Southwark matkavinkit

Lontoo

Southwark
Southwark
Southwark
Southwark
Southwark
Nauti Lontoon parhaista maisemista lomalla Southwarkin historiallisessa kaupunginosassa, jolla sijaitsee myös monet kaupungin kuuluisimmista nähtävyyksistä.

Tudorien ja Stuartien hallitsijasukujen aikaan Southwark oli Lontoon alamaailman keskus, joka tarjosi kieroa viihdettä ja suojapaikan rikollisille, mutta nykyään se on suosittu turistialue lukuisine kiehtovine nähtävyyksineen.

Kurkista sisään Southwark Cathedraliin, joka on yksi Lontoon vanhimpia goottilaistyylisiä kirkkoja. Kirkko rakennettiin 1200-luvulla, mutta siihen tehtiin monia muutoksia 1800-luvun aikana. Sen sisältä löytyy useita William Shakespearen muistomerkkejä, sillä Southwark Cathedralin uskotaan olleen tämän kuuluisan näytelmäkirjailijan kotikirkko. Käy katsomassa Shakespearen veljen, Edmundin, hautaa sekä upeita lasimaalauksia, joista löytyy muun muassa Kesäyön unelman, Hamletin ja Myrskyn henkilöhahmojen kuvauksia.

Lomalla Southwarkissa kannattaa käydä Borough Marketilla, alueen kuuluisilla elintarvikemarkkinoilla, jotka ovat olleen samalla paikalla jo 1200-luvulta saakka. Viikolla markkinoilla on vain noin tusinan verran kojuja, mutta torstaista perjantaihin määrä kasvaa yli sataan. Ostele herkullisia juustoja, itse leivottua leipää, luomulihoja, tuoretta kahvia ja paikallisia herkkuja ja ruokia.

Vieraile Southwarkin matkallasi myös Tate Modernissa, Britannian suurimmassa modernin taiteen museossa. Tate Modern sijaitsee ainutlaatuisella tavalla entisöidyssä 1900-luvun voimalassa, ja sen kokoelmat ovat esillä yhteensä seitsemässä eri kerroksessa. Gallerian komea pysyväisnäyttely on järjsetetty teemojen mukaan, ja sen kategorioita ovat muun muassa "Still Life", eli muotokuvat, ja "Landscape", eli maisemakuvat. Material Gestures-osiossa pääset puolestaan ihailemaan Picasson, Matissen, Anish Kapoorin, Monet'n ja Pollockin teoksia.

Piipahda myös kiehtovassa Clink Museumissa, joka sijaitsee 1100-luvun aikaisen vankilan paikalla. Täällä pääset näkemään keskiaikaisia kidutusvälineitä ja perehtymään karmeisiin oloihin, joissa ajan vangit joutuivat riutumaan.

Matka Southwarkiin ei ole mitään ilman vierailua Shakespeare's Globessa, joka on yksityiskohtainen jäljennös 1500-luvun teatterista, jossa Shakespearen näytelmiä ensi kerran esitettiin. Käy tutustumassa myös teatterin museoon, joka keskittyy Elisabethin aikaiseen teatteriin ja tarjoaa mielenkiintoisen kokoelman historiallisia viihdemateriaaleja. Huhtikuusta lokakuuhun Globessa esitetään näytelmiä, jotka vaihtelevat Shakespearen klassikoista moderneihin draamoihin.

Southwark sijaitsee Thames-joen etelärannalla, ja sinne pääsee kävellen sekä Lontoon keskustasta että West Endistä. Pääset paikan päälle myös metrolla tai bussilla.


Suositut vierailukohteet

Aktiviteetit


Southwark: Suosituimmat hotellit

Sea Containers London

Sea Containers London

5 out of 5
20 Upper Ground London England
Hinta on 308 € per yö ajalle 12.4. viiva 13.4.
308 €
12.4.–13.4.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä kylpylälomalle soveltuvassa hotellissa kohteessa Lontoo. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, täyden palvelun kylpylästä ja 2 baarista/loungesta. Asiakkaamme ...
9,4/10 Exceptional! (2 472 arvostelua)
The service was very friendly. The room was a wonderful Riverview suite with a balcony. The views of the city were great! The hotel breakfast was great and of high quality, as was the rooftop bar on the top floor and the cocktail bar on the street level. The hotel facilities were very clean and modern. ...

Arvosteltu 1.3.2026

Sea Containers London
a&o London Docklands Riverside

a&o London Docklands Riverside

265 Rotherhithe Street London England
Hinta on 81 € per yö ajalle 12.4. viiva 13.4.
81 €
12.4.–13.4.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Lontoo. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, 2 baarista/loungesta ja aamiaisesta (lisämaksusta). Asiakkaamme kehuvat majoituspaikan ...
a&o London Docklands Riverside
citizenM London Bankside

citizenM London Bankside

4 out of 5
20 Lavington Street London England
Hinta on 136 € per yö ajalle 12.4. viiva 13.4.
136 €
12.4.–13.4.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä boutique-tyylisessä hotellissa kohteessa Lontoo. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja ympäri vuorokauden auki olevasta ...
9,2/10 Wonderful! (1 030 arvostelua)
Kaikki tarvitsemani oli lähellä

Arvosteltu 9.10.2025

citizenM London Bankside
The Hoxton Southwark

The Hoxton Southwark

4 out of 5
Blackfriars Road 32- 40 London England
Hinta on 210 € per yö ajalle 19.4. viiva 20.4.
210 €
19.4.–20.4.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Lontoo. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, 2 ravintolasta ja 2 baarista/loungesta. Asiakkaamme kehuvat majoituspaikan huomaavaista ...
The Hoxton Southwark
Bermonds Locke, Tower Bridge

Bermonds Locke, Tower Bridge

4.5 out of 5
157 Tower Bridge Road London England
Hinta on 130 € per yö ajalle 9.4. viiva 10.4.
130 €
9.4.–10.4.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä ylellisessä hotellissa kohteessa Lontoo. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, kuntokeskuksesta ja ympäri vuorokauden auki olevasta vastaanotosta. Asiakkaamme ...
Bermonds Locke, Tower Bridge
Shangri-La The Shard, London

Shangri-La The Shard, London

5 out of 5
31 St Thomas Street London England
Hinta on 625 € per yö ajalle 8.5. viiva 9.5.
625 €
8.5.–9.5.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä ylellisessä hotellissa kohteessa Lontoo. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, 2 baarista/loungesta ja aamiaisesta (lisämaksusta). Asiakkaamme kehuvat ...
Shangri-La The Shard, London
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Southwark: Muita alueita lähistöllä

Canary Wharf

Canary Wharf

4/5(7 arvostelua alueesta)

Matkustajat pitävät kohteen Canary Wharf loistavasta yöelämästä. Täällä ollessa kannattaa tutustua myös lähialueeseen; Heron Quaysin DLR-liikenneasema ja Canary Wharfin metroasema varmistavat, että se on helppoa. Alueen suosittuihin nähtävyyksiin kuuluvat Crossrail Place Roof Garden ja Museum of London Docklands.

Canary Wharf
Waterloo

Waterloo

Waterloo tunnetaan jokimaisemiin ja suosituista kaupoista. Muuta tekemistä ja näkemistä tarjoavat London Eye ja Royal Festival Hall, ja Waterloon metroasema ja Lambeth Northin metroasema takaavat, että voit tutustua kaupunkiin myös laajemmin.

Waterloo
Lontoon City

Lontoon City

4,5/5(11 arvostelua alueesta)

Lontoon City tunnetaan upeasta katedraalista, ja halutessasi voit myös vierailla suosituilla nähtävyyksillä, esimerkkeinä Pyhän Paavalin katedraali ja London Guildhall (historiallinen rakennus). Tutustu kohteeseen Lontoo lähemmin hyppäämällä julkisen kulkuneuvon kyytiin – Bankin metroasema tai St. Paul'sin metroasema sijaitsevat lähellä.

Lontoon City
Westminster

Westminster

Westminster tarjoaa upeita nähtävyyksiä, joihin kuuluu muun muassa Big Ben, ja jos haluat tutustua kaupunkiin lähemmin, St. James's Parkin metroasema sijaitsee lähellä.

Westminster
City of Westminster

City of Westminster

4,5/5(213 arvostelua alueesta)

City of Westminster tarjoaa suosittuja nähtävyyksiä, joihin kuuluvat Big Ben ja Piccadilly Circus. Läheiset St. James's Parkin metroasema ja Victorian metroasema takaavat, että kaupunkiin on helppoa tutustua. Täällä ollessa kannattaa myös nauttia alueen kiehtovista museoista, suosituista kaupoista ja maineikkaista taidegallerioista.

City of Westminster
Lontoon keskusta

Lontoon keskusta

5/5(1 arvostelu alueesta)

Lontoon keskusta tarjoaa suosittuja nähtävyyksiä, joihin kuuluvat Piccadilly Circus ja Big Ben. Läheiset Charing Crossin metroasema ja Leicester Squaren metroasema takaavat, että kaupunkiin on helppoa tutustua. Täällä ollessa kannattaa myös nauttia alueen kiehtovista museoista, jokimaisemiin ja maineikkaista taidegallerioista.

Lontoon keskusta


Southwark matkavinkit

Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi:

Matkusta ympäri maailmaa Expedian avulla