Kittilän kunnassa, Ounasjoen varressa sijaitseva Köngäs on noin 190 asukkaan kylä, jonka pääelinkeino on matkailu. Kylä on nykyisin varsin aktiivinen ja kasvava, ja sen keskustassa toimii noin 50 matkailuun liittyvää yritystä. Osa kyläläisistä saa tosin edelleen elantonsa Suurikuusikon kultakaivoksesta ja osa perinteisistä elinkeinoista, maa-, metsä- ja porotaloudesta.Kylänä Köngäs on yksi harvoista, jotka varjeltuivat Lapin sodassa polttamiselta. Idyllisessä kylässä onkin upeita vanhoja puutaloja. Uudet talot on nekin rakennettu vanhan peräpohjalaisen mallin mukaan. Uskomattominta on, että tämä omanlaisensa maailma sijaitsee vain alle kymmenen kilometrin päässä Levitunturista.Kuten kylän nimi paljastaa, maisemaa hallitsee Ounasjoki ja sen koski, köngäs. Jos olet kiinnostunut kalastuksesta, sinun ei tarvitse lähteä kylää pidemmälle kalaan. Hyviä kalapaikkoja ovat myös läheiset erämaajärvet Kivijärvi ja Munajärvi. Könkäässä toimivien matkailupalveluiden valikoimasta löydät varmasti mieleistä tekemistä vapaa-aikaan kaikkina vuodenaikoina, ja Kittilän ja Levin läheisyys takaa, että ongelmana on ennemminkin runsaudenpula kuin se, ettei tekemistä olisi.Tarjolla on opastettuja retkiä esimerkiksi lumikenkäillen. Retki alkaa gondolihissillä, jolla noustaan Levin huipulle yli 530 metriin. Matka jatkuu oppaan johdolla Lammaskuruun, jossa paistetaan makkaraa ja nautitaan nuotiokahvit. Tai miltä kuulostaisi koiravaljakkoajelu, arktinen pilkkiretki, revontuliretki tai potkukelkkaretki porotilalle? Porotilalla pääset poron kyytiin ja opit heittämään suopunkia.Levin hiihtokeskuksessa on yli 40 rinnettä kaikentasoisille laskijoille ja lautailijoille, hiihtokoulu, lasten oheisohjelmaa ja talviaktiviteetteja, erinomaiset ravintola- ja majoituspalvelut ja lisäksi kelkka- ja kävelyreittejä ja yli 200 kilometriä hiihtolatuja.Kesällä Könkäässä on tarjolla koskenlaskua, melontaretkiä vasta-alkajista kokeneisiin, patikkaretkiä eri tuntureihin ja ratsastusta. Levillä ajastasi kilpailevat golfkenttä, veneretket, jokiristeilyt, maastopyöräily, alamäkipyöräily, rullaluistelu, sisätiloissa kiipeily, kuntosalit, ohjattu liikunta, pallopelit ja keilaus. Ja aivan varmasti listasta jotain unohtuikin. Loppukesän retkillä nautitaan hiiskumattomasta luonnonrauhasta ja syksyllä ruskasta sekä marjoista ja sienistä.Loman kuin loman Könkäässä kruunaa päivä tai vaikka pari Levin elämyskylpylässä. Erilaiset altaat, saunat, porealtaat, vesiliukumäet, lastenaltaat leluineen, suihkut ja vesireitit… mikä voisi rentouttaa paremmin? Muista kokeilla puronpohja-allasta, joka on suunniteltu kaikille väsyneille ja muuten rentoutusta kaipaaville. Kylmän ja kuuman veden vaihtelu sekä hierovat kivet takaavat, että rentoudut kiireestä kantapäähän. Day Span puolelta löydät lisää palveluita, kuten jalka-, käsi-, kasvo- tai vartalohoidot, vyöhyketerapiaa, hierontaa ja kampaamopalvelut.Matkusta Könkääseen kokemaan Lapin rauha ja luonto parhaimmillaan ja aidoimmillaan.
Köngäs matkavinkit
Matkaopas
Koe Köngäs

Aurora Pyramid Glass Igloos
Revontultentie 50 Kittila Lapland
Hinta on 340 € per yö ajalle 26.9. viiva 27.9.
340 €
26.9.–27.9.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Kittilä. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. Lähellä sijaitsevat Levi ja Munajärvi, ...

Elves Village Hotel
Palosaarentie 30 Kittila
Hinta on 170 € per yö ajalle 26.9. viiva 27.9.
170 €
26.9.–27.9.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Kittilä. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja saunasta. Lähellä sijaitsevat Levi ja Munajärvi, jotka ...

Jokimaja Boutique Hotel
Ounasjoentie Kittila
Yövy tässä hotellissa kohteessa Kittilä. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. Lähellä sijaitsevat Levi ja Munajärvi, ...
8,4/10 Erittäin hyvä! (5 arvostelua)
"Huone oli siisti ja tunnelmallinen, palvelu oli ystävällistä ja ruoka oli hyvää."
Arvosteltu 11.1.2026
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Levi Suites Levin Klubi
Golfväylä 7 Kittila
Yövy tässä hiihtoon sopivassa huoneistossa kohteessa Kittilä. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja kuntokeskuksesta. Lähellä sijaitsevat ...
9/10 Upea! (146 arvostelua)
"Huone siisti, lyhyt matka keskustaan, pysäköinti heti oven vieressä, rauhallista näin elokuussa."
Arvosteltu 24.8.2026

Levi Suites Unna Mànnu
Mariankuja 6 Kittila
Yövy tässä ylellisessä huoneistossa kohteessa Kittilä. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, pysäköinnistä (lisämaksusta) ja hiihto-/laskettelukuljetuksista (lisämaksusta). ...
9,2/10 Upea! (136 arvostelua)
"Erinomainen sijainti, siisti huoneisto, joka toimi hyvin meidän tarpeisiin. Suosittelen!"
Arvosteltu 8.8.2026

Levi Suites Levi Gold
Torikuja 3 Kittila
Yövy tässä hiihtoon sopivassa huoneistossa kohteessa Kittilä. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, saunasta ja pysäköinnistä (lisämaksusta). Lähellä sijaitsevat ...
9/10 Upea! (187 arvostelua)
"Hyvä sijainti ja kaikki tarvittava lähellä."
Arvosteltu 7.9.2026
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Kohteen Köngäs suositut nähtävyydet
Aktiviteetit

Levi: Revontuliretki takuuvarmoilla havainnoilla
199 €
per aikuinen


