Plaza del Charco opastetut kierrokset ja aktiviiteetit

Plaza del Charco sekä suuri ryhmä ihmisiä
Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi:
Eloisa Plaza del Charco on vilkas ruokailun, juomisen, ostosten teon ja musiikin keskus, joka onkin ollut Puerto de la Cruzin sydän jo vuosisatojen ajan.

Usein sanotaankin, että et ole nähnyt Puerto de la Cruzia, jos et ole käynyt Plaza del Charcolla. Kaunista aukiota ympäröivät kahvilat, ravintolat ja baarit ovat jo pitkään olleet paikallisten suosimia kokoontumispaikkoja. Aukio on erinomainen aloituspiste, kun lähdet katselemaan kaupungin nähtävyyksiä, sekä täydellinen paikka levähtämiseen ihmisvilinää katsellen päivän päätteeksi.

Plaza del Charco nimitettiin aukioksi virallisesti 1700-luvulla, mutta se oli toiminut tärkeänä kokoontumispaikkana jo aivan kaupungin alkuajoista lähtien. Lampiaukiota tarkoittavan nimen sanotaan tulevan siitä, miten korkean nousuveden aikana aukiolle muodostui lampi merivedestä.

Aukion keskellä seisoo vehreä puu keskellä suihkulähdettä. Kävele ympäriinsä laatoitetulla aukiolla tai istahda jollekin 1800-luvun kivipenkeistä. Palmut ja Kuubasta tuodut varjoviikunat varjostavat istuskelijaa mukavasti.

Pysähdy hetkeksi nauttimaan kuuma juoma kahvilan terassilla ja katsele aukion tapahtumia. Illalla voit palata nauttimaan lasin viiniä ja kuuntelemaan katumuusikoiden esityksiä.

Aukiolta hahmotat hyvin kaupungin yleisrakenteen, joten matka eri nähtävyyksille kannattaa aloittaa sieltä. Aukiolta länteen löytyy joitakin tärkeimmistä kauppakaduista sekä useita kanarialaisia 1700-luvun rakennuksia.

Yksi kiinnostavimmista ajoista Plaza del Charcolla vierailemiseen on kevään karnevaaliaika, jolloin aukiolla juhlitaan värikkäästi. Entierro de la Sardina on eloisa kulkue, joka päättyy ilotulituksiin ja valtavan sardiinin polttamiseen hautajaisroviolla. Aukiolta myös lähtee ja sinne päättyy viihdyttävä miesten korkokenkäjuoksun maratoni.

Plaza del Charco sijaitsee keskellä Puerto de la Cruzia. Aukiolle pääsee helposti paikallisbussilla tai taksilla.

Suunnittele matka ja näe Plaza del Charco

Hotel Botanico & The Oriental Spa Garden
Royal Hideaway Corales Suites, part of Barceló Hotel Group
Residencial La Quinta Park Suites
Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Hotel Don Candido
Hotel Don Candido
1 out of 5
C. de Portugal 10, Puerto de la Cruz, Santa Cruz de Tenerife
Hotel Don Candido
Hotel Best Semiramis
Hotel Best Semiramis
5 out of 5
C/ Leopoldo Cologan Zulueta, 12, Puerto de la Cruz, Tenerife
Hotel Best Semiramis
GF NOELIA
GF NOELIA
3 out of 5
Avenida Hermanos Fernandez Perdigon, 9, Puerto de la Cruz, Tenerife
GF NOELIA
Checkin Concordia Playa
Checkin Concordia Playa
4 out of 5
Avda. Fam. Betancourt y Molina, 32, Puerto de la Cruz, Tenerife
Checkin Concordia Playa
DWO Nopal
DWO Nopal
3 out of 5
Calle San Juan 17, Puerto de la Cruz, Tenerife
DWO Nopal
Hotel Puerto Palace
Hotel Puerto Palace
4 out of 5
c/ Dr, Cobiella Zaera s.n., Puerto de la Cruz, Tenerife
Hotel Puerto Palace
H10 Tenerife Playa
H10 Tenerife Playa
4 out of 5
Avenida Colon, 12, Puerto de la Cruz, Tenerife
H10 Tenerife Playa
Hotel AF Valle Orotava
Hotel AF Valle Orotava
4 out of 5
C/ Cupido 12, Puerto de la Cruz
Hotel AF Valle Orotava
Bahia Principe Sunlight San Felipe
Bahia Principe Sunlight San Felipe
4 out of 5
Avenida de Colon , 22, Puerto de la Cruz, Tenerife
Bahia Principe Sunlight San Felipe
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.