Maailmankuulussa Galleria Borghesessa on mittava taidekokoelma, johon kuuluu muun muassa Tizianin ja Rafaelin mestariteoksia sekä Canovan ja Caravaggion kaltaisten taiteilijoiden veistoksia. Ihastele perinteisiä roomalaisia lattiamosaiikkeja ja henkeäsalpaavia reliefejä, ja nautiskele leppoisasta kävelystä gallerian puutarhoissa.
Löydät upean gallerian kauniin puutarhan päästä. Tämä kirkkaan valkea uusklassinen huvila kuului aikanaan kardinaaliScipioneBorgheselle. Kardinaali oli innokas taiteenkerääjä, ja onnistui kahmimaan valtavan taidekokoelman elämänsä aikana, josta suurin osa on näytteillä huvilassa nykyään toimivassa galleriassa.
Uskaltaudu gallerian ovista sisään ja tutki sen ensimmäistä kerrosta. Täällä kultaiset motiivit reunustavat seiniä, gladiaattoritaisteluja kuvaavat mosaiikit koristavat lattioita ja seinien reliefit kertovat Romuluksen hyväksymisestä Olympos-vuorelle.
Jatka matkaasi ensimmäiseen huoneeseen, jossa Napoleonin siskon kivinen hahmo lepää yläosattomana sohvalla. Gallerian muista huoneista löydät GianLorenzo Berninin 1600-luvun aikaisia veistoksia, jotka kuvaavat pakanallisia myyttejä hämmästyttävän yksityiskohtaisesti. Katsele Dafnen hahmoa hänen kätensä muuttuessa lehdiksi, ja Pluton otteessa rimpuilevaa Persefonea.
Nouse portaat toiseen kerrokseen, ja pääset ihailemaan ylenpalttista renessanssimaalausten kirjoa. Näyttelyn huomattavimpiin taideteoksiin kuuluu muun muassa Rafaelin La Déposition, eli ristiltä otto, ja Nuori nainen ja yksisarvinen, jotka molemmat ajoittuivat noin vuodelle 1507. Muihin parhaisiin paloihin kuuluu Peruginon Madonna ja lapsi sekä Tizianin 1500-luvun mestariteos Maallinen ja taivaallinen rakkaus.
Galleria Borghese on avoinna tiistaista sunnuntaihin, ja sinne on pieni sisäänpääsymaksu. Asiakkaita päästetään sisään 2 tunnin välein, joten liput kannattaa varata etukäteen, ettei joudu odottelemaan pitkiä aikoja. Pääset gallerialle keskustasta bussilla jäämällä pois ViaPincianan kohdalla. Museoon on bussipysäkiltä vain lyhyt kävelymatka.