Etelä-Pohjanmaan sydänmailla sijaitseva Kauhava on virkeä kaupunki, joka houkuttelee puoleensa kotimaan matkailijoita etenkin kesäisin. Perheet suuntaavat lomalle Kauhavalle huvivaltioksi julistautuneen PowerParkin houkuttelemina, mutta kaupungissa on runsaasti muutakin nähtävää ja koettavaa. Puukkojunkkarit eli häjyt näkyvät edelleen Kauhavalla esimerkiksi puukkomuseossa, jossa on esillä paikkakunnan kuuluisia teräaseita. Kauhavalla tutustut myös Saksaan lähteneiden jääkäreiden historiaan Suomen jääkärimuseossa ja entisen tuberkuloosisairaalan toimintaan Härmän parantolamuseossa.Taiteen ja historian ystävät voivat aloittaa kaupunkiloman Kauhavalla gallerioita ja kotiseutumuseoita kierrellen. Kuntaliitosten myötä myös entiset Alahärmän, Ylihärmän ja Kortesjärven kaupungit ovat nykyisin osa Kauhavaa, joten paikallishistoriaa seuraillessa pääset näkemään useammankin kyläkeskuksen. Alahärmän kylänraitilla tutustut muun muassa Juhani Palmun taidegalleriassa esillä oleviin taidokkaisiin maalauksiin ja otat haltuun Antti Isotalon ja muiden puukkojunkkareiden historiaa Alahärmän kotiseutumuseossa. Isotalon Antin vaiheikkaan elämän lisäksi kotiseutumuseossa esitellään vanhaa apteekkikalustoa ja maataloustyökaluja, mutta museon pääpaino on häjyjen vaiheiden valaisemissa.Jatka Alahärmästä matkaa Kauhavan keskustaajaman suuntaan, mutta poikkea matkan varrella vanhassa viljamakasiinissa sijaitsevaan Ylihärmän kotiseutumuseoon. Täällä näet Antti Isotalon jämerät kahleet ja tutustut paikallisiin käsityöperinteisiin. Kauhavan keskustassa Kosolanmäellä sijaitsevassa Iisakin Jussin tuvassa näet historiallisesti sisustetun 1800-lukulaisen eteläpohjalaistalon, jossa säilytettiin myös vankeja ennen näiden kuljettamista Vaasan linnaan. Kotiseutumuseokierroksen viimeistelet vierailulla Kortesjärvellä Markin museossa, jossa on talonpoikaisesineistöä 1800- ja 1900 luvuilta.Kauhava tunnetaan erityisen hyvin taidokkaista ja kestävistä puukoista, joita esitellään Kauhavan puukko- ja tekstiilimuseossa sekä Iisakki Järvenpään kotitalossa. Näet museossa upean kokoelman eri valmistajien puukkoja ja tutustut paikallisen puukkoteollisuuden syntyyn sekä puukkojen valmistamiseen. Kauhavalaisen puukkoteollisuuden luojan ja kehittäjän Iisakki Järvenpään taloon voi tutustua ulkoapäin milloin haluaa, ja sisällä pääsee käymään sopimuksen mukaan. Todellisen puukkovillityksen huumaan pääset Kauhavan puukkofestivaaleilla, joilla käsityöläiset esittelevät upeita puukkoluomuksiaan ja nykyajan junkkarit ottavat toisistaan mittaa puukonheiton SM kisoissa.Monet kesäiset matkat Kauhavalle tehdään kuitenkin siksi, että monipuolinen ja hauska PowerPark sijaitsee kaupungin alueella. Villiinny PowerParkin monipuolisissa huvipuistolaitteissa, koe vauhdin huumaa sisä- ja ulkokartingradoilla ja shoppaile Road House -kauppakeskuksessa. Perheen nuorimmat ihastuvat varmasti Satumaahan, joka on elokuvistakin tuttu röllikylä metsän katveessa. Vaikka kesä onkin kuuminta matkailusesonkia PowerParkissa, riittää huvimaailmassa tekemistä koko vuoden ympäri.Kauhavalle on helppo matkustaa, sillä kantatietä 63 ja valtatietä 19 pääsee ajamaan kaikkiin kunnan tärkeimpiin vierailukohteisiin. Kauhavan keskustassa on lisäksi juna-asema, jolla pysähtyy runsaasti junia päivittäin. Kauhava kutsuu perheitä ja pariskuntia iloiselle lomalle.
Kauhava matkavinkit
Matkaopas
Koe Kauhava

Park Hotel Härmä PowerPark
Puistotie 3 Kauhava
Täysin hyvitettäväVaraa nyt, maksa myöhemmin
Hinta on 95 € per yö ajalle 25.9. viiva 26.9.
95 €
25.9.–26.9.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Kauhava. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. Lähellä sijaitsevat Huvivaltio ...
9,2/10 Upea! (100 arvostelua)
"Hyvää palvelua ja loistava aamiainen"
Arvosteltu 10.9.2026

Huoneistohotelli Jääskän Loma
Härmäntie 14 Kauhava
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Kauhava. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja patioista. Lähellä sijaitsevat PowerPark ja Fun House, ...

Jääskän Loma Ratatie Apartments Kauhava
Ratatie 3 as. 4 & 7 Kauhava
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Kauhava. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja puutarhasta.
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Huoneistohotelli Jääskän Loma
Härmäntie 14 Kauhava
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Kauhava. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja patioista. Lähellä sijaitsevat PowerPark ja Fun House, ...

Jääskän Loma Ratatie Apartments Kauhava
Ratatie 3 as. 4 & 7 Kauhava
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Kauhava. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja puutarhasta.

Jääskän Loma Kojola Apartments Alahärmä
Köykkärintie 333 Kauhava
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Kauhava. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja puutarhasta. Lähellä sijaitsevat Holmankankaan uimaranta ...
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Kauhava: Tarkista hotellien saatavuus
Kohteen Kauhava suositut nähtävyydet
- Huvivaltio Powerpark
- Alahärmän kirkko
- Härmä Golf
- Holmankankaan uimaranta
- Seinäjoki Areena
- Ideapark Seinäjoki
- Kaustisen hiihtokeskus
- Lakeuden Risti
- Simpsiön hiihtokeskus
- Nikulan Ravirata Oy
- Lappajärven kesäteatteri
- Kansantaiteenkeskus
- Ruuhikoskigolf
- Epstorin kauppakeskus
- Vanha Paukku
- Seinäjoen ammattikorkeakoulu
- Lappajärven Museo
- Kortjärven luontopolku
- Kaustisen kirkko
- Satama
- Kalapään uimaranta




