Casbah Coffee Club: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit

Liverpool featuring perintökohteet
Liverpool featuring sisäkuvat
Liverpool joka esittää sisäkuvat
Liverpool featuring sisäkuvat
Liverpool


Tutustu tähän historialliseen pohjakerroksessa sijaitsevaan musiikkiklubiin, jossa yksi 1960-luvun suurimmista bändeistä, The Beatles, sai alkunsa.

Casbah Coffee Clubilla oli keskeinen rooli Beatlesin kehityksessä. Täällä voit nähdä kellarissa sijaitsevan lavan, jossa nämä nuoret liverpoolilaiset muusikot hioivat taitojaan ja kuulla anekdootteja, jotka kertovat bändin jäsenten elämästä, ennen kuin heistä tuli kuuluisia.

Mona Best – alkuperäisen Beatlesien rumpalin Pete Bestin äiti – avasi tämän yleisesti Casbahiksi kutsutun klubin ensimmäisen kerran vuonna 1959. Mona sai innoituksen perustaa Casbah omaan kellariinsa kuultuaan Lontoossa olevista kahvilaklubeista. Pian perustamisen jälkeen hän palkkasi The Quarrymenin, bändin, johon kuului John Lennon, Paul McCartney ja George Harrison, klubin lauantai-illan esiintyjiksi.

Voit osallistua opastetulle kierrokselle, jonka aikana voit kuulla lisää klubin alkuajoista. Kuuntele tarinoita Beatlesistä ennen kuin heistä tuli kuuluisia myös siitä, kuinka bändin jäsenet auttoivat klubin maalaamisessa. Käännä katseesi kattoon tutkiaksesi sateenkaariraitoja ja hopeisia tähtiä, jotka ovat Paul McCartneyn, John Lennonin ja George Harrisonin kiinnittämiä. Klubissa on myös Johnin siluetti, jonka teki hänen ensimmäinen vaimonsa Cynthia.

Pyydä opasta kertomaan sinulle Beatlesin leviävästä maineesta Liverpoolissa ja kuinka he keräsivät suuren fanipohjan, joka tuli aina uskollisesti Casbahiin nähdäkseen heidät lavalla. Klubi on muuttunut vähän 1960-luvun alusta lähtien. The Beatles soitti Casbahissa myös sen viimeisenä iltana kesäkuussa 1962.

Casbah ei tuonut pelkästään Beatlesiä maailman tietoisuuteen. Klubin lavalla soitti myös muitakin kuuluisuuksia, kuten Cilla Black ja Gerry & The Pacemakers. Valittavanasi on useita erilaisia opastettuja kierroksia, kuten normaali klubikierros, erikoiskierros, joka keskittyy Beatlesin muistoesineisiin ja kierros, johon sisältyy Beatlesin live-konsertti.

Casbah Coffee Club sijaitsee West Derbyssä. Bussit sinne lähtevät Liverpoolin keskustasta. Kierroksista peritään maksu, ja ne voi varata etukäteen.

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Premier Inn Liverpool - West Derby

Premier Inn Liverpool - West Derby

3 out of 5
Queens Drive Liverpool England
Premier Inn Liverpool - West Derby
The Liner Hotel

The Liner Hotel

3 out of 5
Lord Nelson Street Liverpool England
The Liner Hotel
Pemberton House By Smart Corporate Stays

Pemberton House By Smart Corporate Stays

2 out of 5
39 Pemberton Rd Liverpool England
Pemberton House By Smart Corporate Stays
Top Floor Apt | LikeHome | Long-Term | Free Parking

Top Floor Apt | LikeHome | Long-Term | Free Parking

Liverpool England
Top Floor Apt | LikeHome | Long-Term | Free Parking
Liverpool 3-bed House - Near City Center

Liverpool 3-bed House - Near City Center

2 out of 5
Liverpool England
Liverpool 3-bed House - Near City Center
Host Stay Bishop House

Host Stay Bishop House

2 out of 5
Liverpool England
Host Stay Bishop House
Hotel Anfield

Hotel Anfield

4 out of 5
23 Anfield Road Liverpool England
Hotel Anfield
Rooms Anfield

Rooms Anfield

2 out of 5
Stanley Park Ave S Liverpool England
Rooms Anfield
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Matkusta ympäri maailmaa Expedian avulla