Ruokolahti matkavinkit

Matkaopas

Näyttävien järvi- ja metsämaisemien ympäröimällä Ruokolahdella on luonnon muovaamien nähtävyyksien lisäksi ikivanhoja kalliomaalauksia ja Salpalinjan jäänteitä.

Etelä-Karjalan kauneimmilla seuduilla sijaitseva Ruokolahti on sekametsien ja vesistöjen ympäröimä vireä kunta. Tekeminen ei lopu kesken matkalla Ruokolahdella, sillä Itä-Suomen kaunis luonto tarjoaa vuodenajasta riippumatta nähtävää ja koettavaa. Vieraile esimerkiksi Hauklapin koskemattomilla metsäalueilla tai Utulan hiekkaisilla harjuilla. Aikanaan mainetta niittänyttä Ruokolahden leijonaa tuskin tapaat, mutta Suomen luonnon ihmeissä on onneksi riittävästi ihailtavaa.Perinteisen kaupunkiloman Ruokolahdella voi unohtaa, sillä viehättävät järvimaisemat hallitsevat näkymää kaikkialla ja houkuttelevat vesille. Älä kuitenkaan suunnista metsien siimeksiin ennen kuin vierailet Ruokolahden kirkonmäellä, jonka puinen ristikirkko valmistui 1800-luvun puolivälissä. Kulje kirkkopihan komeiden pihtakuusien varjoissa ja ihaile 1700-luvulla valmistunutta paanukattoista kellotapulia. Aivan vieressä on lisäksi vanhaan viljamakasiiniin perustettu Ruokolahden kotiseutumuseo, jonka kolmessa kerroksessa on nähtävillä tuhansia esineitä.Kotiseutumuistojen lisäksi Ruokolahdella voi palata jatkosodan epävarmoihin päiviin, sillä kunnan alueella on runsaasti jäänteitä Suomen itärajan turvaksi rakennetusta Salpalinjasta. Syyspohjan Salpa-asemalla näet ajan runtelemia korsuja, joista osa on sortunut tai täyttynyt vedellä, ja valmiita linnoitteita sekä taisteluhautoja. Vaella samalla reissulla useiden kilometrien pituista panssariestelinjaa, joka rakennettiin laskemalla tonnien painoisia kivipaasia maastoon. Syyspohjan Salpa-asemalle on kunnan keskustasta noin 17 kilometriä, mutta siellä kannattaa käydä lyhyelläkin lomalla Ruokolahdella.Kauniit ja vehreät maisemat ympäröivät Ruokolahdella kävijää joka puolella, mutta kunnan alueella on myös lukuisia erityismaininnan arvoisia luontokohteita. Lähde vaeltamaan Hauklapin kangasmetsiin, jossa jyrkkäreunaiset kalliot ja suolammet hallitsevat maisemaa. Hauklapissa on myös yksi Ruokolahden tunnetuimpia ja hämmästyttävimpiä nähtävyyksiä, kapealla kalliolla tasapainotteleva seitsemän metrin pituinen siirtolohkare Kummakivi. Kuljet sinne kätevästi pitkin rahkamättäistä koottua Sammalsiltaa, joka sulautuu hienosti ympäröivään metsämaisemaan.Tutustumalla paikalliseen luontoon teet virkistävän ja halvan matkan Ruokolahden ympäristöön, joten jatka lomailua esimerkiksi Utulan kohdalla sijaitsevalla Huuhan hiekalla. Järvivedet ovat muovanneet Salpausselän etelärinteille hietikkorantoja, joiden äärellä pääset viettämään kesäpäivää uiden ja retkeillen. Jos olet kiinnostunut luolaretkeilystä, on Ruokolahden alueella useita kiinnostavia luolakohteita. Satunnaiselle retkeilijälle palkitsevin on Lassilan Linnavuori, jossa pääset kömpimään kallion sisäiseen käytävään ja ihailemaan upeita näkymiä Linnavuoren laelta.Ruokolahden luonnon helmassa näet myös tuhansia vuosia vanhoja kalliomaalauksia, ja etenkin Kolmiköytisen poikkeuksellisen hyvin säilynyt maalaus on vierailun arvoinen. Ruokolahti sopii sekä rauhallista lomanviettokohdetta etsiville rentoutujille että Itä-Suomea kiertäville matkailijoille, sillä paikalliset nähtävyydet ja kokemukset hurmaavat kiireettömät kävijät ja pikaiset pyrähtelijät. Ruokolahdelta on lisäksi vain lyhyt matka läheisiin Imatran tai Lappeenrannan kaupunkeihin.

Matikkala Cottages
Matikkala Cottages
3 out of 5
20 Huvilatie, Ruokolahti, Etelä-Karjala
Yövy tässä 3 tähden mökissä kohteessa Ruokolahti. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja huoneessa olevasta kahvinkeittimestä. Lähellä ...
Matikkala Cottages
Kallioranta Cottage
Kallioranta Cottage
3 out of 5
Huvilatie 7, Ruokolahti
Yövy tässä 3 tähden hiihtoon sopivassa mökissä kohteessa Ruokolahti. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja saunasta. Lähellä sijaitsevat ...
Kallioranta Cottage
Olkka Ranch
Olkka Ranch
3 out of 5
Olkantie 65, Ruokolahti, Etelä-Karjala
Hinta on 80 € per yö ajalle 8.7. viiva 9.7.
80 €
8.7.–9.7.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 3 tähden liikematkustukseen soveltuvassa majatalossa kohteessa Ruokolahti. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja aamiaisesta ...
Olkka Ranch
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Matikkala Cottages
Matikkala Cottages
3 out of 5
20 Huvilatie, Ruokolahti, Etelä-Karjala
Yövy tässä 3 tähden mökissä kohteessa Ruokolahti. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja huoneessa olevasta kahvinkeittimestä. Lähellä ...
Matikkala Cottages
Kallioranta Cottage
Kallioranta Cottage
3 out of 5
Huvilatie 7, Ruokolahti
Yövy tässä 3 tähden hiihtoon sopivassa mökissä kohteessa Ruokolahti. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja saunasta. Lähellä sijaitsevat ...
Kallioranta Cottage
Cottage H62 Ruokolahti
Cottage H62 Ruokolahti
3.5 out of 5
Huvilatie 62, Ruokolahti
Yövy tässä 3,5 tähden hiihtoon sopivassa mökissä kohteessa Ruokolahti. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja puutarhasta. Lähellä sijaitsevat ...
"Cozy fireplace and great sauna in a very cool cabin"

Arvosteltu 8.8.2019

Cottage H62 Ruokolahti
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet

Kohteen Ruokolahti lähellä sijaitsevat kaupungit