Lahdesta nelisenkymmentä kilometriä koilliseen sijaitseva Heinola on hieman alle 20 000 asukkaan kaupunki kahden järven syleilyssä. Monet matkailijat ajavat aivan suotta Heinolan ohitse, sillä Nelostieltä hieman sivuun poikkeamalla pääsee tutustumaan esimerkiksi Heinolan lintutarhaan ja paikkakunnan lääninkivalterin eli poliisimestarin vanhaan asuintaloon. Lomalla Heinolassa saat nauttia kaupungin itäpuolella sijaitsevan Konniveden ja länsipuolella sijaitsevan Ruotsalaisen kirkkaista vesistä. Kesäisin pääset viihtymään myös Heinolan kesäteatterissa tai Heinolassa Jyrää puistokonsertissa.Heinolaan tutustuminen on helpointa aloittaa keskustassa sijaitsevalta Kauppakadulta, sillä sen varrella ovat Heinolan kolme museota. Matka Heinolan historiaan lähtee liikkeelle esimerkiksi Heinolan kaupunginmuseosta, jossa opit paikkakunnan historiasta 1700 luvun lopulta aina 1930 luvulle saakka. Museo sijaitsee kauniissa vaaleansinisessä puutalossa, joka on palautettu mahdollisimman lähelle alkuperäistä 1870 luvun asuaan. Keltaisessa empiretyylisessä puutalossa taas majailee Heinolan taidemuseo, jonka kokoelmissa on eurooppalaista posliinia 1700-luvulta 1900-luvulle ja jonka tiloissa on vaihtuvia taidenäyttelyitä ympärivuotisesti.Erityisen kiinnostava kohde on kaupungin kolmas museo, Lääninkivalteri Aschanin talo, jossa vierailu kruunaa kaupunkiloman Heinolassa. Kesäisin ja joulunaikaan auki oleva talo pihapiireineen on upeasti säilynyt kokonaisuus, jossa on onnistuneesti säilytetty autenttinen 1700 luvun henki. Talon puutarhassa kasvaa vuosisatoja vanhaan tapaan hyöty ja koristekasveja, ja talon sisätilat ovat lähes täysin alkuperäisessä asussaan. Kustavilaistyyliset paperitapetit ja huonekalut vievät sinut ajassa taaksepäin.Kesäiseen lomaan Heinolassa kannattaa ehdottomasti liittää myös kulttuurimatkailua, sillä kaupungin kesäteatteri tarjoaa ammattitasoista viihdettä. Katetussa katsomossa pääset nauramaan mitä moninaisimmille pähkähulluille toilailuille lämpimässä kesäillassa. Samassa paikassa järjestetään Juice Leskisen kappaleesta nimensä lainannut puistokonsertti Heinolassa Jyrää, jossa esiintyy joka vuosi monia kuuluisia suomalaisartisteja. Tapahtuma näkyy myös muualla keskikaupungilla, ja hetken aikaa Heinola on todellinen festarikaupunki.Heinolan keskustan kiinnostavimpiin ja suosituimpiin kohteisiin kuuluu varmasti Heinolan lintutarha, jossa hoidetaan trooppisia ja luonnonvaraisia lintuja. Tutustu ympärivuotisesti auki olevassa tarhassa oleskeleviin riikinkukkoihin ja papukaijoihin sekä luonnonvaraisiin lintuihin. Vuosittain noin 100 000 matkailijaa käy hämmästelemässä eksoottisten lintujen värikkäitä höyhenpukuja ja suomalaisia lintukaunokaisia. Lisäksi lintutarhassa on näyttelytila, jossa kerrotaan lintutarhojen historiasta ja lintujen hoitamisesta.Autolla Nelostietä Heinolan ohitse ajaneet ovat varmasti ylittäneet Tähtiniemen sillan, jonka H-kirjaimen muotoinen pyloni on vaikuttava maamerkki. Koe silta myös hieman erilaisesta näkökulmasta lähtemällä Lahden ja Heinolan väliselle järviristeilylle. Helpointa Heinolaan onkin suunnistaa joko vesitse tai moottoritietä pitkin. Hyvien kulkuyhteyksien varrella olevaa Heinolaa ei kannata ohittaa, sillä kaupungissa on paljon kiinnostavaa nähtävää.
Heinola matkavinkit
Matkaopas





Koe Heinola

Holiday Club Vierumäki
400 Urheiluopistontie Heinola
Hinta on 82 € per yö ajalle 9.7. viiva 10.7.
82 €
9.7.–10.7.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä golfin pelaamiseen sopivassa hotellissa kohteessa Heinola. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, 2 ulkouima-altaasta ja golfkentästä. Lähellä sijaitsevat ...
8/10 Erittäin hyvä! (474 arvostelua)
"Kylpylä- ja saunaosasto olivat todella miellyttävät. Muuten kylpylähotelli kokonaisuudessaan ihan ok. Aamiainen ei erityinen, mutta nälkä siirtyi. Kahvila erinomainen. Saavuttuamme huoneeseen, kylpyhuoneessa oli hiuksia ja yksi valaisin kallellaan. Kylpylähotellilta odottaisin shampoota, hoitoainetta, ..."
Arvosteltu 27.6.2026

Kumpeli Spa
Muonamiehenkatu 3 Heinola
Hinta on 163 € per yö ajalle 23.7. viiva 24.7.
163 €
23.7.–24.7.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä rannalla sijaitsevassa hotellissa kohteessa Heinola. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. Lähellä ...
8,4/10 Erittäin hyvä! (276 arvostelua)
"Aamupalassa aika paljon hakemista, muuten oikein hyvä"
Arvosteltu 1.7.2026

Holiday Club Vierumäki Superior Apartments
Urheiluopistontie 467 Heinola
Hinta on 231 € per yö ajalle 2.8. viiva 3.8.
231 €
2.8.–3.8.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä golfin pelaamiseen sopivassa loma-asunnossa kohteessa Heinola. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja 2 ulkouima-altaasta. ...
8,8/10 Erinomainen! (66 arvostelua)
"Ravintolan palvelu ala-arvoista."
Arvosteltu 29.5.2026
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Holiday Club Vierumäki Superior Apartments
Urheiluopistontie 467 Heinola
Yövy tässä golfin pelaamiseen sopivassa loma-asunnossa kohteessa Heinola. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja 2 ulkouima-altaasta. ...
8,8/10 Erinomainen! (66 arvostelua)
"Ravintolan palvelu ala-arvoista."
Arvosteltu 29.5.2026

Heinolan Heinäsaari -Holiday and camping
101 Heinäsaarentie Heinola
Yövy tässä rannalla sijaitsevassa leirintäalueessa kohteessa Heinola. Nauti ilmaisesta pysäköinnistä, yksityisestä rannasta ja puutarhasta. Lähellä sijaitsevat ...
9,2/10 Upea! (15 arvostelua)
"Vastaanotto oli reseptionissa camping,oikein mukavan ja tervetullut tunne.Kiinnostuneita asiakkaasta ja hyvää mieltä tuoda. Mökkimajoitus siisteys erinomainen sekä astiasto ja liinavaatepuhtaus. Mökin tekstiilit miellyttävät ja värisävy kiva. Terassilla oma rauha,grilli toimi ja kiva huomata että ..."
Arvosteltu 22.4.2026

Villa Hulda
Puistokatu 20 Heinola
Yövy tässä huvilassa kohteessa Heinola. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja puutarhasta. Lähellä sijaitsevat Kaivannon uimaranta ja ...
9,8/10 Poikkeuksellinen! (6 arvostelua)
"Todella siisti, kiva paikka! Rauhallinen ja hyvin varusteltu. Lähellä palveluita ja silti omassa rauhassa. Tilaa olisi ollut isommallekin porukalle!"
Arvosteltu 2.8.2020
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.




