Vihti matkavinkit

Matkaopas

Tiheä metsä, jonka läpi virtaa joki.
Lumipeitteinen metsä, jossa on selkeä polku.
Laaja metsä, jonka puut ovat lumen peitossa, ja jäätynyt järvi.
Henkilö istuu kallioisella näköalapaikalla, josta avautuu näkymä metsään auringonlaskun aikaan.
Ryhmä ihmisiä kokoontui metsäisellä alueella sijaitsevan puisen suojarakennuksen ympärille. Alueella oli myös piknikpöytiä ja penkkejä.
Suuntaa seuraavalla lomallasi idylliseen Vihtiin, ja ihastu alueen jännittävään historiaan ja kulttuurin kirjoon.

Lomalla Vihdin hurmaavassa historiallisessa kunnassa pääset muun muassa vaeltamaan Nuuksion kansallispuiston järviylängöllä tai kapuamaan Rokokalliolle tutkimaan sen luolia, näkemään 1600-luvulla rakennetun kirkon rauniot, vierailemaan Koiviston Museomäellä ja kiertelemään tunnetun suomalaisen kuvanveistäjän Seija Rustholkarhun Ateljeessa.Vihti sijaitsee Uudenmaan maakunnan länsiosassa Hiidenveden järven rannalla ja se kuuluu Helsingin metropolialueeseen. Sinne on vajaan tunnin ajomatka Helsingin keskustasta, joten kulku alueelle on helppoa niin omalla autolla kuin bussikyydilläkin, ja loma Vihdissä onkin täynnä kaupungin mukavuuksia virkistävien luontomaisemien keskellä.Nuuksion kansallispuisto on todellinen Helsingin alueen kansallisaarre. Puistossa riittää tekemistä jokaiseen makuun aina rauhallisesta patikoinnista, kalastuksesta tai lintujen tarkkailusta hauskaan geokätköilyyn ja jännittävään kallio- tai jääkiipeilyyn vuodenajasta riippuen. Lasten kanssa on hauska kokeilla Suomen partiolaisten alueella aloittamaa ”lodjausta” – lähtekää koko perheen voimin etsimään kymmentä alueelle piilotettua lodjua eli laatikkoa, jotka sisältävät vieraskirjan, hauskoja tietoiskuja ja tarinoita luonnosta ja historiasta sekä tehtäviä ja vihjeitä seuraavan lodjun löytämiseen. Nuuksiossa saattaa törmätä myös harvinaiseen liito-oravaan.Vihdillä on kiehtova historia, ja ihmisten tiedetään saapuneen alueelle jo 9 000 vuotta sitten rikkaan riistamaan perässä. Se sijaitsi kuitenkin viikinki- ja rosvoreittien varrella, ja tunnettiin noina aikoina Noitamaana. Tarinan mukaan paikallinen shamaani noitui alueen metsät niin, että jokainen metsästysretkelle lähtevä vaimo lankeaisi hedelmättömyyskirouksen valtaan, jotta ihminen ei pääsisi asuttamaan seutua ja rikas riistakanta säilyisi. Vihti-nimen uskotaankin olevan muinaisgermaaninen johdannainen noituutta, noitaa tai tietäjää tarkoittavasta sanasta.Ymmärrettävästi alue jäi siis tuhansiksi vuosiksi erämaaksi, vaikka metsästäjät alueelle uskaltautuivatkin. Asutus vaikuttaa vakiintuneen alueelle vasta 1500-luvulla. Siitä eteenpäin Vihdin alueella riittääkin upeita historiallisia nähtävyyksiä, kuten 1600–1800-luvuilla toimineen Pyhän Birgitan kirkon rauniot, kaunis 1700-luvulta peräisin oleva Vihdin kirkko sekä Salmelan Rusthollimuseon 1700-luvulta peräisin oleva vanhanajan kotimuseo. Myös Vihdin museossa pääset tutustumaan vanhanaikaiseen suomalaiseen elämään ja kulttuuriin.Nykyaikaisemmasta kulttuurista pääsee Vihdin matkalla nauttimaan Vihdin teatterin näytelmissä ja kesäteatterissa sekä Seija Rustholkarhun Ateljeessa. Tässä ateljeessa vieraillessasi voit tutustua tunnetun kuvanveistäjä-taiteilijan töihin ja työskentelyyn tai saada jopa oman muotokuvasi maalattua tilauksesta. Kuvataiteen ihmeisiin voi uppoutua myös paikalliseen taiteeseen ja sen tukemiseen keskittyvässä Galleria Picotrissa.Lähde lomalle lumottuun Vihtiin aidosti kiehtovalle matkalle Helsingin kupeeseen!

Scandic Grand Central Helsinki

Scandic Grand Central Helsinki

4 out of 5
Vilhonkatu 13 Helsinki
Hinta on 106 € per yö ajalle 28.9. viiva 29.9.
106 €
28.9.–29.9.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Helsinki. Nauti aamiaisesta (lisämaksusta), kuntokeskuksesta ja ympäri vuorokauden auki olevasta vastaanotosta. Asiakkaamme kehuvat ...
9,4/10 Poikkeuksellinen! (2 283 arvostelua)
"Huone siisti ja hiljainen. Hyvä sänky ja suihkutila. Aamiainen pettymys. Joutuu varaamaan ajan aamupalalle. Viimeinen aika arkena oli 9:15 ja jo 9:30 kerrottiin että ruuat poimitaan kohta pois. Ei täydennetä tarpeeksi joten tuli tunne että syömme vain muiden jättämät jämät ja raavimme kulhoja pohjaan ..."

Arvosteltu 1.9.2026

Scandic Grand Central Helsinki
Clarion Hotel Helsinki Airport

Clarion Hotel Helsinki Airport

4 out of 5
Taivastie 3 Vantaa Vantaa
Hinta on 142 € per yö ajalle 19.9. viiva 20.9.
142 €
19.9.–20.9.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Vantaa. Nauti aamiaisesta (lisämaksusta), kuntokeskuksesta ja paikan päällä olevista kylpyläpalveluista. Lähellä sijaitsevat ...
Clarion Hotel Helsinki Airport
VALO Hotel & Work Helsinki

VALO Hotel & Work Helsinki

4 out of 5
Mannerheimintie 109 Helsinki
Hinta on 70 € per yö ajalle 27.9. viiva 28.9.
70 €
27.9.–28.9.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Helsinki. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, kattoterassista ja aamiaisesta (lisämaksusta). Asiakkaamme kehuvat majoituspaikan ...
VALO Hotel & Work Helsinki
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Polku Hotelli

Polku Hotelli

4.5 out of 5
38 Kurjolammentie Vihti
Yövy tässä ylellisessä huoneistohotellissa kohteessa Vihti. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. Lähellä sijaitsevat ...
8,2/10 Erittäin hyvä! (11 arvostelua)
"Siisti ja rauhaisa, hyvät retkeily maastot heti lähellä"

Arvosteltu 23.8.2026

Polku Hotelli
Bob W Helsinki Kaarti

Bob W Helsinki Kaarti

3 out of 5
Kasarmikatu 40 Helsinki
Yövy tässä huoneistohotellissa kohteessa Helsinki. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja pyykinpesutiloista. Lähellä sijaitsevat Esplanadi ...
9,4/10 Poikkeuksellinen! (180 arvostelua)
"Erittäin siisti huone. Sijainti erinomainen kaupungin ytimessä, silti huone oli hiljainen. Voin suositella kaikille. Aamulla sai automaattikahvia alakerrasta."

Arvosteltu 26.7.2026

Bob W Helsinki Kaarti
Bob W Helsinki Katajanokka

Bob W Helsinki Katajanokka

4.5 out of 5
4 Kruunuvuorenkatu Helsinki
Yövy tässä ylellisessä huoneistossa kohteessa Helsinki. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja kuntokeskuksesta. Lähellä sijaitsevat ...
9,4/10 Poikkeuksellinen! (469 arvostelua)
"Super clean and nice room. One of the best experiences so far in Helsinki accommodations."

Arvosteltu 1.9.2026

Bob W Helsinki Katajanokka
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Kohteen Vihti suositut nähtävyydet

Kohteen Vihti lähellä sijaitsevat kaupungit