Päijät-Häme matkavinkit

Suomi
Päijät-Häme
Aiemmin puusepistään ja huonekalutehtaistaan, nykyään muotoilusta ja urheilusta tunnettu Lahden kaupunki houkuttelee matkailijoita niin kesäisin kuin talvisinkin.

Päijät-Hämeessä, Vesijärven etelärannalla sijaitseva Lahti saavutti kaupungin aseman vasta 1905, mutta on lyhyestä historiastaan huolimatta vakiinnuttanut asemansa muotoilun ja urheilun saralla. Lahti tarjoaa runsaasti aktiviteetteja sekä kaupunkiympäristössä että Päijänteen järviluonnossa. Tutustu Lahden liikuntamahdollisuuksiin, musiikki- ja urheilutarjontaan sekä muotoiluun ja arkkitehtuuriin. Vaikka Lahden alueella on tutkimusten mukaan ollut asutusta jo 9 000 vuotta sitten, sen varsinainen kehitys kaupungiksi alkoi Riihimäki–Pietari-rautatien rakentamisen myötä 1860-luvun lopussa. Alun perin teollisuuskaupunkina asemansa vakiinnuttanut Lahti tunnetaan nykyään innovatiivisena, energisenä ja luontoystävällisenä kulttuurikaupunkina.

Lahti on todellinen arkkitehtuurin aarreaitta, joka sisältää niin Suomen tunnetuimpien arkkitehtien klassikkoluomuksia kuin modernia, kansainvälistä huippua edustavia puuarkkitehtuurin taidonnäytteitäkin. Lahden mahdollisesti tunnetuin arkkitehtuurikohde, Hannu Tikan ja Kimmo Lintulan suunnittelema Sibeliustalo (2000), on konsertti- ja kongressikeskus, jossa yhdistyvät vanha, tiilinen teollisuusrakennus sekä modernit, puurakenteiset osat. Lahden moderni puuarkkitehtuuri keskittyy pääasiassa Matkustajasataman ja Sibeliustalon ympäristöön. Alueella sijaitsee myös Lahden puuarkkitehtuuripuisto, jonka kauniit rakennukset ovat tunnettujen Richard Lepastrierin, Gert Windgårdhin sekä Herman Kaufmannin käsialaa. Muihin merkittäviin arkkitehtuurikohteisiin lukeutuvat esimerkiksi Eliel Saarisen suunnittelema, Helsingin rautatieaseman muotokieltä mukaileva Lahden kaupungintalo (1912) sekä Alvar Aallon käsialaa oleva Ristinkirkko (1978).

Lahden seutu tarjoaa myös viehättäviä historiallisia kohteita. Vanhan Vääksyn kanavamiljöö houkuttelee vierailijoita nauttimaan kanavapuiston ja Vääksynjoen idyllisestä ympäristöstä. Lahden läheisyydessä sijaitsee myös vuonna 1510 valmistunut Hollolan keskiaikainen kivikirkko ja kirkonkylä.

Lahden seudun kulttuuriperimää täydentävät myös Suomen kulttuurihistorian kannalta merkittävä, empiretyylinen Pyhäniemen Kartano, designhotellina toimiva Mukkulan Kartano sekä Messilän urheilukeskuksen kupeessa sijaitseva Messilän Kartano.

Maalauksellinen kaupunki -projekti värittää Lahden katuja paikallisten taiteilijoiden teoksilla piristäen kaupunkikuvaa ja houkutellen vierailijoita kaupungin museoihin, kuten Lahden Taidemuseoon ja Hiihtomuseoon. Kesällä vierailijat voivat myös nauttia upeista Päijänteen maisemista nousemalla Suurmäen näkötorniin. Lahden Urheilukeskus tarjoaa myös liikuntamahdollisuuksia maauimalan ja lenkkipolkujen muodossa aivan keskustan kupeessa.

Lahteen pääsee esimerkiksi Helsingistä alle tunnissa, mikä tekee kaupungista erinomaisen viikonloppulomakohteen. Myös Tampere, Hämeenlinna ja Kouvola sijaitsevat lähellä Lahtea. Lahden keskustasta ja sen läheisyydestä löytyy niin tasokkaita hotelleja, huokeita hostelleja kuin tunnelmallista kartanomajoitustakin.

Lahden keskeinen sijainti, sopivan kompakti koko sekä kattava kulttuuri- ja aktiviteettitarjonta tekevät kaupungista sopivan kohteen sekä lyhemmille että pidemmille vierailuille. Lahti ja Päijänteen luonto tarjoavat miellyttävän kaupunkiloman niin kulttuurin, arkkitehtuurin kuin liikunnankin ystäville.

Suositut kaupungit kohteessa Päijät-Häme

Lahti
Lahti
Business, Hiihto/laskettelu ja Museot
Lahti kutsuu! Koe sen museot, urheilutapahtumat, elävää musiikkia soittavat paikat ja monet muut nähtävyydet!

Vierailun arvoisia kohteita

  • Sibeliustalo
Heinola
Heinola
Urheilu, Perheystävällinen ja Seikkailu
Keskeisellä paikalla Päijät-Hämeen sydämessä sijaitseva Heinola tunnetaan siltojen kaupunkina, jossa on lisäksi kiinnostavia museoita ja runsaasti kaunista luontoa.
Hollola
Hollola
Varaisitko matkan Hollolaan, Lahden kupeeseen? Päijät-Hämeen rauhaisa kaunotar odottaa upeine kirkkoineen ja linnavuorineen ja tarjoaa liikunta- ja urheilulomaa.
Asikkala
Asikkala
Pulkkilanharju Nature Trail ja Pihamaa Estate & Winery ovat ehdottomasti tutustumisen arvoisia kohteita, kun olet alueella.
Iitti
Iitti
Alueen nähtävyyksiin kuuluu muun muassa Iitti Golf ja Radansuu.
Hartola
Hartola
Kaikki hinnat on ilmoitettu valuutassa: Golf
Leikillisesti itsensä kuningaskunnaksi julistanut Hartola on ylpeä historiastaan, josta myös matkailija kokee parhaat palat kauniin metsä ja järviluonnon keskellä.