Vapaudenaukio

Matkaopas
Budapest featuring pieni kaupunki tai kylä ja lähde sekä perhe

Sukella historiaan ja moderniin kulttuuriin budapestilaisella aukiolla, jossa voi ihmisten katselun lisäksi ihailla patsaita, muistomerkkejä ja viheralueita.

Budapestin Vapaudenaukio on yksi Unkarin pääkaupungin tärkeimmistä nähtävyyksistä, eikä vierailua siellä kannata jättää välistä. Maan epävakaa historia heijastuu aukion patsaista ja muistomerkeistä. Niiden lisäksi aukio on kuitenkin myös eläväinen paikka, jonka kahvilat, ravintolat, leikkipuistot ja erilaiset tapahtumat pitävät liikkeessä. Aukiolla voi saada kiehtovan kurkistuksen Unkarin pääkaupungin historiaan ja moderniin elämään.

Nurmialueiden ja varjostettujen kulkuväylien seassa on kokoelma muistomerkkejä ja patsaita. Vuosisatojen aikana paikka onkin palvellut eri tarkoituksissa ja nähnyt niin Rooman valtakunnan kuin mongolien hyökkäyksetkin sekä maailmansodat ja kommunistiset vallankumoukset. Vuonna 1786 se toimitti kasarmin virkaa itävaltalaisille sotilaille, ja Unkarin itsenäisyyspyrkimysten aikana aukiolla toimi vankileiri. Vankila purettiin ja alue muutettiin nykyisenkaltaiseksi aukioksi vuonna 1897. Aukiolla kävellessä kannattaa kiinnittää huomiota sen ympärillä oleviin ikonisiin rakennuksiin.

Bongaa Vapaudenaukiolta myös lukuisia patsaita ja muistomerkkejä. Ronald Reaganin muistomerkki on omistettu Yhdysvaltain entiselle presidentille, joka antoi panoksensa kylmän sodan lopettamiseksi ja auttoi siten Unkaria vapautumaan Neuvostoliiton vallasta.

Lähellä sijaitsee valtava menehtyneiden neuvostosotilaiden muistomerkki, joka kunnioittaa neuvostoliittolaisia, jotka auttoivat vapauttamaan Unkarin natseilta toisessa maailmansodassa. Muistomerkki on kiistelty, sillä myöhemmin Unkari joutui taistelemaan saadakseen itsenäisyyden Neuvostoliitosta.

Muita merkittäviä muistomerkkejä ovat Saksan miehityksen muistomerkki ja kenraali Harry Hill Bandholtzin patsas.

Aukion reunoilla nousevat suuret rakennukset, kuten Unkarin kansallispankki, jonka julkisivu edustaa myöhäisklassista tyyliä. Aukiota reunustavat myös Yhdysvaltain suurlähetystö ja pörssirakennukset.

Istahda yhteen kahviloista tai ravintoloista ja nauti Vapaudenaukion ilmapiiristä. Suihkulähteet ja myymälät, leikkikentät ja kävelyreitit tekevät aukiosta kiehtovan paikan viettää aikaa.

Vapaudenaukio sijaitsee Budapestin keskustassa keskeisellä paikalla. Sinne on helppo kävellä Tonavan rannalta, josta on aukiolle vain kolmen korttelin matka.

Suosituimmat hotellit lähellä kohdetta Vapaudenaukio

Danubius Hotel Astoria City Center
Danubius Hotel Astoria City Center
4 out of 5
Kossuth Lajos utca 19-21, Budapest
Hinta on 80 € per yö ajalle 17. marrask. viiva 17. marrask.
Paloma ja Dohány-kadun synagoga sijaitsevat muutaman askeleen päässä tästä hotellista. Unkarin kansallismuseo ja Eötvös Lorándin yliopisto ovat myös 10 minuutin ...
4.3/5 Excellent! (1,018 arvostelua)
"+ Hienot puitteet, hyvällä tavalla aitoa vanhan ajan henkeä - Kokolattiamatto, hieman turhan meluisa sijainti"

Arvosteltu 8.3.2020

Danubius Hotel Astoria City Center
Continental Hotel Budapest
Continental Hotel Budapest
4.5 out of 5
Dohany Utca 42-44, Budapest
Hinta on 89 € per yö ajalle 14. marrask. viiva 14. marrask.
E-Exit-pakopelit, Dohány-kadun synagoga ja Király utca -katu sijaitsevat 10 minuutin kävelymatkan päässä tästä luksusluokan hotellista. Paloma ja Funlock ovat ...
4.3/5 Excellent! (1,430 arvostelua)
"Good service."

Arvosteltu 1.8.2020

Continental Hotel Budapest
Prestige Hotel Budapest
Prestige Hotel Budapest
4 out of 5
Vigyázó Ferenc utca 5, Budapest
Hinta on 152 € per yö ajalle 8. marrask. viiva 8. marrask.
Tonavan palatsi ja Széchenyin ketjusilta sijaitsevat 5 minuutin kävelymatkan päässä tästä hotellista. Pyhän Tapanin kirkko ja Las Vegas Casino ovat myös 10 minuutin ...
4.8/5 Exceptional! (985 arvostelua)
"Sijainti hyvä, yleinen ilme sekä palvelu loistavaa."

Arvosteltu 26.8.2019

Prestige Hotel Budapest
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suunnittele matka ja näe Vapaudenaukio

Vagabond Downtown
Arpad Bridge Apartments
The Magazine Hotel & Apartments
Etkö löydä etsimääsi?
Katso kaikki saatavilla olevat matkat: Helsinki –> Vapaudenaukio
Näytä kaikki matkat

Suositut vierailukohteet – Vapaudenaukio

Vapaudenaukio

Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi:

Parhaat hotellitarjoukset

Danubius Hotel Astoria City Center
Danubius Hotel Astoria City Center
4 out of 5
Kossuth Lajos utca 19-21, Budapest
Hinta on 80 € per yö ajalle 17. marrask. viiva 17. marrask.
Danubius Hotel Astoria City Center
Continental Hotel Budapest
Continental Hotel Budapest
4.5 out of 5
Dohany Utca 42-44, Budapest
Hinta on 89 € per yö ajalle 14. marrask. viiva 14. marrask.
Continental Hotel Budapest
Prestige Hotel Budapest
Prestige Hotel Budapest
4 out of 5
Vigyázó Ferenc utca 5, Budapest
Hinta on 152 € per yö ajalle 8. marrask. viiva 8. marrask.
Prestige Hotel Budapest
Mystery Hotel Budapest
Mystery Hotel Budapest
5 out of 5
Podmaniczky utca 45., Budapest
Hinta on 143 € per yö ajalle 1. marrask. viiva 1. marrask.
Mystery Hotel Budapest
Radisson Blu Beke Hotel, Budapest
Radisson Blu Beke Hotel, Budapest
4.5 out of 5
Terez Krt 43, Budapest
Hinta on 92 € per yö ajalle 1. marrask. viiva 1. marrask.
Radisson Blu Beke Hotel, Budapest
Anantara New York Palace Budapest
Anantara New York Palace Budapest
5 out of 5
Erzsebet Korut 9-11, Budapest
Hinta on 152 € per yö ajalle 31. lokak. viiva 31. lokak.
Anantara New York Palace Budapest
NH Collection Budapest City Center
NH Collection Budapest City Center
5 out of 5
Osvat utca 2-8, Budapest
Hinta on 91 € per yö ajalle 31. lokak. viiva 31. lokak.
NH Collection Budapest City Center
Kempinski Hotel Corvinus Budapest
Kempinski Hotel Corvinus Budapest
5 out of 5
Erzsébet Tér 7-8, Budapest
Hinta on 183 € per yö ajalle 5. marrask. viiva 5. marrask.
Kempinski Hotel Corvinus Budapest
Budapest Marriott Hotel
Budapest Marriott Hotel
5 out of 5
Apaczai Csere Janos u. 4, Budapest
Hinta on 170 € per yö ajalle 6. marrask. viiva 6. marrask.
Budapest Marriott Hotel
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.