Uudenmaan maakunnassa sijaitseva Siuntio on noin 6100 asukkaan kunta, jossa on valtakunnallisesti arvokkaaksi tunnustettuja peltomaisemia ja keskiaikaista rakennusperintöä. Matkalla Siuntiossa pääset näkemään lukuisia kartanoita, joita voit ihailla ainakin ulkopuolelta käsin. Aleksis Kivi asui vuosia Siuntiossa, joten kulje samoilla reiteillä kuin Suomen kansalliskirjailija aikoinaan 1800-luvulla. Rentoudu lisäksi Siuntion kylpylässä, jossa on tarjolla monenlaisia hemmotteluhoitoja ja luontoliikuntapuisto, jossa voit vaikkapa vuokrata soutuveneen.Varsinaista kaupunkilomaa Siuntioon ei kannata lähteä viettämään, sillä läheinen luonto tarjoaa paljon enemmän nähtävää ja koettavaa kuin paikallisille ihmisille tuotettuihin palveluihin erikoistunut keskusta. Siuntion keskustaan on kuitenkin erittäin helppo saapua julkisella liikenteellä Helsingistä päin, sillä aivan keskellä kirkonkylää sijaitsevalle rautatieasemalle liikennöidään junavuoroja arkipäivisin. Siuntiossa liikkuminen hoituu helpoiten omalla autolla, sillä bussiliikenne kunnan sisällä on rajoitettua. Aloita Siuntioon ja Aleksis Kiveen tutustuminen kuitenkin kävellen keskustassa sijaitsevalta Fanjunkarsin torpalta.Mamselli Charlotta Lönnqvistin emännöimä Fanjunkarsin sotilastorppa oli Aleksis Kiven koti vuosina 1864–1871, ja siellä asuessaan Kivi kirjoitti muun muassa romaaninsa Seitsemän veljestä ja pääosan muusta tuotannostaan. Fanjunkarsin torppa purettiin Porkkalan miehityksen aikana kivijalkaa myöten, mutta torppa on nyttemmin rakennettu uudestaan ja siellä järjestetään monenlaista kulttuuritoimintaa. Vieraile torpan museohuoneessa, jossa on esillä Fanjunkarsin alkuperäistä esineistöä ja Aleksis Kivelle kuuluneita tavaroita.Kansalliskirjailija vieraili monissa paikallisissa kohteissa, joten Siuntioon tutustumista voi hyvin jatkaa hänen jalanjäljillään. Lomalla Siuntiossa virkistyt Tjusträskin järven rannalla olevassa Bollstadin kylässä, jossa Kivi oli vakituinen kävijä. Aleksis Kiven asuinseuduista kiinnostuneiden matkailijoiden kannattaa käydä myös Svinön saaressa, jossa kirjailijan tiedetään olleen kesävieraana. Ihaile Siuntiota kierrellessäsi paikallista maaseutua, jonka viljavat laaksot ja korkeat kalliot on valittu valtakunnallisesti arvokkaiksi kulttuurimaisema-alueiksi.Hyvä tapa järjestää mielenkiintoinen ja halpa matka Siuntioon on tutustua kunnan kirkkoihin ja kartanoihin, joista osa on peräisin keskiajalta. Siuntion kirkko on 1400-luvun lopulla valmistunut harmaakivikirkko, jonka sisäkattoa koristavat katolisiin pyhimyslegendoihin ja Raamatun kertomuksiin perustuvat maalaukset. Vieraile samalla Siuntion kotiseutumuseossa, jonka seitsemässä rakennuksessa on esillä muun muassa talonpoikaisesineitä. Suurin osa Siuntion upeista kartanoista on yksityisomistuksessa, mutta esimerkiksi Suitian kartanolinna ja Sjundbyn kartano ovat varsin näyttäviä myös ulkoa päin.Siuntiossa on myös hyvät mahdollisuudet viettää aikaa luonnon helmassa liikkuen, joten suuntaa Siuntion kylpylän kaikille avoimeen luontoliikuntapuistoon tai Krejansbergetin pronssikautisille hautaröykkiöille johtavalle Kirkonkylän kulttuuripolulle. Golfin ystävät viihtyvät varmasti Pickala Golfin viheriöillä.
Siuntio matkavinkit
Matkaopas


Koe Siuntio

Hotelli Siuntio
80 Lepopirtintie Siuntio Uusimaa
Hinta on 124 € per yö ajalle 23.9. viiva 24.9.
124 €
23.9.–24.9.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Siuntio. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. ...

Villa Pickala - Design - Seafront - Hot tub
Siuntio Uusimaa
Yövy tässä hiihtoon sopivassa loma-asunnossa kohteessa Siuntio. Nauti saunasta, puutarhasta ja pyykinpesutiloista. Lähellä sijaitsevat Störsvikin uimaranta ja ...
10/10 Poikkeuksellinen! (3 arvostelua)
Excellent View and Service
"We had a wonderful time at the Villa Pickala, the view to the sea is wonderful and the place is very silent. We can fully recommend the location."
Arvosteltu 24.8.2025

Scandic Siuntio
Lepopirtintie 80 Siuntio
Yövy tässä kylpylälomalle soveltuvassa hotellissa kohteessa Siuntio. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, 2 sisäuima-altaasta ja täyden palvelun kylpylästä. Lähellä ...
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Villa Pickala - Design - Seafront - Hot tub
Siuntio Uusimaa
Yövy tässä hiihtoon sopivassa loma-asunnossa kohteessa Siuntio. Nauti saunasta, puutarhasta ja pyykinpesutiloista. Lähellä sijaitsevat Störsvikin uimaranta ja ...
10/10 Poikkeuksellinen! (3 arvostelua)
Excellent View and Service
"We had a wonderful time at the Villa Pickala, the view to the sea is wonderful and the place is very silent. We can fully recommend the location."
Arvosteltu 24.8.2025

Villa kataja by Interhome
Siuntio
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Siuntio. Nauti saunasta ja pyykinpesutiloista. Lähellä sijaitsevat Pickala Golf ja Störsvikin uimaranta, jotka ovat suosittuja ...

Cozy private house surrounded by peaceful nature. Pet-friendly!
Uusimaa Uusimaa
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Siuntio. Nauti kuntokeskuksesta, pyykinpesutiloista ja ilmastoinnista. Lähellä sijaitsevat Evitskogin uimaranta ja Petäjärvi, ...
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

