Ko Lanta matkavinkit

Matkaopas

Ko Lanta
Ko Lanta
Ko Lanta
Ko Lanta
Ko Lanta
Suosiotaan jatkuvasti kasvattavalla Koh Lantalla on upeita rantoja ja mangrovemetsiköitä monine eläimineen, mutta saari on myös onnistunut säilyttämään rennon tunnelmansa.

Koh Lanta ei ole mikään harvinainen kohde, mutta sen pitkät hiekkarannat tuntuvat rauhallisilta ja eristäytyneiltä. Vakaa matkailijavirta takaa, että Koh Lantalta ei puutu ravintoloita tai yökerhoja, minkä lisäksi saarella voi harrastaa monia eri aktiviteetteja sukeltamisesta joogaan.

Suuntaa Koh Lantan‑matkalla saaren itärannikolle, jossa voit tutustua muslimien asuttamiin kalastajakyliin, joissa perinteinen elämäntapa on yhä voimissaan. Viehättävä Lantan vanhakaupunki on erityisen ilahduttava kohde maaliskuussa, jolloin alue herää eloon perinteistä ruokaa ja viihdettä tarjoilevan Laanta Lanta‑festivaalin myötä.

Vaikka ajatus kaikkien päivien viettämisestä loikoillen auringossa jollakin Lantan neljästä päärannasta on houkutteleva, sinun kannattaa tutustua Koh Lantan‑lomalla myös Mu Koh Lantan kansallispuistoon. Vaella kansallispuiston vehreissä viidakoissa, joissa voit bongata apinoita, jalohaikaroita, käärmeitä ja muita kiehtovia villieläimiä. Käy myös ihailemassa romanttista vanhaa majakkaa, joka sijaitsee Ta Noadin niemellä, josta on mahtavat näkymät kansallispuiston kahdelle rannalle.

Suositeltava on myös viidakon halki ja kallioseinämien ohi kulkeva vaellusreitti Khlong Jakin vesiputoukselle. Voit virkistäytyä vesiputouksen altaassa. Melo tai järjestä venekyyti Tung Yee Pengin mangrovemetsikköön, jossa voit bongata viittoilijarapuja, kurkia ja merikotkia.

Koh Lanta on Thaimaan suosituimpia joogakohteita, jossa on tarjolla sekä täysipituisia joogatunteja että rentoa rantajoogaa. Osallistu ruoanvalmistuskurssille jossakin saaren kokkikouluista. Kurssilla opit valmistamaan tulista pad thaita sekä mangoa ja tahmeaa riisiä.

Snorklaa, sukella tai melo läheisillä saarilla kuten Koh Rokilla ja Koh Bidalla. Koh Lantan rannikon vedet soveltuvat myös erinomaisesti surffaamiseen, mahalautailuun, purjehtimiseen ja kalastamiseen.

Lähin lentoasema on Krabin kansainvälinen lentoasema, josta pääset Koh Lantalle bussilla ja lautalla hieman yli tunnissa. Koh Lantan matkailu on kausiluonteista, ja monet paikalliset liikkeet sulkevat ovensa toukokuusta lokakuuhun kestävällä sadekaudella.

Long Beach Chalet

Long Beach Chalet

3 out of 5
472 Moo 3, Tambon Saladan Ko Lanta Krabi
Hinta on 30 € per yö ajalle 7.6. viiva 8.6.
30 €
7.6.–8.6.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä rannalla sijaitsevassa hotellissa kohteessa Ko Lanta. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja 2 ulkouima-altaasta. Asiakkaamme ...
9,4/10 Exceptional! (248 arvostelua)
"Huoneemme SeaviewVilla oli hyvin pelkistetty. Laskutilaa tavaroille oli ainoastaan kirjoituspöytä. Vaatteiden säilytykseen oli vaaterekki ja bambuhyllykkö. Ikävintä polviongelmaisten kannalta oli kuitenkin tallelokeron sijainti aivan lattianrajasta. - Huoneesta pukeutumistilaan/ pesutilat oli n. ..."

Arvosteltu 6.11.2025

Long Beach Chalet
Lanta Palm Beach Resort

Lanta Palm Beach Resort

3 out of 5
47 Moo 3, Phra Ae Beach, Saladan Ko Lanta Krabi
Yövy tässä rannalla sijaitsevassa hotellissa kohteessa Ko Lanta. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta valet-pysäköinnistä ja rannasta. Lähellä sijaitsevat ...
7/10 Good! (126 arvostelua)
"Huone oli siisti ja lähellä rantaa kuten luvattiin. Hyvien kulkuyhteyksien päässä muista lantan kohteista."

Arvosteltu 7.3.2020

Lanta Palm Beach Resort
Lanta Casa Blanca

Lanta Casa Blanca

4 out of 5
806 Sala Dan Ko Lanta Krabi
Täysin hyvitettäväVaraa nyt, maksa myöhemmin
Hinta on 68 € per yö ajalle 26.5. viiva 27.5.
68 €
26.5.–27.5.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä rannalla sijaitsevassa hotellissa kohteessa Ko Lanta. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja rannasta. Asiakkaamme kehuvat ...
9,4/10 Exceptional! (237 arvostelua)
"Erittäin tilava ja siisti huone, ystävällinen ja avulias henkilökunta"

Arvosteltu 15.2.2026

Lanta Casa Blanca
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
L1 Lanta Resort

L1 Lanta Resort

3.5 out of 5
1154, Sala Dan Subdistrict Ko Lanta Krabi
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Ko Lanta. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja yksityisestä uima-altaasta. Lähellä sijaitsevat ...
8,6/10 Excellent! (12 arvostelua)
"Cool place to stay, very chilled and relaxed. Comms are good, but wish we had been told that they offer airport transfers earlier as they offer a very good rate compared to online prices."

Arvosteltu 23.4.2026

L1 Lanta Resort
7 Heaven camping Lanta

7 Heaven camping Lanta

2 out of 5
4023 Ko Lanta Chang Wat Krabi
Yövy tässä rannalla sijaitsevassa huvilassa kohteessa Ko Lanta. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja rannasta. Lähellä sijaitsevat ...
8/10 Very Good! (4 arvostelua)
"Room was very clean and the staff were very accommodating"

Arvosteltu 10.3.2026

7 Heaven camping Lanta
Phumala Lanta Seaview Resort

Phumala Lanta Seaview Resort

3.5 out of 5
Horizon Rd, 435 Moo 5, Klong Hin Ko Lanta Krabi
Yövy tässä huvilassa kohteessa Ko Lanta. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, yksityisestä porealtaasta ja aamiaisesta (lisämaksusta). Lähellä sijaitsevat Klong ...
Phumala Lanta Seaview Resort
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet

Aktiviteetit

Kohteen Ko Lanta lähellä sijaitsevat kaupungit