Hanian kauppahalli: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit

Hanian kauppahalli
Hanian kauppahalli
Hanian kauppahalli
Hanian kauppahalli
Hanian kauppahalli


Osta tuoreita paikallisia elintarvikkeita ja maistele perinteisiä kreetalaisia ruokia ristin muotoisella katetulla torilla, joka avasi ovensa ensimmäistä kertaa vuonna 1913.

Agora on monena päivänä viikossa yksi Hanian vilkkaimmista paikoista. Eloisalla katetulla torilla on myyty tuoreita elintarvikkeita ja kreetalaisia herkkuja niin paikallisille kuin matkailijoillekin jo 1900-luvun alusta asti.

Monia vuosia kaupungin laidalla sijainnut Agora oli aiemmin rauhatonta seutua, joka oli täynnä kalakauppiaiden kojuja ja nuhruisia tavernoita. Vuonna 1911 kaupunki päätti kunnostaa torin ja käynnisti rakennustyöt Marseillen katetun torin mukaisen rakennuksen rakentamiseksi. Omalaatuinen ristin muotoinen rakennus valmistui ja avattiin yleisölle vuonna 1913.

Torilla vierähtää helposti ainakin tunti, olitpa sitten ostoksilla tai vain nauttimassa paikan eloisasta tunnelmasta. Agoralla on 76 liikettä, jotka sijaitsevat rakennuksen neljässä siivessä. Tutustu tuoretta kalaa, lihaa, juustoja, yrttejä, mausteita, vaatteita ja kenkiä myyvien kojujen tarjontaan. Ota asiaksesi maistella paikallisia tuotteita, kuten kreetalaista graviera-juustoa ja kotitekoista hunajaa. Juo tsikoudiaa, joka on grappaa muistuttavaa vain Kreetalla valmistettavaa voimakasta juomaa. Sitä tarjotaan perinteisesti kodin vieraille ja illallisen jälkeen.

Osta leipomosta paximadioita eli korppuja. Suuntaa johonkin torin ravintoloista ja tilaa dakosia. Dakos on bruschettaa muistuttava leipä, jonka päällä on hienonnettuja tomaatteja ja muita ainesosia.

Kun olet tutustunut torin tarjontaan ja tehnyt kaikki ostoksesi, voit rentoutua Agoran lähistöllä sijaitsevassa yleisessä puutarhassa. Jos matkustat lasten kanssa, voit suunnata puutarhan leikkipuistoon ja pienelle eläinaitaukselle. Lyhyen kävelymatkan päässä on 1866‑aukio. Se on tärkeä maamerkki, jolla on paikallisten sotasankareiden patsaita ja suuri turkkilainen suihkulähde.

Idän ja lännen suuntaisesti kulkevan Hanian pääkadun varrella sijaitseva Agora on avoinna aamusta varhaiseen iltapäivään kaikkina muina päivinä paitsi sunnuntaisin. Osa liikkeistä on avoinna koko päivän, ja tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin ovat voimassa pidennetyt aukioloajat.

Suunnittele matka ja näe Hanian kauppahalli

Hinnat löydetty viimeisten 48 tunnin aikana. Napsauta nähdäksesi päivitetyt hinnat.
Phos Hotel Adults Only
Lagon Life Spirit Design Villas - Adults Only
Ventale Island Breeze Resort

Kiertoajelut ja päiväretket

Näytä kaikki 21 aktiviteettia

Yksityiset ja tilauskiertoajelut

Näytä kaikki 4 aktiviteettia

Seikkailu ja ulkoilu

Näytä kaikki 4 aktiviteettia

Juhlapäiviin ja sesonkeihin liittyvät retket

Näytä kaikki 3 aktiviteettia

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Hyperion City Hotel

Hyperion City Hotel

4 out of 5
75 El. Venizelou Chania
Hyperion City Hotel
Samaria Hotel

Samaria Hotel

4 out of 5
69 Kidonias St., 1866 Square Chania Crete Island
Samaria Hotel
Porto Veneziano Hotel

Porto Veneziano Hotel

3 out of 5
Akti Enoseos & Glafkou Chania Crete
Porto Veneziano Hotel
Monastery Estate Venetian Harbor

Monastery Estate Venetian Harbor

5 out of 5
Parodos 4i Kallinikou Sarpaki 40-42 Chania
Monastery Estate Venetian Harbor
Kriti Hotel

Kriti Hotel

3 out of 5
Nikiforou Foka & Kiprou Chania Crete Island
Kriti Hotel
Morum City Hotel Chania

Morum City Hotel Chania

4 out of 5
8 Manousogiannakidon Chania
Morum City Hotel Chania
Bozzali

Bozzali

Sifaka & Gavaladon 5 Chania Crete Island
Bozzali
Deluxe City Hotel

Deluxe City Hotel

74 Anagnostou Mantaka Chania
Deluxe City Hotel
Kydon, The Heart City Hotel

Kydon, The Heart City Hotel

4 out of 5
Sof. Venizelos Sq. & 2 Str. Tzanakaki Chania Crete Island
Kydon, The Heart City Hotel
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.