Norjan kalastuskylämuseo opastetut kierrokset ja aktiviiteetit

Norjan kalastuskylämuseo

Hae lentoja

Käy katsomassa tätä ajan hampaissa säilynyttä kalastajakylää, jonka historiallisiin rakennuksiin kuuluu 1800-luvulta asti toiminut kiviuunileipomo ja perinteisiä nordlandilaisia veneitä täynnä oleva venevaja.

Koe aitoa kalastajakylän elämää Norjan kalastuskylämuseossa. Tämä museo pyrkii säilyttämään Lofoottien kalastushistoriaa, jonka juuret ulottuvat yli 200 vuoden päähän. Herkuttele makeilla leivonnaisilla ja herkullisella leivällä museon kiviuunileipomossa. Kävele kauniiden puutarhojen halki ja katsele matkustelevien kalastajien historiallisia majoja.

Norjan kalastuskylämuseossa on myös 1800-luvun puolenvälin rakennuksessa sijaitseva päivittäistavarakauppa, josta voit ostaa ruokaa, kalastusvälineitä ja tekstiilejä. Osallistu museon opastetulle kierrokselle ja pääset katsomaan näyttelyjä kalanmaksaöljytehtaalla, Lofoottien kalastuspaikkoja sekä kyläläisten koteja.

Näyttelyissä pääset perehtymään tämän historiallisen kalastajakylän elämään. Saat kuulla kuinka rannikkoviljely onnistuu pohjoisen napapiirin pohjoispuolella ja oppia, kuinka kiertelevät kalastajat elivät veden päälle puisten tukien varaan rakennetuissa rorbu-mökeissä. Näyttelyt keskittyvät myös Norjan ensimmäiseen kalanmaksaöljytehtaaseen, jossa valmistettua lamppuöljy toi valoa koko Eurooppaan.

Kiertele vanhassa venevajassa, josta löydät Lofoottien kalastushistoriasta kertovan näyttelyn. Täällä pääset näkemään, millaisia veneitä ja kalastusvälineitä kalastajat ovat käyttäneet näillä mahtavilla kala-apajilla. Venevajassa on myös hieno kokoelma vanhoja Nordlandin veneitä ja kalastusvälineitä.

Museon toimiva leipomo myy tuoreita leipomuksia ja paikallisia käsitöitä. Leipomo on noin 150 vuotta vanha ja tarjoilee yhä herkullisia korvapuusteja ja leipää. Sen suuressa kiviuunissa pystyy paistamaan jopa 100 limppua samaan aikaan. Pistäydy myös yhä toimivalla ahjolla, jossa sepät takovat kalanmaksaöljylamppuja ja veitsiä.

Norjan kalastuskylämuseo sijaitsee Sørvågenissa noin 44 kilometrin päässä Lofoottien keskustasta. Museo on avoinna päivittäin kesäisin ja maanantaista perjantaihin muina vuodenaikoina. Tarkista museon viralliselta sivustolta pääsymaksujen hinnat, opastetut kierrokset ja tapahtumat. Yövy Lofoottien edullisissa laiturialueen hotelleissa, sviiteissä ja itsepalveluasunnoissa.

Norjan kalastuskylämuseo pyrkii perehdyttämään asiakkaansa perinteiseen Pohjois-Norjan kyläelämään ja ylläpitämään alueen vanhimman elinkeinon historiaa.

Suunnittele matka ja näe Norjan kalastuskylämuseo

Lofoten Overnatting - Leknes - Hostel
Salteriet
Brygga Restaurant & Room
Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Brygga Restaurant & Room
Brygga Restaurant & Room
3 out of 5
Å-Veien 44, 8392 Sørvågen, Moskenes, Nordland
Brygga Restaurant & Room
Salteriet
Salteriet
2.5 out of 5
Å-Veien 44, 8392 Sørvågen, Moskenes, Lofoten
Salteriet
Å Rorbuer - by Classic Norway Hotels
Å Rorbuer - by Classic Norway Hotels
3 out of 5
Å-Veien 44, Sørvågen, Moskenes, Lofoten
Å Rorbuer - by Classic Norway Hotels
Eliassen Rorbuer
Eliassen Rorbuer
3.5 out of 5
Hamnøy, Moskenes
Eliassen Rorbuer
Lofoten Å Hostel
Lofoten Å Hostel
1.5 out of 5
Å veien 18, Moskenes
Lofoten Å Hostel
Å HAMNA RORBUER
Å HAMNA RORBUER
4.5 out of 5
Å I Lofoten, Moskenes
Å HAMNA RORBUER
Buodden Rorbuer - Fisherman Cabins
Buodden Rorbuer - Fisherman Cabins
3 out of 5
Sørvågen, Moskenes
Buodden Rorbuer - Fisherman Cabins
Reine Rorbuer - by Classic Norway Hotels
Reine Rorbuer - by Classic Norway Hotels
3 out of 5
Reine, Moskenes
Reine Rorbuer - by Classic Norway Hotels
Catogården
Catogården
2.5 out of 5
Sverdrups vei 9, Moskenes, Nordland
Catogården
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.