Äkkiseltään nimitys Savon Pariisi saattaa kuulostaa hullulta, mutta sanonnalla on vinha perä. Joroisten upeat kartanot, kuten Frugård, Järvikylä, Joroisniemi ja Koskenala, olivat kukoistuskaudellaan niin kansainvälisiä, että niiden seurapiireissä puhekielenä olivat ruotsi ja ranska. Saleissa järjestettiin upeita tanssiaisia, pelattiin pelejä ja nautittiin musiikista ja teatterista. Kylälle alkusysäyksen antanut, idästä saapunut Ukko-Joro, jätti kotiseudulleen vain nimensä ja koko joukon monenkirjavia tarinoita.Joroisten henki on niistä yksi – ja viittaa yhdessä tekemiseen ja positiiviseen, kannustavaan ilmapiiriin. Miltä kuulostaisi loma Joroisissa keskellä kaikkea tätä?Frugårdin kartanoa pidetään yhtenä koko Suomen merkittävimmistä. Entinen ratsutila on nykyisin luomulammas- ja kyyttötila, ja tilalla pidetään yllä perinnemaisemaa. Vierailusta on sovittava etukäteen, mutta kartano on upea nähtävyys etäämmältäkin. Järvikylän kartano tunnetaan nykyisin Suomen suurimpana salaattien ja yrttien tuottajana. Osa kartanoista on yksityiskäytössä, toiset vuokraavat tilojaan esimerkiksi juhlia, kokouksia ja konsertteja varten. Kartanoihin on paras tutustua lähiseudulla omatoimisesti kierrellen.Joroisten kirkko on puinen ristikirkko, jossa kannattaa ehdottomasti poiketa myös sisällä. Kesäisin kirkon tapulissa toimii Tapulikahvio, jonka yhteydessä on avoinna pieni kirkkomuseo.Museoiden ystäville voi suositella myös Karhulahden kotiseutumuseota, jonka sisustus jäljittelee 1920-luvun talonpoikaistyyliä. Päärakennuksen lisäksi pihapiirissä on talli, savusauna, aitta ja muita rakennuksia. Tilauksesta avoinna olevassa Maanpuolustusmuseossa on sota-aiheista esineistöä 1600-luvulta alkaen.Joroisten ehdoton maamerkki on Härkäpoikapatsas, joka on taiteilija Taru Mäntysen käsialaa. Se sijaitsee kirkonkylän kiertoliittymässä.Jos kaipaat Joroisten-matkalla luonnonrauhaa ja aktiviteetteja, suuntaa Kotkatharjulle, jonka rinteitä kiertelee latu- ja polkuverkosto. Ota sukset tai lumikengät alle tai liiku jalkaisin, vuodenajasta riippuen. Pääset kiertelemään jääkauden jälkeensä jättämillä rinteillä ja kirkkaiden lampien rannoilla.Kotkatharjulta löytyy myös Suomen suurimmaksi mainostettu 36-väyläinen frisbeegolfrata, laavu, kesäaikaan kesäteatteri ja Kanavankankaan ampumarata. Jos mielit opastetulle retkelle vaikkapa kalastamaan tai patikoimaan, ota yhteyttä Vanamolan majataloon.Joroisissa voit yöpyä perinteisen hotellin lisäksi myös vaikkapa maatilalla, majatalossa, vuokramökillä tai piilopirtissä.Haluaisitko pelata golfia vehreissä järvimaisemissa? Se onnistuu Joroisten Kartanogolfin kentällä Joroisselän rannalla. Samasta paikasta löytyy myös minigolfrata.Joroisista löytyvät myös uimarannat, urheilukentät, pururadat, ladut ja luistelukentät sekä talviuimareille Kolpan majan saunarannan talviuintipaikka.Kun haluat tehdä matkamuisto- ja tuliaisostoksia, Riikka-Piikan valikoimista löydät niin käsitöitä ja käsityötarvikkeita, luonnonkosmetiikkaa ja puhdistusaineita, paikallisia herkkuja ja paljon muuta. Varaa halvat matkat Joroisiin ja tutustu Savon Pariisiin.
Joroinen matkavinkit
Matkaopas
Koe Joroinen

PihlasResort
Kaitaistentie 345, Joroinen
Hinta on 290 € per yö ajalle 9.10. viiva 10.10.
290 €
9.10.–10.10.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 4,5 tähden ylellisessä lomakeskuksessa kohteessa Joroinen. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä.
10/10 Exceptional! (5 arvostelua)
The best Finnish hospitality
"Lovely staff, adoptation for customer’s needs and 5 star accommodation. Good tennis court and lake sports activities."
Arvosteltu 19.7.2024

Hotel Oscar
Kauppatori 4, Varkaus
Hinta on 114 € per yö ajalle 17.10. viiva 18.10.
114 €
17.10.–18.10.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 3,5 tähden ekologisessa / kestävän kehityksen mukaisessa hotellissa kohteessa Varkaus. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ...
8,2/10 Very Good! (551 arvostelua)
Kiva hotelli
"Siisti hotelli, kattava aamiainen. Otimme saunallisen huoneen, ainoa miinus siinä oli ettemme löytäneet ilmastoinnin säätöä, saunomisen ajaksi se olisi ollut mukava saada kovemmalle. Vastaanotossa oli ystävällinen palvelu."
Arvosteltu 31.5.2025

Hotel & Spa Resort Järvisydän
Porosalmentie 313, Rantasalmi
Hinta on 215 € per yö ajalle 5.10. viiva 6.10.
215 €
5.10.–6.10.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä rannalla sijaitsevassa lomakeskuksessa kohteessa Rantasalmi. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja 2 ulkouima-altaasta. Lähellä ...
8,8/10 Excellent! (374 arvostelua)
"Metsäsviitti oli hieno, rauhallista ja oma poreamme kruunasi majoituksen. Metsäsaunat klo 16-18 käytössä metsäsviitin asukkaille, iso plussa. Lisäksi paikan oma pikkubussi non stoppina iltapäivästä myöhään iltaan, ei tarvinnut edes kävellä aina välimatkoja ellei halunnut. Hyvät illalliset ja ja hintaan ..."
Arvosteltu 24.6.2025
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Forenom Aparthotel Varkaus
Ahlströminkatu 15, Varkaus
Yövy tässä 3 tähden huoneistossa kohteessa Varkaus. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja huoneessa olevasta kahvinkeittimestä. Lähellä sijaitsevat Taidekeskus ...
8,4/10 Very Good! (33 arvostelua)
"All in all it was as expected."
Arvosteltu 7.10.2024

Mansikkaharju Holiday Camp
Kalmalahdentie 8, Leppavirta
Yövy tässä rannalla sijaitsevassa leirintäalueessa kohteessa Leppävirta. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja rannasta. Lähellä sijaitsevat ...
7,4/10 Good! (9 arvostelua)
Loistava paikka.
"Oli oikein mukava ja rauhallinen paikka. Olimme kartanomajoituksessa. Palvelut lähellä. Paikka siisti ja kaikki tarpeellinen oli. Hyvä palvelu."
Arvosteltu 7.8.2021

Oravi Villas
Ruukinniementie, Savonlinna
Yövy tässä 4 tähden rannalla sijaitsevassa huvilassa kohteessa Savonlinna. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja rannasta. Lähellä sijaitsevat ...
Voidaan tulla uudelleen
"Toimiva, kattavasti varusteltu mökki, oleskelutila-keittiö, 4 makuuhuonetta, 3 WC:tä. Hyvät sängyt ja liinavaatteet.Tilava pesuhuone-saunaosasto. Perussiisti."
Arvosteltu 17.5.2023
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Suositut vierailukohteet
Kartano Golf Club
Käy pelaamassa kierros golfia kohteessa Joroinen sijaitsevalla golfkentällä Kartano Golf Club. Tutustu alueen festivaaleihin ja kirkkoihin.
- Kartano Golf Club
- Linnansaaren kansallispuisto
- Oravin satama
- Rantasalmen kirkko
- Rantasalmen museo
- Taipaleen kanavamuseo
- Pirunportti
- Muumi-jääluola
- Oravin silta
- Orinoron luontopolku
- Mekaanisen Musiikin Museo
- Kämärin uimaranta
- Vesitornin näköalatasanne
- Raudanveden uimaranta
- Härkämäen observatorio
- Taidekeskus Väinölä
- Konnuksen kanava
- Mekaanisen Musiikin Museo
- Mata Amritanandamayi -keskus
- Leppävirran kirkko