Eikan-dōn temppeli opastetut kierrokset ja aktiviiteetit

Kuvan toimittaja: City of Kyoto and Kyoto Tourism Council
Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi:

Eikandon temppelin tärkein uskonnonharjoittamiseen liittyvä esine on puusta veistetty Amida Buddhan patsas, jonka pää on kääntynyt epätavallisesti sivulle olkapään yli. Legendan mukaan eräänä päivänä patsas heräsi henkiin, astui alas korokkeeltaan ja liittyi pääpappi Eikanin seuraan rukoilemaan. Tarinan mukaan Eikanin pysähtyessä yllättyneenä patsas käänsi päätänsä kertoakseen papin olevan rukouksessaan hidas, ja jähmettyi niille sijoilleen. Löydät tarinan mukaan 1100-luvulla kaiverretun patsaan Amida-salista, joka on rakennettu huomattavasti myöhemmin, 1600-luvun alussa. Temppelin virallinen nimi on Zenrinji, joka tarkoittaa "rauhallisen lehdon temppeliä". Puiden, lampien ja sammalpuutarhojen ympäröimä Eikando kuuluu Kioton rauhallisimpiin temppelialueisiin.Temppeli perustettiin vuonna 863, mutta alueen muut rakennukset valmistuivat vaiheittain 1600- ja 1900-lukujen välisenä aikana. Ylempänä rinteessä sijaitsee vuonna 1928 rakennettu kaksikerroksinen Tahoto-pagodi, jonka toinen kerros on pyöreän muotoinen. Täältä voit ihailla alempana avautuvia maisemia. Hojon lampi on hiljaista mietiskelyä varten luotu puutarha, jossa temppelialueen läpi virtaavat purot kohtaavat. Kivisiltojen halkoma lampi on upea paikka nauttia kuuluisasta väriloistosta, jonka syksyisin kellastuvat vaahteranlehdet luovat temppelialueelle. Syksyisin temppeli on auki yöhön asti, jolloin iltavalaistuksessa loistavat puutarhat ovat maaginen näky. Bussimatka Kioton keskusasemalta kestää hieman yli puoli tuntia. Temppeli on aukio joka päivä ja sinne on pääsymaksu.

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Hotel Gracery Kyoto Sanjo
Hotel Gracery Kyoto Sanjo
3.5 out of 5
420 Sakuranocho, Nakagyo-ku, Kyoto, Kyoto
Hotel Gracery Kyoto Sanjo
Onyado Nono Kyotoshichijo Natural Hot Springs
Onyado Nono Kyotoshichijo Natural Hot Springs
3 out of 5
491 Zaimokucho, Shimogyo, Kyoto, Kyoto
Onyado Nono Kyotoshichijo Natural Hot Springs
Ryokan KANADE
Ryokan KANADE
4 out of 5
1-2, Okazaki Hoshojicho, Sakyo-ku, Kyoto, Kyoto
Ryokan KANADE
The Royal Park Hotel Kyoto Sanjo
The Royal Park Hotel Kyoto Sanjo
4 out of 5
74 Nakajimacho,Kawaramachi Higashi-iru, Sanjo-dori, Nakagyo-ku, Kyoto, Kyoto
The Royal Park Hotel Kyoto Sanjo
Mitsui Garden Hotel Kyoto Kawaramachi Jokyoji
Mitsui Garden Hotel Kyoto Kawaramachi Jokyoji
4 out of 5
620 Teianmaenocho, Kyoto, Kyoto
Mitsui Garden Hotel Kyoto Kawaramachi Jokyoji
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.