temple Way, Bristol, England
Leonardo Hotel Bristol City
Bristol Marriott Royal Hotel
Bristol Marriott Royal Hotel
4 out of 5
College Green, Bristol, England
Bristol Marriott Royal Hotel
Delta Hotels by Marriott Bristol City Centre
Delta Hotels by Marriott Bristol City Centre
4 out of 5
2 Lower Castle Street, Old Market, Bristol, England
Delta Hotels by Marriott Bristol City Centre
Radisson Blu Hotel Bristol
Radisson Blu Hotel Bristol
4 out of 5
Broad Quay, Bristol & West House, Bristol, England
Radisson Blu Hotel Bristol
Novotel Bristol Centre
Novotel Bristol Centre
4 out of 5
Victoria Street, Bristol, England
Novotel Bristol Centre
Hotel du Vin & Bistro Bristol
Hotel du Vin & Bistro Bristol
4 out of 5
Narrow Lewins Mead, Bristol, England
Hotel du Vin & Bistro Bristol
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.