Pohjois-Savon eteläisimmissä osissa sijaitseva Varkaus on tunnettu teollisuuskaupunki, jonka menneisyyttä ja nykypäivää yhdistää tehdastunnelma. Rautaruukkien ympärille kasvaneet pihapiirit ovat nykyään ihastuttavia käyntikohteita, mutta myös historiallinen teollisuusmaisema on omalla tavallaan yhtä kiehtova. Menneisyys ja nykypäivä kohtaavat myös Taipaleen kanava-alueella, jossa tutustut sekä vanhaan kiviseen kanavaan että uuteen syväväylään. Ihastuttava ja halpa matka Varkauteen syntyy vierailemalla lisäksi Linnansaaren ja Koloveden kansallispuistoissa.Aloita alueeseen tutustuminen pienellä kaupunkilomalla Varkaudessa, sillä siellä on parhaiten nähtävissä teollisuuden merkittävä vaikutus kaupunkiin ja Pohjois-Savoon. Varkauden varsinainen liikekeskusta juna- ja bussiasemineen on hieman eri paikassa kuin tehdasmiljöö, joten kaupunkiin saapuessasi voit ensin katsella teollisuusmaisemia Huruslahden rannalta. Sitten voitkin jatkaa matkaasi Päiviönsaarelle, jolta löytyy niin Varkauden kotiseutukeskus kuin Päiviönsaaren tori, jolla järjestetään paljon tapahtumia. Perinteistä toritunnelmaa löydät Taulumäen torilta, jolta voit napata mukaan esimerkiksi herkullisen kalakukon.Päivionsaarelta matka Varkauden historiaan jatkuu lehmusten reunustamaa tietä pitkin teollisuusrakentamisen hallitsemalle Kommilan alueelle, jolla on edelleen elävää tehdastoimintaa aivan kaupungin kupeessa. Nykyrakennusten välistä pilkottaa muun muassa 1900 luvun alusta peräisin oleva selluloosatehdas, ja aivan Kommilan puolelle johtavan sillan kupeessa on kauniita punatiilisiä tehdasrakennuksia. Jatka matkaa myös tehdasalueen jälkeen alkavalle kauniille puutaloalueelle, jonka työläistaloja ja kartanoita on monin paikoin entisöity rakkaudella. Käy Kommilassa liikkuessasi myös funkkistyylisessä Varkauden pääkirkossa, jonka sisällä komeilee Pohjoismaiden suurin alttarifresko.Yksi Varkauden tunnetuimpia vierailukohteita on Taipaleen kanava, jonka historia ulottuu yli 170 vuoden päähän. Kanava-alueella on nykyisin vanha kanava, uusi syväväylä sekä Taipaleen kanavamuseo, jonka perusnäyttely ”Via Canaliassa” on esillä muun muassa kanavatornin vanhaa kalustoa ja kanava-alueen pienoismalli. Vanha kivikanava on suorastaan viehättävän pikkuruinen verrattuna syväväylään, jonka ylä- ja alapuolisen vesistön korkeusero on viisi metriä. Sulun lävitse matkaavien laivojen tarkkailu on jännittävää katseltavaa, joten varaa tarpeeksi aikaa alueella kiertelyyn.Luontoa rakastaville matkailijoille parhaat paikat viettää lomaa Varkauden seudulla ovat kaksi kaupungin lähellä sijaitsevaa kansallispuistoa. Haukiveden keskellä sijaitseva Linnansaaren kansallispuisto on mukava päiväretkikohde, jonka näköalapaikalta aukeavat näkymät järvenselälle ovat suorastaan huikaisevat. Koloveden kansallispuistoon tutustut parhaiten meloen tai soudellen, sillä vedestä pystysuoraan nousevia kalliojyrkänteitä pääsee helpoiten ihailemaan järveltä käsin. Pääset halutessasi tutustumaan Varkauden kauniisiin järvimaisemiin myös sähkö- tai höyrylaivaristeilyllä.Varkauteen on helppo matkustaa omalla autolla tai julkisilla liikennevälineillä. Mahtavan vierailun Varkaudessa kruunaa käynti Mekaanisen musiikin museossa, jota on lajissaan yksi Euroopan monipuolisimpia vierailukohteita.
Varkaus matkavinkit
Matkaopas



Koe Varkaus

Hotel Oscar
Kauppatori 4 Varkaus
Hinta on 124 € per yö ajalle 29.8. viiva 30.8.
124 €
29.8.–30.8.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä perheille sopivassa hotellissa kohteessa Varkaus. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. Asiakkaamme ...

Forenom Aparthotel Varkaus
Ahlströminkatu 15 Varkaus
Hinta on 134 € per yö ajalle 14.8. viiva 15.8.
134 €
14.8.–15.8.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Varkaus. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja huoneessa olevasta kahvinkeittimestä. Lähellä sijaitsevat Taidekeskus Väinölä ...
8,2/10 Erittäin hyvä! (38 arvostelua)
"Huone siisti ja tilava, hellepäivänä kuuma, kun ilmastointia ei huoneessa ole."
Arvosteltu 12.7.2026

Vanha Postitalo
Wahlinkatu 8 Varkaus
Täysin hyvitettävä
Hinta on 93 € per yö ajalle 16.8. viiva 17.8.
93 €
16.8.–17.8.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Varkaus. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja päivittäisestä siivouksesta. Lähellä sijaitsevat Taidekeskus ...
8,2/10 Erittäin hyvä! (87 arvostelua)
"Ei ollut kylpylä"
Arvosteltu 5.4.2026
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Forenom Aparthotel Varkaus
Ahlströminkatu 15 Varkaus
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Varkaus. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja huoneessa olevasta kahvinkeittimestä. Lähellä sijaitsevat Taidekeskus Väinölä ...
8,2/10 Erittäin hyvä! (38 arvostelua)
"Huone siisti ja tilava, hellepäivänä kuuma, kun ilmastointia ei huoneessa ole."
Arvosteltu 12.7.2026

Mansikkaharju Holiday Camp
Kalmalahdentie 8 Leppavirta
Yövy tässä rannalla sijaitsevassa leirintäalueessa kohteessa Leppävirta. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja rannasta. Lähellä sijaitsevat ...

Savenaho by Interhome
Heinävesi North Karelia
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Heinävesi. Nauti saunasta ja pyykinpesutiloista.
8/10 Erittäin hyvä! (2 arvostelua)
gemütliches Ferienhaus
"gemütliches und schön eingerichtetes Ferienhaus mit Sauna und Kamin und Feuerstelle. Tolle Möglichkeiten zum Beerenpflücken. Lage am Durchfahrtskanal nicht ideal. kein Wandergebiet, sondern nur im Hochsommer zum Bootfahren. Vermieter sprechen nicht Englisch, Verständigung und Service deswegen fast ..."
Arvosteltu 30.8.2022
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Varkaus: Tarkista hotellien saatavuus
Kohteen Varkaus suositut nähtävyydet
Matkusta ympäri maailmaa Expedian avulla
- Taipaleen kanavamuseo
- Vesitornin näköalatasanne
- Härkämäen observatorio
- Taidekeskus Väinölä
- Mekaanisen Musiikin Museo
- Kämärin uimaranta
- Mekaanisen Musiikin Museo
- Lintulan pyhän kolminaisuuden luostari
- Linnansaaren kansallispuisto
- Oravin satama
- Oravin silta
- Muumi-jääluola
- Rantasalmen kirkko
- Pirunportti
- Koloveden kansallispuisto
- Rantasalmen museo
- Kartano Golf Club
- Orinoron luontopolku
- Mata Amritanandamayi -keskus
- Konnuksen kanava
- Raudanveden uimaranta
- Leppävirran kirkko




