Dubrovnikin akvaario opastetut kierrokset ja aktiviiteetit

Dubrovnikin akvaario ja merihistoriallinen museo johon kuuluu venesatama, yökuvat ja vanha arkkitehtuuri
Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi:
Näe vedenalaisia otuksia ja opi Dubrovnikin merellisestä historiasta tässä kolossaalisessa linnoituksessa toimivassa perheystävällisessä kohteessa.

Astu sisälle massiiviseen Pyhän Johanneksen linnoitukseen tutustumaan Dubrovnikin akvaarioon ja merihistorialliseen museoon. Näyttely on levittäytynyt kolmeen kerrokseen keskiaikaisessa linnoituksessa, joka suojeli kaupungin satamaa yli viiden vuosisadan ajan. Akvaario on täynnä Adrianmeren kotoperäisiä kalalajeja museon esitellessä satamakaupungin kauppamahtia, joka ruokki entisen Dubrovnikin tasavallan kasvua.

Akvaarioaltaat sijaitsevat rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. Tarkkaile mureenoita, mustekaloja, merihevosia sekä lukuisia muita lajeja. Ne elävät altaissa, joihin johdetaan vettä suoraan merestä. Monet altaista sijaitsevat linnoituksen muurien syvennyksissä.

Suuntaa toisen ja kolmannen kerroksen merihistorialliseen museoon. Kulta-aikanaan Dubrovnikin kauppatasavalta oli yksi Euroopan voimakkaimmista merimahdeista. Näyttelyt kuvaavat Dubrovnikin tasavallan ja sen laivanrakennusteollisuuden nousua sekä kehitystä.

Tutustu vanhoihin kartastoihin ja navigointi-instrumentteihin. Tarkastele meritaisteluita, laivoja sekä merenkulun merkkihenkilöitä kuvaavia maalauksia. Tutki höyry- ja purjelaivojen pienoismalleja sekä merimiesten univormuja. Muiden näyttelyesineiden joukosta löydät muun muassa ankkureita, tykkejä, haaksirikoista pelastettuja esineitä sekä perinteinen vanhan ajan puuruori kapuloineen.

Dubrovnikin akvaario ja merihistoriallinen museo sijaitsee kaupungin vanhassa satamassa ja sinne pääsee seuraamalla Dubrovnikin katedraalia vastapäätä alkavaa sivukatua. Museossa ja akvaariossa on erilliset sisäänkäynnit, mutta yksi pääsymaksu kattaa molemmat kohteet. Ne ovat avoinna tiistaista sunnuntaihin ja kesäaikaan myöhempään.

Katso taaksesi linnoituksesta poistuessasi nähdäksesi kaupungin vanhan kivimuurin ja linnoituksen koko komeudessaan.

Suunnittele matka ja näe Dubrovnikin akvaario

Villa with garden
Grand Hotel Park
Royal Palm Hotel
Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Rilati Old Town Palace
Rilati Old Town Palace
3 out of 5
Dinka Ranjine 7, Dubrovnik
Rilati Old Town Palace
Hotel Excelsior
Hotel Excelsior
5 out of 5
Frana Supila 12, Dubrovnik
Hotel Excelsior
Hilton Imperial Dubrovnik
Hilton Imperial Dubrovnik
5 out of 5
Marijana Blažica 2, Dubrovnik
Hilton Imperial Dubrovnik
Hotel Lero
Hotel Lero
4 out of 5
Iva Vojnovica 14, Dubrovnik
Hotel Lero
Rixos Premium Dubrovnik
Rixos Premium Dubrovnik
5 out of 5
Liechtensteinov Put 3, Dubrovnik
Rixos Premium Dubrovnik
Hotel Villa Sigurata
Hotel Villa Sigurata
3 out of 5
Dubrovnik, Dubrovnik-Neretva
Hotel Villa Sigurata
Scalini Palace
Scalini Palace
4 out of 5
3 Boškoviceva ul., Dubrovnik, Dubrovacko-neretvanska županija
Scalini Palace
Soleil Luxury Rooms Old Town Dubrovnik
Soleil Luxury Rooms Old Town Dubrovnik
4 out of 5
PRIJEKO 15, Dubrovnik
Soleil Luxury Rooms Old Town Dubrovnik
Hotel Bellevue Dubrovnik
Hotel Bellevue Dubrovnik
5 out of 5
Pera Cingrije 7, Dubrovnik
Hotel Bellevue Dubrovnik
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.