Nelostien kahta puolta sijaitseva Joutsa on Järvi-Suomen helmi, jonka alueella on rantaviivaa uskomattomat 1 300 kilometriä. Joutsan Joutopäivät -kesäfestivaali on tietysti yksi tapa tutustua alueen perinteisiin sahtia, markkinoita ja tukkilaiskisoja myöten. Festivaalit järjestetään heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna, perinteisen heinänteon aikaan, kuten tapahtuman nimikin vihjaa.Tai ehkä tunnet Joutsan moottoriurheilun maailmasta ja haaveilet matkasta Joutsaan sen merkeissä? Moottoriradalla voi harrastaa rallia, motocrossia ja muita moottoriurheilun lajeja – tai seurata niitä turvallisen matkan päässä katsomosta penkkiurheilijana.Joutsan keskustassa on pieniä leipomoita, lahjatavaraliikkeitä ja muita putiikkeja sekä kesätori ja markkinatapahtumia. Erityisen tunnettu Joutsa on kankaanpainannasta. Materiaaleina toimivat niin puuvilla kuin perinteinen suomalainen pellava, ja koristeaiheena suosittu on Joutsan soilla yleinen suopursu. Vietä myös leppoisa kahvihetki kylänraitilla.Joutsalaiset eivät ole jouten, joten liikuntamahdollisuuksia riittää Uimalan ja Marjunlahden uimarannoista skeittipaikkaan ja frisbeegolfradasta islanninhevostalliin. Kesäaikaan harrastellaan useita urheilulajeja hieman erikoisemmassa muodossa, nimittäin suolla. Oletko koskaan kokeillut suosählyä? Jos haluat tutustua järvi- ja suomaisemiin yläviistosta, voit valita retkikohteeksi Tammimäen tai Kuhasenmäen näkötornin.Keskisuomalaiseen maisemaan tutustut parhaiten Leivonmäen kansallispuistossa, jonka polut ja pitkospuureitit kiertelevät järvien, soiden ja harjujen lomassa. Koskikaran kierros on erinomainen tapa tutustua etenkin seudun luontoon, ja reilun parin kilometrin Luupään lenkki taas esittelee alueen geologiaa ja jääkauden jättämiä jälkiä, kuten siirtolohkareita ja suppia. Kansallispuiston alueella voi yöpyä mökissä tai leirintäalueella ja tietenkin saunoa. Tarjolla on myös melontaa, esimerkiksi aloittelijoille sopiva lyhyt rantareitti Harjunlahden venesatamasta Joutsiniemen tulipaikalle. Yötä voi viettää Lintuniemen laavulla telttaillen tai saarilaavuilla Halttusessa tai Niinisaaressa. Voit myös kokeilla jousiammuntaa.Reippaan ulkoilun kruunaa tietenkin kahvi ja nuotiolla grillattu makkara.Talvella Joutsa on hiihtopaikkakunta. Latuja löytyy niin järven jäältä kuin kansallispuiston harjujen lomasta. Onpa Joutsassa erillinen ensilumenlatukin niille, joiden hiihtovarvasta kolottaa jo varhain.Joutsan Suonteen järven saarista löytyy myös geokätköjä, joille voi kesällä meloa tai soutaa ja talvella hiihtää tai potkukelkkailla.Kun haluat liikuttaa kehon sijasta mieltä, poikkea Taidelaitos Haihatukseen, jossa on aina meneillään jotakin mielenkiintoista. Koiravuoren tilalla toimivaan taidekeskukseen kuuluu kolme eri rakennusta pihapiireineen. Jokaiseen kesään kuuluu Haihatuksen nykytaidenäyttely, mutta nähtävää on ympäri vuoden esimerkiksi veistospuistossa. Fantasia-talossa toimii myös pieni taidekauppa.Joutoaika Joutsassa on aktiivi- ja kulttuurilomaa parhaimmillaan. Varaa siis heti vaikkapa viikonloppumatka Joutsaan.
Joutsa matkavinkit
Matkaopas
Koe Joutsa

GreenStar Hotel Jyväskylä
Heikinkatu 3 Jyväskylä
Hinta on 86 € per yö ajalle 5.12. viiva 6.12.
86 €
5.12.–6.12.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Jyväskylä. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja ilmaiseksi käytettävissä olevista polkupyöristä. ...
8,6/10 Excellent! (958 arvostelua)
Pieni hotelli ja siistit tilat. Pysäköinti oli hankalaa.
Arvosteltu 28.8.2025

Scandic Jyväskylä City
Väinönkatu 3 Jyväskylä
Hinta on 99 € per yö ajalle 7.12. viiva 8.12.
99 €
7.12.–8.12.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Jyväskylä. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja kuntokeskuksesta. ...
7,8/10 Good! (1 001 arvostelua)
Rauhallinen ja siisti huone.
Arvosteltu 8.11.2025

Hotelli Verso
Kauppakatu 35 Jyväskylä
Hinta on 140 € per yö ajalle 16.11. viiva 17.11.
140 €
16.11.–17.11.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 3,5 tähden hotellissa kohteessa Jyväskylä. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, saunasta ja pysäköinnistä (lisämaksusta). Asiakkaamme kehuvat majoituspaikan ...
9,4/10 Exceptional! (1 002 arvostelua)
Kaikki ok!
Arvosteltu 8.11.2025
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Forenom Aparthotel Jyväskylä
Kilpisenkatu 8 Jyväskylä
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Jyväskylä. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja huoneessa olevasta kahvinkeittimestä. Lähellä sijaitsevat Jyväskylän kaupunginteatteri ...
7,6/10 Good! (11 arvostelua)
Erinomainen
Aivan erinomainen! Ehdottomasti varaan uudestaan.
Arvosteltu 26.8.2025

Holiday Club Himos Superior Apartments
Länsi-Himoksentie 4 Jamsa
Yövy tässä 3,5 tähden hiihtoon sopivassa huoneistossa kohteessa Jämsä. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja puutarhasta. Lähellä sijaitsevat ...
9/10 Wonderful! (149 arvostelua)
Jysäri-25
Erittäin siisti huoneisto yöpymiseen. Hyvän matkan päässä Himos Areenasta.
Arvosteltu 7.7.2025

The Harbour Apartments
Satamakatu 13 Jyväskylä
Yövy tässä 3,5 tähden liikematkustukseen soveltuvassa huoneistossa kohteessa Jyväskylä. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, lentokenttäkuljetuksista (lisämaksusta) ...
9/10 Wonderful! (121 arvostelua)
Hyvä paikka yöpyä, lähellä kaikkea.
Arvosteltu 26.9.2025
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Suositut vierailukohteet
Leivonmäen kansallispuisto
Tutki luontoa kohteessa Joutsa sijaitsevalla ihastuttavalla viheralueella Leivonmäen kansallispuisto.
- Leivonmäen kansallispuisto
- Himos Areena
- Jyväskylän Paviljonki
- Jyväskylän yliopisto
- Laajis-hiihtokeskus
- Alvar Aalto -museo
- Himos Golf
- Jyväskylän jäähalli
- Jyväskylän kaupunginteatteri
- Kauppakatu
- Muuratsalon Koetalo
- Jyväskylän seudun matkailuneuvonta
- Mamun luomu-ja viinitila Oy
- Alvar Aallon rakennukset
- Agora Center
- Toivolan vanha piha
- Hartola Golf
- Jyväskylän taidemuseo
- Muurame Golf
- Säynätsalon Kunnantalo
- Hipposhalli
- Harjun Stadion
- Fantasia Elokuvateatteri
- Nokkakiven huvipuisto
- Lounaispuisto
- Yrttipuiston perhepuisto
- Jyväskylän Taidemuseo


